13.3.26

Nelipyöräinen vapauden avustin

Sanotaan, että timantit ovat naisen parhaita ystäviä, mutta meidän taloudessamme se kunnia kuuluu tällä hetkellä alumiiniselle, nelipyöräiselle ja hieman kolisevalle kulkupelille. Kyseessä on tietenkin rollaattori. Minä en sitä henkilökohtaisesti käytä – ainakaan vielä – mutta se on silti yksi elämäni tärkeimmistä kapistuksista.

Ennen rollaattoria kävelyistämme oli tullut varovaista hiipimistä. Olin vaimoni Marjatan virallinen tuki ja turva, mutta samalla vähän kuin elävä kävelykeppi, joka jännitti jokaista epätasaista kiveä ja kynnystä. Omaishoitajan arki on nimittäin jatkuvaa fysiikan lakien laskemista: riittääkö minun tasapainoni, jos toinen horjahtaa? Miten nostan hänet ylös, jos painovoima voittaa, ja niin kävi aivan liian usein.

Uusi kulkupeli tuo varmuutta askeleeseen.

Sitten taloon tuli tämä Hyvinvointikeskuksen lainapeli, ja huoli haihtui kuin keväthanki aurinkoon. Yhtäkkiä minä en olekaan enää se ainoa tukipilari, vaan voin ottaa pari askelta sivulle. Voin jopa kaivaa kameran esiin ja ikuistaa jonkun mielenkiintoisen kohteen, ilman että tunnen huonoa omaatuntoa siitä, etten ole koko ajan tarttumassa kyynärpäästä.

Tosin, jos puhutaan ihan totta, niin tämä nykyinen mallimme on hieman kuin matala urheiluauto, joka on eksynyt metsätielle. Sen pyörät ovat sellaista mallia, että ne taitavat pelätä lähes jokaista käpyä ja kiveä. Olemme kuitenkin sopineet, että harjoittelemme nyt tällä "kaupunkimallilla". Ehkä kesän korvalla, kun luonto kutsuu todella seikkailemaan, käymme neuvotteluun ja vaihdamme alle isot maastorenkaat, joilla kelpaa taivaltaa vaikka vähän epätasaisempaa polkua.

"Yksi rollaattorin parhaista ominaisuuksista on sen muuntautumiskyky: se on maailman nopeimmin pystytettävä katsomopaikka."

Kun minä säädän kamerani asetuksia ja etsin sitä sopivaa kuvakulmaa, Marjatta voi vain istahtaa alas, nauttia auringosta ja katsoa miehensä touhuja. Se on täydellinen työnjako.

Nyt olemme suuntaamassa kohti seuraavaa suurta tavoitetta: inva-pysäköintilupaa. Se on se taianomainen kortti, joka poistaa pysäköintivirhemaksun pelon ja antaa meille oikeuden valita hieman leveämpi siivu maailmaa. Rollaattorin kanssa kun ei oikein mahdu puikahtamaan niihin ahtaimpiin parkkiruutuihin, joissa naapuriauton ovi aukeaa vain kymmenen senttiä. Me tarvitsemme tilaa, jotta voimme laskea kulkupelin vesille – eli vaimon ja hänen uskollisen menopelin asfalttiin kiinni.


Elämä on muuttunut paremmaksi, kevyemmäksi ja ennen kaikkea taas liikkuvammaksi. Olemme erittäin kiitollisia tästä metallisesta ystävästä. Se ei ehkä ole mikään virtaviivainen muotoilun kukkanen, mutta meille se on taas vapauden symboli.

Päivän haikuja

Päivän haikuja: Opas läsnäoloon

Tämän oppaan inspiraationa on Clark Strandin ja muiden haiku-mestareiden ajatus siitä, että haiku ei ole vain runoutta, vaan se on tapa nähdä maailma. Monet keskittyvät vain tavujen laskemiseen, mutta unohtavat sen tärkeimmän vaiheen: pysähtymisen ja havainnoinnin.

📋 "Päivän haikuja" -opas: 4 askelta

1. Vaihe, jonka lähes kaikki skippaavat: Havainto ennen kynää

Suurin virhe on päättää kirjoittaa haiku ja alkaa sitten keksiä aihetta. Haiku-runoilijan on ensin oltava "läsnä".

Harjoitus: Kävele ulos tai katso ikkunasta. Älä mieti sanoja. Odota, kunnes jokin konkreettinen asia – varjo lumella, pudonnut lehti tai tuuli kasvoilla – kiinnittää huomiosi.

Kultainen sääntö: Haiku on "Tässä ja nyt". Älä kirjoita muistoista tai abstraktista rakkaudesta, vaan siitä, mitä näet juuri tällä sekunnilla.

2. Rakenne: 5–7–5 on hengitystä, ei vankila

Perinteinen haiku koostuu 17 tavusta (5, 7 ja 5). Suomen kielen rikkauden vuoksi tästä voidaan hieman joustaa, mutta rytmi on silti sielu.

Vinkki: Lue runosi ääneen. Jos joudut pidättämään hengitystäsi, se on liian pitkä. Jos se loppuu kesken hengityksen, se on liian lyhyt.

Pakkasaamuna (5)
keväthangella loistaa (7)
helmiä rivissä (5)

3. Vuodenaikasana (Kigo)

Jokaisessa hyvässä haikussa on viittaus vuodenaikaan tai luonnon tilaan. Se antaa lukijalle kontekstin ilman turhaa selittelyä.

  • Kevät: Sulava lumi, jääpuikot, pajunkissat, silmut.
  • Kesä: Mehiläinen, ukonilma, lämmin asfaltti, puutarha.
  • Syksy: Usva, ruska, viileä tuuli, lehdetön puu.
  • Talvi: Jäljet lumella, huurre, hiljaisuus, pitkät varjot.

