– ajatuksia kevään kynnyksellä
Oletko koskaan pysähtynyt keväällä jään reunalle? Ei luistelemassa, ei pilkillä, vaan ihan vain katselemassa. Tätä rajapintaa, missä kova jää muuttuu hiljalleen vedeksi, missä talven valta alkaa hellittää otettaan. Tässä mustavalkoisessa kuvassa kaksi miestä seisoo juuri siinä kohdassa, tuijottaen Tuomiojärvelle. Toinen lämpimästi pukeutuneena, pipo päässä, kuin vielä varovaisena talven muistolle. Toinen jo kesäisemmissä shortseissa, käsi otsalla, kuin jo visioisi jo lämpimät kesäpäivät. He ovat kuin kaksi aikakautta rinnakkain, odottamassa muutosta.
Mitä he näkevät? Näkevätkö he vain sulavan jään ja harmaan maiseman? Vai heijastuuko siitä heidän omat odotuksensa, toiveensa tulevasta? Ehkä toinen muistelee menneen talven seikkailuja, toinen taas unelmoi kesän tuomista mahdollisuuksista. Tuo jään reuna on kuin elämänkin rajapyykki. Taakse jäänyt on selvää ja tuttua, edessä oleva täysin epävarmaa, mutta täynnä potentiaalia. On jotain hypnoottista siinä, miten vesi hiljaa nakertaa jäätä, miten valo heijastuu sen pinnalta luoden alati muuttuvia kuvioita.
Tulee mieleen tunne, että haluaisi itsekin olla siinä, seisomassa heidän rinnallaan. Tuntea se viileä, kostea ilma kasvoilla, kuulla jään hiljainen narina ja veden liplatus. Haluaisi jakaa heidän hiljaisen pohdintansa, olipa se sitten huolta tulevasta keväästä vai innostusta sen tuomista riennoista. Tuo kuvan pysähtynyt hetki tuntuu kutsuvan pohtimaan omaa suhdettaan muutokseen, siihen väistämättömään virtaan, joka meitä kaikkia kuljettaa eteenpäin.
Seuraavan kerran kun Sinä näet jäätä, pysähdy hetkeksi. Katso sen reunaa, sitä kohtaamispaikkaa kahden olomuodon välillä. Mieti, mitä se sinulle merkitsee. Ehkä se muistuttaa siitä, että mikään ei ole pysyvää, että aina on jotain uutta tulossa. Ja ehkä se antaa pienen sysäyksen kohti niitä omia odotuksia ja unelmia, aivan kuten nuo kaksi miestä tuossa hiljaisessa hetkessään jään reunalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro mielipiteesi!