Metsäpolun lumo

Tämä polku kiemurtelee eteenpäin kuin salainen käytävä, peittyneenä pehmeään, ruskeaan neulasten kerrosten mattoon.  Luonnon oma sametti vaimentaa askeleet ja kutsuu käymään syvemmälle vihreään syliin. Auringonsäteet leikkivät piilosta puiden korkeiden latvusten lomasta, maalaten polulle satunnaisia, valopilkkuja. kuin luonnon omia spottivaloja. Ne tanssivat hetken sammalen osittain peittämillä kivillä ja paljastavat uudelleen kostean polun tumman pinnan.

Maanpinnassa piilee monta tarinaa. Kosteudesta tummat, märät kivet, kuin ikiaikaisia muistomerkkejä, ovat verhoutuneet vaaleanvihreällä sammal peitteellä. Sammal tuo tähän ruskean ja harmaan sävyjen hallitsemaan maisemaan elävän, raikkaan kontrastin. Niiden välistä kurkistavat kuusten vahvat juuret, ne ovat kuin maanalaisia lonkeroita, jotka pitävät metsää lujasti otteessaan. Kuolleet oksat ja risut ovat sulautuneet osaksi neulasten peittoa, muistuttaen metsän kunttakerroksen alati jatkuvasta kiertokulusta, elämän ja kuoleman tanssista. 

Ilma on täynnä keväisen metsän tunnusomaista raikkautta. Kostean maan tuoksu sekoittuu havupuiden terävään aromiin, luoden ainutlaatuisen, rauhoittavan tuoksuyhdistelmän. Se on kuin luonnon oma aromaterapia, joka laskee hartiat ja tyynnyttää mielen. Jokainen hengenveto tuntuu puhdistavan kehoa ja sielua.

Tämä pieni polku ei ole vain reitti metsän läpi, se on kutsu. Se houkuttelee kulkijaa, minua, jatkamaan matkaa kohti metsään kätkettyjä aarteita, sen tarjoamaa hiljaista rauhaa. Jokainen askel pehmeällä polulla luo syvemmän yhteyden luontoon, irrottaa hetkeksi kaupungin hälinästä ja auttaa unohtamaan arjen. Täällä, metsän hiljaisuudessa, sielu lepää ja mieli tyyntyy. On kuin astuisi toiseen ulottuvuuteen, jossa aika hidastuu. Tuuli ja muut luonnon äänet muodostavat oman, harmonisen sinfoniansa. Polku jatkuu, ja minä seuraan sen kutsua, askel askeleelta kävelen vielä syvemmälle metsän sydämeen.