4. Leikkaus (Kireji)

Haiku koostuu usein kahdesta kuvasta, joiden välillä on pieni hyppy tai yllätys. Esitä ensin laajempi kuva (tausta) ja sitten pieni yksityiskohta (toiminta), tai päinvastoin.

Älä selitä: Jätä kuvien välinen yhteys lukijan koettavaksi.


💡 Päivittäinen rutiini

  • Kanna mukanasi muistikirjaa: Äänimuistiinpanot käyvät, mutta kynä ja paperi pakottavat hidastamaan.
  • Määrä ennen laatua: Kirjoita 1–10 haikua päivässä. Tarkoitus on kouluttaa silmät näkemään pieniä asioita.
  • Ei metaforoille: Älä sano, että pilvi on "pumpulipallo". Sano vain, että se on pilvi. Haiku on totuutta, ei keksittyjä kuvia.

11.3.26

Nyt kuvaamaan

 

Talventörröttäjät odottavat kuvaamista

Talvinen luonto ei ole pelkkää lunta ja paljaita oksia. Monien kasvien kuivuneet varret ja siemenkodat jäävät pystyyn lumen yläpuolelle – näitä kutsutaan talventörröttäjiksi. Ne ovat kauniita ja mielenkiintoisia kuvauskohteita, erityisesti silloin kun maisema on muuten hiljainen ja yksinkertainen. Talventörröttäjien kuvaaminen onnistuu hyvin sekä kännykällä että järjestelmäkameralla.

Talventörröttäjä talvimaisemassa
Talventörröttäjät erottuvat kauniisti lumista maisemaa vasten.

Kännykkä tai järjestelmäkamera

Talventörröttäjien kuvaamiseen riittää usein tavallinen älypuhelin. Kännykällä saat helposti lähikuvia ja voit nopeasti kokeilla erilaisia kuvakulmia. Pidä puhelin vakaana – nojaa esimerkiksi polveen, puunrunkoon tai käytä pientä jalustaa, jos sellainen on mukana.

Järjestelmäkameralla saat enemmän säätömahdollisuuksia. Makro- tai lähikuvausobjektiivi auttaa tuomaan esiin yksityiskohtia, kuten siemenkotien rakennetta tai kuurankiteitä. Pieni aukko (suurempi f-luku) pitää koko kasvin terävänä, kun taas suuri aukko (pieni f-luku) pehmentää taustaa ja korostaa kohdetta.

Kuura talventörröttäjän varressa
Aamukuura tuo talventörröttäjiin hienoja yksityiskohtia.

Aamulla vai illalla

Talventörröttäjät näyttävät usein parhaimmilta aikaisin aamulla tai myöhään iltapäivällä. Aamulla kasveissa voi olla kuuraa tai huurrettaa, joka tekee kuvasta erityisen tunnelmallisen. Pehmeä valo korostaa kasvien muotoja eikä aiheuta kovia varjoja.

Illalla matalalta tuleva aurinko voi värjätä maiseman lämpimäksi. Vastavalo toimii talventörröttäjissä hyvin: kasvin ohut rakenne ja siemenhahtuvat hehkuvat kauniisti valoa vasten.

Taustana lumi tai taivas

Hyvä tausta tekee kuvasta selkeämmän. Talvella helpoin tausta on usein puhdas lumi. Kun asetut matalalle ja kuvaat hieman ylöspäin, saat kasvin erottumaan vaaleaa taustaa vasten.

Toinen hyvä vaihtoehto on taivas. Kun kuvaat alhaalta ylöspäin, kasvin muodot piirtyvät selkeästi sinistä tai pilvistä taivasta vasten. Taustaa kannattaa tarkkailla: vältä häiritseviä oksia, rakennuksia tai muita kasveja, jos haluat yksinkertaisen kuvan.

Talventörröttäjä taivasta vasten
Kasvin muodot korostuvat, kun taustana on taivas.

Miten tunnistan kuvaamani kasvit

Talventörröttäjien tunnistaminen voi olla hauska osa kuvausharrastusta. Ota kasvista useampi kuva: yksi koko kasvista, yksi varresta ja yksi siemenkodat tai kukinto läheltä. Näistä yksityiskohdista kasvin tunnistaminen on helpompaa.

Voit käyttää tunnistamiseen kasvikirjoja tai kasvien tunnistamiseen tarkoitettuja mobiilisovelluksia. Myös luontoryhmät ja harrastajien verkkoyhteisöt auttavat mielellään tunnistamisessa, jos lähetät selkeän kuvan kasvista.

Kun alat tarkkailla talventörröttäjiä, huomaat nopeasti, että talvinen luonto on täynnä mielenkiintoisia muotoja ja yksityiskohtia. Kamera mukaan ja ulos – parhaat kuvat löytyvät usein aivan kotipihan tai lähimetsän laidalta.

Väriympyrä

Haikusta tankaan <br> –kun hetki kaipaa enemmän sanoja

Haikusta tankaan – kun hetki kaipaa enemmän sanoja

Pohdintoja kirjoittamisesta, pysähtymisestä ja siitä, miten kaksi lisäsäettä muuttaa kaiken.

Olen harrastanut haiku-runojen kirjoittamista jo pitkään. Haiku on opettanut minulle kurinalaisuutta ja kykyä tiivistää maailma seitsemääntoista tavuun. Se on kuin nopea valonpilkahdus – hetki, joka tallentuu paperille juuri sellaisena kuin se on.

Yleensä tapani on liittää kirjoittamani runon oheen ottamani valokuva. Kuva ja haiku keskustelevat keskenään: kuva näyttää maiseman, ja runo nimeää sen sielun. Viime aikoina olen kuitenkin tuntenut, että haluaisin kertoa enemmän. Kaikki tunteet eivät mahdu kolmeen säkeeseen.

Olen alkanut kurottaa kohti tankaa. Jos haiku on havainto, tanka on sen kaiku sydämessä. Se rakentuu tutun 5-7-5-rakenteen päälle, mutta saa jatkokseen kaksi seitsentavuista säettä. Nämä kaksi lisäriviä muuttavat koko asetelman: ne tuovat mukaan kirjoittajan oman äänen, kaipauksen tai muiston.

Otin äsken kuvan kevään ensimmäisistä merkeistä. Ensin syntyi haiku:

Haiku
Lumi sulaa jo,
musta multa paljastuu
alta kinoksen.

Se oli hyvä, mutta jotain jäi vielä sanomatta. Tuntui siltä, että tuo lumen alta paljastuva paljas maa muistutti minua jostakin paljon henkilökohtaisemmasta. Niinpä annoin kynän jatkaa ja laajensin sen tankaksi:

Tanka
Lumi sulaa jo,
musta multa paljastuu
alta kinoksen,
niin kuin sinun katseesi
riisuu turhan pelkoni.

Tässä tankassa tapahtuu se taika, jota olen etsinyt. Kolmannen säkeen jälkeen tapahtuu käänne – siirrytään luonnosta ihmiseen, havainnosta tunteeseen. Haiku kertoi vuodenajasta, mutta tanka kertoi meistä.

Siirtyminen tankaan tuntuu siltä, kuin avaisi ikkunan ja antaisi tuulen puhaltaa huoneeseen. Se vaatii enemmän rehellisyyttä, mutta antaa samalla tilaa tarinalle, joka odottaa tulemistaan näkyväksi.


10.3.26

Positiivisella kevätmielellä

Maaliskuun lopussa talven lumen kauneus katoaa, mutta kevään vehreys on jo alkamassa. Tuo lyhyt ”ruskea väliaika” on usein harmaa, ja ympäristö täyttyy loskasta ja kuolleesta kasvillisuudesta.

Valokuvaajalle maaliskuu on kuitenkin juuri se hetki, jolloin tunnen herääväni uudelleen. Tässä on muutama syy, miksi:

  • Valon paluu: Pitkän ja pimeän kaamoksen jälkeen maaliskuun valo on lähes huumaavaa. Aurinko nousee jo korkealle, ja sen säteet heijastuvat aamuisin puhtaasta hangesta tavalla, joka saa valokuvaajan sormet syyhyämään.
  • Hanget ja sininen hetki: Maaliskuu on usein parasta talvikuvausaikaa. Ulkona tarkenee viipyä tuntikausia, mutta lunta on vielä runsaasti. ”Sininen hetki” on maaliskuussa kirkkaampi ja kestää pidempään.
  • Kevään ensimmäiset merkit: Valokuvaaja löytää uuden elämän merkkejä sieltä, missä muut näkevät vain kylmyyttä: Talventörröttäjät, ensimmäiset pälvipaikat, pajunkissat ja muuttolintujen paluun.
  • Kontrasti: Ehkä tärkein syy on kontrasti. Harmauden jälkeen lämmin ja aurinkoinen sää tuntuu juhlalta. Se on hetki, jolloin energiataso nousee ja kamera tuntuu taas kevyeltä kantaa. Mustavalkoinen kuva, nyt on sen aika.

Linssin läpi katsottuna maaliskuu on toivon ja heräämisen kuukausi. Olen huomannut tämän omassa kuvaamisessa: nimenomaan valon määrän muutos tekee tästä kuukaudesta erityisen.

Haiku: Enemmän kuin tavuja

Haiku: Tiivistettyä energiaa ja luovuuden ponnahduslauta

Haiku on muutakin kuin pelkkä kurinalainen tavukirjoitus; se on kuin pieni, tiivistetty energianlähde, jota voi purkaa auki monella eri tavalla. Haiku toimii ponnahduslautana myös muihin muotoihin.

Haiku pakinan sydämenä tai tarinan juurena

Haiku on parhaimmillaan "snapshot" – välähdyksenomainen kuva hetkestä, tunteesta tai ristiriidasta.

Tarinan siemen

Haiku antaa valmiin tunnelman ja miljöön. Jos kirjoitan haikun oksasta hangella, olen luonut kuvan. Tarina alkaa siitä: kevät, tuuli ja miksi.

Pakinan tiivistys

Pakina vaatii usein tarkan havainnon arjen hulluudesta. Haiku voi toimia pakinan alkusysäyksenä, joka kiteyttää aiheen ironian ennen kuin ryhdyn laventamaan sitä vapaammaksi tekstiksi.

Mitä muuta haikulla voi tehdä käytännössä?

  • Haiku-ketju (Renku): Kirjoitat haikun, ja joku toinen jatkaa siitä tankan (7-7 tavua lisää). Tästä syntyy jatkuva vuoropuhelu.
  • Haiga: Haiku yhdistettynä kuvaan tai maalaukseen. Kuva ja teksti eivät selitä toisiaan, vaan täydentävät tunnelmaa.
  • Meditaatiotyökalu: Käytän haikua päiväkirjan osana: tiivistän päivän tärkeimmän oivalluksen 17 tavuun.

Onko haiku ehtymätön kaivo?

Japanilaisessa perinteessä haiku ei ole vain runo, vaan tapa nähdä maailma ja kuvata se sanallisesti.

Minimalismin oppitunti

Se pakottaa karsimaan turhan. Elämässä, kuten haikuissakin, viisaus löytyy usein siitä, mitä jätetään sanomatta.

Läsnäolon harjoitus

Haikun kirjoittaminen vaatii pysähtymään. Se opettaa huomaamaan pieniä asioita, kuten lumen painon oksalla.

Tulkinnan rajattomuus: Koska haiku on tiivis, lukija tuo siihen oman elämänkokemuksen. Sama kolmisäkeinen voi tarkoittaa eri asioita eri ikävaiheissa, mikä tekee siitä "ehtymättömän".

Haiku ei ole vankila murettavine tavurajoineen, vaan pikemminkin prisma, joka hajottaa tavallisen valon sateenkaaren väreissä. Se pakottaa katsomaan yhtä pientä pistettä niin tarkasti, että alkaa nähdä maailmankaikkeuden siinä.

9.3.26

 

Vaimon tuki ja turva - Blogin kirjoitus

Vaimon tuki ja turva

Rollaattori on yksi merkittävimmistä itsenäistä elämää tukevista apuvälineistä. Vaikka se saattaa joskus kohdata ennakkoluuloja ikääntymisen symbolina, sen todellinen merkitys heijastaa vapautta, turvallisuutta ja aktiivista osallistumista yhteiskuntaan. Se ei ole pelkkä tuki, vaan mahdollistaja, joka kantaa käyttäjäänsä läpi arjen haasteiden niin kotona kuin ulkoillessakin.

Liike on lääke ja rollaattori sen mahdollistaja

Rollaattorin ensisijainen tehtävä on auttaa pysymään liikkeellä. Liikkumiskyvyn heikentyessä kynnys lähteä ulos kasvaa, mikä voi johtaa fyysisen kunnon romahtamiseen ja sosiaaliseen eristyneisyyteen. Rollaattori tarjoaa vakaan tuen, joka poistaa kaatumisen pelkoa ja antaa varmuutta askeltamiseen. Kun liikkuminen on turvallisempaa, kynnys lähteä lähikauppaan tai kävelylle madaltuu, mikä ylläpitää lihaskuntoa ja nivelten liikkuvuutta.

Yksi rollaattorin käytännöllisimmistä ominaisuuksista on sen monipuolisuus. Nykyaikaiset mallit ovat kevyitä ja kokoontaittuvia, joten ne on helppo kuljettaa autossa mukana. Tämä tarkoittaa, ettei käyttäjän tarvitse rajoittaa elämänpiiriään vain kotipihalle. Mahdollisuus ottaa oma tuki mukaan reissuille, kauppakeskuksiin tai muualle takaa sen, että itsenäisyys säilyy myös vieraassa ympäristössä.

Turvasatama ulkoilun kestäessä

Kävely voi olla uuvuttavaa, ja juuri tässä rollaattori osoittaa nerokkuutensa: siihen voi istahtaa lepäämään. Sisäänrakennettu istuin tarjoaa välittömän levähdyspaikan missä tahansa ilman, että tarvitsee etsiä puistonpenkkiä tai vapaata tuolia. Tämä "mobiili lepopaikka" antaa käyttäjälle itsevarmuutta lähteä pidemmillekin lenkeille, sillä tieto levon mahdollisuudesta on aina käden ulottuvilla.

Erityisen merkittävä rooli rollaattorilla on muistisairauksien hoidossa. Se on muistisairaan turva monella tasolla. Fyysisen tuen lisäksi se toimii konkreettisena kiintopisteenä ja suunnistamisen apuna. Muistisairaalle tuttu ja turvallinen väline vähentää levottomuutta ja tarjoaa hallinnan tunnetta tilanteissa, joissa ympäristö saattaa tuntua hämmentävältä.

Helpotusta omaishoitajan arkeen

Rollaattorin vaikutukset ulottuvat laajalle myös käyttäjän lähipiiriin. Se helpottaa huomattavasti omaishoitajan arkea. Kun hoidettava pystyy liikkumaan itsenäisemmin, hoitajan fyysinen kuormitus vähenee: nostamisen ja tukemisen tarve pienenee, ja molempien osapuolten selkä säästyy. Lisäksi rollaattori tuo mielenrauhaa: hoitaja voi luottaa siihen, että läheinen pysyy pystyssä omatoimisesti, mikä vapauttaa tilaa yhteiselle laatuajalle pelkän taluttamisen sijaan.

Rollaattori on kokonaisvaltainen elämänlaadun parantaja. Se yhdistää teknisen apuvälineen, turvapaikan ja sosiaalisen vapauden yhdeksi paketiksi. Sen avulla maailma pysyy avoinna, askeleet varmempina ja arki sujuvana niin käyttäjälle kuin hänen läheisilleenkin.

Kevättalven siluetit ja kahinaa hangella

 



ja kahinaa hangella

– Valokuvaus- ja ääniprojekti talventörröttäjien parissa

Maalis- ja huhtikuu tarjoavat luonnonystävälle ainutlaatuisen etsikkoajan. Kun kevättalven hanki kantaa aamuisin kulkijaa, paljastuu lumisen puutarhan ja rantamaiseman taustaa vasten jotain graafisen kaunista: talventörröttäjät. Olen päättänyt omistaa nämä kuukaudet projektille, jossa pyrin tallentamaan näiden luonnon selviytyjien muotoja ja ehkä ääniäkin.

Mitä ovat talventörröttäjät?

Talventörröttäjiksi kutsutaan ruohovartisia kasveja, joiden kuolleet varret ovat tarpeeksi jäykkiä pysyäkseen pystyssä nietosten keskellä aina lumien sulamiseen saakka. Ne eivät ole vain kuihtuneita jäänteitä, vaan niillä on tärkeä tehtävä: ne ovat talvisiementäjiä, jotka hyödyntävät tuulta ja hankea siementen levittämiseen. Samalla ne tarjoavat elintärkeää ravintoa talvilinnuille, kuten urpiaisille ja tikleille.

Kamera ja äänitallennin: Valoa ja kahinaa

Projektini on tällä kertaa moniaistinen. Kuljetan mukanani kameran lisäksi Zoom H4 -äänitallenninta. Talvisessa luonnossa ei ole vain hiljaista; esimerkiksi heinien ja kaislojen kuivat röyhyt ja korret kahisevat tuulessa. Haluan tallentaa tämän ”talven äänen” – ruovikoiden suhinaa ja metsän hienovaraista äänimaailmaa – täydentämään valokuvia.

Etsinnässä mielenkiintoiset muodot

Aion suunnata retkeni rannoille, pelloille ja joutomaille etsimään erityisiä lajeja:

  • Rannoilla: Etsin osmankäämiä, järviruokoa ja kaisloja, jotka tarjoavat upeita pystylinjoja. Aion myös kerätä hieman siemeniä näistä talteen.
  • Pelloilla ja joutomailla: Toivon kohtaavani piikikkäitä ”hujoppeja”, kuten ohdakkeita, tai dramaattisen mustia pietaryrtin varsia. Myös pujon pähkylät ovat kiinnostavia, sillä ne voivat houkutella lintuja kuvausetäisyydelle.
  • Puutarhoissa: Jaloangervojen ja komeamaksaruohon talviset asut ovat graafisuudessaan vertaansa vailla.

Vinkkejä talviseen dokumentointiin

Lumen ja talvisen valon kuvaaminen vaatii tarkkuutta, jotta lopputulos ei ole harmaa. Käytän valotuksen korjausta (esim. +0,7 tai +1,3), jotta lumi toistuu puhtaan valkoisena. Lisäksi pyrin hyödyntämään aamun ja illan matalaa valoa, joka korostaa varsien yksityiskohtia ja kuuraa.

Äänityksessä Zoom H4:n kanssa on oltava tarkkana tuulisuojan kanssa, jotta kaislojen herkkä kahina tulisi talteen ilman suuria häiriöitä. Tunnistamisen tukena käytän Ari-Pekka Huhdan erinomaista ”Talvikasviota”, joka esittelee peräti 175 lajia talviasuissaan. Myös Tuovi Mutasen ”Talven perennojen kauneus” on toiminut inspiraationa nähdä kuihtumisessa uutta elämää ja estetiikkaa.

Nyt on aika pukeutua lämpimästi, ladata akut ja suunnata luontoon. Seuraa blogia, niin pääset myöhemmin kuulemaan ja näkemään, mitä kevättalven luonto minulle paljastaa!

Muki

Haaste 68/365 Tämä muki, jonka olen ostanut Lontoosta noin 25 vuotta sitten, on valmistettu korkealaatuisesta luuposliinista (Fine Bone China). Muki on yhtä aikaa siro ja, kestävä ja kauniin läpikuultava. Olipa kyseessä kiireetön aamiainen tai iltapäivän teehetki, nämä eläinystävät tuovat hymyn huulille joka ainut kerta.

8.3.26

365 Picture Today

 

Kuvahaaste: 67/365  "Muraalit ja graffitit pakottavat pysähtymään. Ne ovat kaupungin vaihtuvaa ihoa – elävää "taidetta", joka muuttuu päivien kuluessa. Kannattaa katsoa tarkasti juuri nyt. 👁️📍"

7.3.26

Kamera kaulassa

 Haasteen 66/365 sivuoireita

Kun päätin aloittaa "365"-haasteen, kuvittelin itseni kuvaajana, joka vangitsee elämän ohikiitävän kauneuden otoksiksi. Todellisuus on kuitenkin usein se, että kello on noin kello 14 iltapäivällä, ulkona vallitsee maaliskuun rämsy ja kuvaaja seisoo keittiössä ottamassa epätoivoista "taiteellista" lähikuvaa foliopallosta, jotta huomisen päivän haaste olisi heti aamusta valmis.


Tässä vaiheessa lähteet tarjoavat pelastusköydeksi (7.3.2026) tänään aihe on selfie – tuo nykyajan hyljeksimä, mutta 365-projektin pelastava voima. Kun luovuus on täysin nollassa tai olet niin tympääntynyt, että herääminen tuottaa tuskaa, ota ”paska selfie” (shitty selfie). Se on helppo, se dokumentoi rehellisesti tämän hetkisen rähjääntymisasteen, eikä projektin putki katkea. Jos haluat teeskennellä taiteellista, voit kokeilla peiliselfietä: etsi halkeillut peili tai muu heijastava pinta, joka antaa muotokuvalle ”luonnetta”, vaikka se heijastaisi vain omaa väsymystäsi.

Minä asetin kameran jalustalle ja otin toisen kameran käteen. Kaukolaukaisin, ja siinä se on. Harmitti tuo parta, joten heti kuvan jälkeen menin kylppäriin – ja kas vain, selfie jäi muistoksi parta-äijästä. Nyt olen parraton ja ehkä ainakin mieleltäni taas vähän nuorempi. Harmittaa, kun unohdin vetää päälle teeman mukaisen keltaisen paidan, mutta...

Selfien ottamisessa on myös yllättävä ergonominen ja henkinen etu: kun kevätmasennus painaa leuan rintaan ja ryhdin mutkalle, valokuvaus pakottaa nostamaan katseen ylös ja suoristamaan selän. Ja tietenkin on ainakin yritettävä pitää silmät auki 1/100 sekunnin ajan. Se on konkreettinen tapa ”pysähtyä haistamaan kukkanen”.

Hieman reippaampina päivinä voit kokeilla ”ihmispahvikuvatyyliä”: seiso keskellä kuvaa mielenkiintoisen taustan, kuten värikkään seinän tai julisteen edessä, ja pidä poseerauksesi samana joka kerta. Jos onnistut tässä, näytät kuvassa siltä kuin sinut olisi liitetty siihen kuvankäsittelyohjelmalla. Vuoden lopussa voit koota näistä 365-kuva videon, josta näet, miten maailma ympärillä muuttui samalla kun itse vanhenit – ja kenties hiustyylisi tai partasi koki kovia.

Lähdemateriaali lohduttaa rehellisesti: tulet tuottamaan "lähes teratavun kuraa". Mutta tässä piilee projektin terapeuttinen huumori. Siinä missä naapurit näkevät vain rikkinäisen postilaatikon, 365-projektin uhri näkee siinä kasvot ja sommittelumahdollisuuden. Tämä pakonomainen tarve katsella ympärilleen onkin eräänlaista tietoisuustaitoa: on vaikea pysyä täysin omiin ajatuksiinsa kietoutuneena, kun on kytättävä auringonnousuja tai hyönteisiä tietokoneen näytöllä.

Lopulta, kun vuosi on kulunut ja selaat visuaalista päiväkirjaasi, huomaat ihmeen: ne kaikista surkeimmatkin räpsyt ja ne kaameimmat selfiet herättävät muistoja, jotka olisit muuten hukannut. Valmiista kuvakirjasta tai tiedostomössöstä tulee todiste siitä, että olet selvinnyt 365 päivästä, ja olet ainakin oppinut, miltä näytät kameran etupuolella vuoden jokaisena mahdollisena huonona päivänä. Kyl maar!



 < Valokuvauksen taito – eli kuinka epäonnistutaan

07.03.2026

Valokuvauksen taito – eli kuinka epäonnistutaan

Kamera rannalla

Kävelin eilen rannassa kameran kanssa ja totesin taas kerran, että valokuvauksen kaltaisissa lajeissa noin 99,9 % otoksista on ihan täyttä kuraa. Mutta turha sitä on ranteitaan auki viiltää. Kuvaajan polku nyt vaan rakentuu epäonnistumisten pinosta. Kun se pino on tarpeeksi korkea, niin sieltä hyllyn päältä saattaa joskus löytyä jotain merkityksellistäkin.

"Ei tää ny niin justiinsa ole", sanoi porilainen, kun aidan väärälle puolelle rakensi.

Näkeminen on puoli ruokaa

Joskus sitä tietysti sählää tekniikan kanssa: valotus prakaa, horisontti on vinos, tai tarkennus perämettäs tai akku jämettyy juuri h-hetkellä. Mutta mitä väliä? Jos olin läsnä, näin tilanteen ja tunsin sen, olen jo ”ottanut” kuvan pään sisällä.

Todellinen moka on vasta se, jos lakkaa katsomasta ja alkaa mököttämään. Älä ny viitti, ei se maailma siihen kaadu, jos bitti on vinossa.

Kokemus vs. todellisuus

Mikään valokuva ei pysty toistamaan sitä fiilistä, joka rinnassa tykytti laukaisinta painaessa. Vaikka lopputulos näyttäisi tietokoneen ruudulla yhtä valjulta kuin tuo eilinen kaurapuuro, se ei tarkoita, ettenkö minä osaisi kuvata. Se on valokuvauksen rakenteellinen ominaisuus. Se on vähän niin kuin kehu: jos kuva on edes ”ihan kiva”, se on todellisuudessa ollut suoranainen hyvä.

Kamera on aistien vahvistin

Vaikka muistikortti korruptoituisi tai tekniikka pettäisi, kuvausprosessi pakottaa katsomaan maailmaa tarkemmin. Kamera on työkalu, joka virittää aistit. Jos kuva meni mönkään, olen silti rikastuttanut sisäistä maailmaani. Kyl maar se siitä – kokemus jäi talteen, vaikkei se pilveen asti päätynytkään.

Analoginen nöyryys

Muistatteko vielä filmiajan? Pokkarin linssinsuojus jäi päälle tai filmi ei siirtynyt. Ne katastrofit opettivat nöyryyttä ja irti päästämistä. Sitä oppi nauttimaan tekemisestä tuloksen sijaan, koska tulosta ei välttämättä koskaan tullutkaan. En mä niitä aikoja haikaile, mutta kyl sitä ny jottai oppi.

Jään alta valoon

 –Kevään triptyykki

I. Odotus: Routa 

Maailma on vielä hiljainen, puristettu paksun valkoisen hangen vaipan alle. Talon antura on syvällä roudan syleilyssä, ja kylmyys tuntuu hitaana värinänä rakenteissa. Kaikki on pysähtynyttä, kuin hengitystään pidättävää.

Mutta maassa, lumen alla tapahtuu muutos. Se ei ole vielä näkyvää, mutta se on tuntuvaa: uneksijan mieli alkaa sulaa kuin keväinen jää. Talviuni ei ole enää raskas ja musta; se on muuttumassa levotonta odotusta. Uni murenee reunoistaan, ja ensimmäinen tietoisuus tulevasta valosta ja lämmöstä särkee kylmän hiljaisuuden.

II. Herääminen: Valon kosketus iholla

Sitten tulee se hetki, jota ei voi selittää vain lämpöasteilla. Aurinko nousee ylemmäs, eivätkä sen säteet enää vain heijastu hangesta –ne pureutuvat siihen. Kun kasvot kääntää kohti taivasta, tuntuu kuin solukalvot avautuisivat.

Se on kemiallinen riemu: D-vitamiini alkaa virrata suonissa herättäen horroksessa olleen miehen mielen eloon. Jäykät hartiat laskevat, ja kiitollisuus nousee jostakin syvältä. Se on hiljainen sopimus luonnon kanssa: me selvisimme tästäkin pimeästä. Maailma ei ole enää kylmä, se on kevään kutsu. Kyl maar se sieltä tulee.

III. Vapaus: Veden ääni soljuu  

Metsän laidasta kuuluu ääni, jota on ikävöity talvikuukaudet. Se on matalaa, kurkkuäänteistä solinaa. Puro on herännyt, vaikka yöpakkanen onkin yrittänyt kahlita sen ohuella, lasimaisella jääkannella.

Jää on kuitenkin vain hauras muisto talven vallasta. Vesi virtaa jo jään alla, päättäväisenä ja pysähtymättä

6.3.26

Kolme kuvaa ja kuvaajan mielenrauha


Ensio on 80-vuotias. Hänellä on takanaan pitkä elämä ja kokemusta luonnon kuvaamisesta. Hän istui keinutuolissaan ja luki uutta kirjastosta löytynyttä valokuvausopasta. Hänelle lukeminen, kirjoittaminen ja kuvaaminen olivat elämän tärkeimmät asiat.

Opas väitti, että joskus tarina on niin suuri, ettei se mahdu yhteen kuvaan.

Vai niin”, Ensio tuumasi ja pyyhki silmäklasejaan. ”Mä olen yrittäny koko ikäni tiivistää kaiken pieneen tilaan. Nyt opas käskee levittelemään.”

Ensio päätti silti kokeilla. Opas puhui triptyykistä. Se tarkoittaa kolmen kuvan kokonaisuutta. Tyyli on tuttua vanhoista kirkkomaalauksista. Ensio fundeeras, että ehkä se sopisi myös tuohon seinälle.

Epäonnistunut lintukuva

Ensimmäiseksi hän yritti kuvata liikettä. Hän suuntasi kameran kohti pihakuusen oksaa ja odotti sinitiaista. Oppaan mukaan sarjassa pitäisi olla alku, keskikohta ja loppu: lintu nousee lentoon, on ilmassa ja laskeutuu.

Ensio odotti melkein tunnin.

  • Alku: Lintu istui oksalla.

  • Keskikohta: Ensio aivasti.

  • Loppu: Oksa heilui tyhjänä.

Tästä tulikin hyvä sarja tyhjyydestä”, Ensiö naurahti. Hän muisti oppaan neuvon siitä, että kuvien välissä pitää olla tilaa hengittää.

Ruisleipä ja voivuori

Seuraavaksi hän kokeili kuvata yksityiskohtia. Kirja neuvoi kuvaamaan juhlapöydän. Pöydällä oli kuitenkin vain ruisleipä ja klasis piimää.

Ensio otti kolme kuvaa:

  1. Laajakuva keittiöstä.

  2. Lähikuva leivän reiästä.

  3. Hyvin läheltä kuva voivuoresta lautasella.

Hän oli tarkka säädöistä. Hän halusi, että piimä näyttää yhtä valkoiselta jokaisessa kuvassa.

Kolme puolta ukosta

Lopuksi hän kokeili ottaa itsestään muotokuvia. Hän laittoi kameran jalustalle ja otti kolmen kuvan sarjan kaukolaukaisten kameran: vakavan, nauravan ja sivuprofiilin.

Ensio huomasi, että kasvot kertovat paljon.

  • Vakavassa kuvassa näkyy sodan jälkeinen lapsuus.

  • Nauravassa kuvassa näkyivät pojat, lastenlapset.

  • Sivuprofiilissa näkyy lähinnä se, että korvat kasvavat edelleen.


Tarina valmistuu

Ensio katseli kuvia. Hän ymmärsi, että niiden tarttee kertoa samaa tarinaa.

Hänen oma suosikkinsa oli sarja aapasuolta: luminen hanki, vanha mänty ja tikan hakkaaman männyn kuorta hangella. Kuvat alkoivat ”keskustella” keskenään, aivan kuten opas oli luvannut.

Ei hullumpaa”, Ensio totesi ja kirjoitti muistiinpanokortin päivän kokeilusta. ”Kolme kuvaa on enemmän kuin kolme erillistä kuvaa. Ne ovat tarina, joka tarvitsee vähän väliseiniä.”

(em) 

5.3.26

Tietokoneen helppokäyttöisyys: -eläkeläisen tärkein kriteeri

Tietokone on maaliskuussa 2026 eläkeläiselle lähes välttämätön väline, jotta hän voi hoitaa asioitaan turvallisesti ja viettää vapaa-aikaa. Moni pohtii uuden laitteen hankintaa juuri nyt, sillä vanhan Windows 10 -käyttöjärjestelmän tuki päättyi lokakuussa 2025.

Ilman tukea vanha kone on suojaton viruksia ja tietomurtoja vastaan, minkä vuoksi siirtyminen nykyaikaiseen Windows 11 -järjestelmään on tärkeä turvallisuustekijä. Uusi tietokone mahdollistaa sähköisten palvelujen, kuten verkkopankin ja Omakannan, ym. sujuvan käytön ilman pelkoa tietojen katoamisesta.

Mitä ominaisuuksia tarvitsemme?

Helppokäyttöisyys on eläkeläisen tärkein kriteeri, jotta työskentely ei aiheuta turhaa stressiä. Jotta laite ei hidastele, varmista että siinä on:

  • Tehokas suoritin: Esimerkiksi Intel Core tai AMD Ryzen.
  • Riittävästi välimuistia (RAM): Vähintään 16 gigatavua takaa sujuvuuden.
  • SSD-kiintolevy: Nopeuttaa koneen käynnistymistä ja ohjelmien avaamista.
  • Suuri näyttö: 15,6 tuuman näyttö on monelle mieluisa tekstin lukemiseen.

Vinkki: Käytetty yritystason kone on kestävä valintavaihtoehto

Laadukkaat merkit, kuten Lenovo ThinkPad, Dell Latitude tai HP EliteBook, on suunniteltu kestämään kovaa käyttöä. Huollettuina ja käytettyinä niitä voi saada jopa 70 prosenttia halvemmalla kuin uusia. Se on samalla ekoteko!

Apu on lähellä käyttöönotossa

Uuden tietokoneen käyttöönotto voi tuntua vaikealta, mutta tähän on saatavilla asiantuntevaa ammattilaisen asennusapua. Hän voi siirtää tärkeät valokuvat vanhalta koneelta uudelle ja varmistaa, että ne tallentuvat turvallisesti pilvipalveluun (kuten Microsoft OneDriveen).

Kun ohjelmat on valmiiksi asennettu, voi nauttia tietokoneen tuomista mahdollisuuksista luottavaisin mielin. Jotta kone säilyisi toimivana pitkään, on tärkeää asentaa ohjelmistopäivitykset aina, automaattisesti tai laitteen niitä ehdottaessa.

4.3.26

Vanha koira ja uudet temput

Vanha koira ja uudet temput

– vai onko niitä temppuja ollenkaan?

Piirros: Iloinen ikääntynyt mies kiikkutuolissa kannettavan tietokoneen kanssa, koira istuu vieressä.

Ennen sitä sanottiin, että minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Mutta tiedättehän te – maailma muuttuu sellaista vauhtia, että se nuorena opittu lankapuhelimen käyttötaito ei nykyään pitkälle pötki. Mutta ei hätää, ei tässä vielä kiveen olla kirjoitettu!

Nykyään puhutaan hienosti ”elinikäisestä oppimisesta”. Se kuulostaa siltä, kuin pitäisi istua ikuisesti koulun penkillä puuviivainta peläten, mutta onneksi totuus on toinen. Nykyopetus on nimittäin muuttunut ihmisläheiseksi. Se on vähän kuin palapelien tekoa: katsotaan mitä osataan, ja etsitään ne puuttuvat palat rauhassa.

Tekniikkakin on tullut avuksi, vaikka se välillä vähän hirvittää. On kaikenmaailman digitaalisia merkkejä ja tekoälyä, jotka kuulostavat lähinnä tieteiselokuvan termeiltä. Käytännössä ne tarkoittavat vain sitä, että apua on saatavilla suoraan kotisohvalle, ja jokainen pienikin edistysaskel tulee näkyväksi. Se on vähän kuin saisi hymynaaman vihkon reunaan, mutta sähköisessä muodossa.

Kun kääntää nupin sellaiseen asentoon, että ”elämä on oppimista”, huomaa pian, että eväitä itsensä kehittämiseen on enemmän kuin koskaan ennen. Ei se oppiminen olekaan suorittamista, vaan uteliaisuutta. Ja sitähän meiltä löytyy!

Eihän se uuden oppiminen ole sen kummallisempaa kuin uuden ruokareseptin kokeilu: aluksi vähän jännittää, meneekö syötäväksi, mutta lopputulos saattaa yllättää tekijänsäkin.

Tänään

Strategia vs. Suunnitelma

Strategia vs. Suunnitelma: Miksi pelkkä tekeminen ei riitä?

Monesti luullaan, että strategia ja suunnittelu ovat yksi ja sama asia. Todellisuudessa pelkkä suunnittelu on usein vain tavoitteiden asettamista ja resurssien (kuten ajan) jakamista – se on suorittamista, ei syvällistä ajattelua.

1. Arkinen toimintasuunnitelma on valintoja

Toimintasuunnitelma ei ole vain "to-do-lista" asioista, joita aiot tehdä. Se on tietoinen päätös siitä, mikä on tärkeää.

  • Valitse, mitä teet: Mitkä asiat vievät sinua eteenpäin?
  • Valitse, mitä jätät tekemättä: Mitkä asiat voi karsia pois, jotta voit keskittyä olennaiseen?
  • Kysy itseltäsi: "Miten aion saavuttaa haluamani?"

2. Suunnitelma on työkalu toteutukseen

Suunnitelma (plan) keskittyy resursseihin, aikatauluihin ja välitavoitteisiin. Se on kartta, joka auttaa kulkemaan valittuun suuntaan.

Ilman strategiaa suunnitelma on vain kokoelma irrallisia toimenpiteitä ilman päämäärää. Suunnittelu on tärkeää myös pienissä asioissa. Esimerkiksi luontokuvauksessa mikrosuunnitelmat auttavat saamaan parhaan lopputuloksen pienellä vaivalla.

3. Miksi suunnittelu usein epäonnistuu?

Mukavuudenhalu

Suunnitelmien tekeminen tuntuu turvalliselta ja hallittavalta. Strategia taas on pelottavampi, koska se vaatii epävarmuuden sietämistä ja vaikeita, lopullisia päätöksiä.

Tavoitteen ja strategian sekoittaminen

Pelkkä tavoite (esim. "Otan tänään vain 10 valokuvaa") ei ole strategia. Strategia kertoo, miten ja miksi juuri tuo tavoite auttaa sinua onnistumaan paremmin.

Strategian ydin: Logiikka tekemisen takana

Hyvä strategia vaatii kirkkaan ajatuksen siitä, miten aiottu asia tehdään eri tavalla tai paremmin kuin muut. Se hyödyntää ainutlaatuisia tilanteita ja keskittää voiman oikeisiin paikkoihin.

Käsite Mitä se tarkoittaa?
Strategia Suunta ja logiikka. Miksi teemme näin?
Suunnitelma Tiekartta ja resurssit. Milloin ja millä välineillä teemme sen?

Tiivistettynä: Jos sekoitat nämä kaksi, saatat suorittaa asioita hyvinkin tehokkaasti, mutta kuljet väärään suuntaan ilman todellista etua.

3.3.26

Mitä on "Lagom" valokuvauksessa?

Pehmeä banaani
Pehmeä alusta
Pehmeä kuva

Lagom tarkoittaa "juuri sopivaa" – ei liian vähän, muttei myöskään liian paljon. Valokuvauksessa tämä ajatusmalli haastaa nykyajan trendin, jossa tavoitellaan aina enemmän (enemmän kalustoa, enemmän muokkausta, enemmän kuvia).

Keskeiset teemat:

  1. Hidas valokuvaus (Slow Photography): Sen sijaan, että räpsitään satoja kuvia toivoen yhden onnistuvan, lagom kannustaa pysähtymään. Tarkkaile kohdetta ja valoa, ja ota kuva vasta kun hetki tuntuu "juuri sopivalta".

  2. Sommittelu ja tasapaino: Lagom korostaa tasapainoa. Hyvä kuva ei välttämättä kaipaa monimutkaisia elementtejä; usein karsiminen ja olennaiseen keskittyminen tekee kuvasta syvemmän ja vaikuttavimman.

  3. Kuvankäsittelyn maltti: Liiallinen editointi voi viedä kuvalta sen sielun. Lagom-ajattelussa editointia käytetään vain sen verran, että kuvan tunnelma välittyy, ilman että lopputulos näyttää luonnottomalta.

  4. Kalusto: Ei tarvitse olla kalleinta mahdollista kameraa. Riittää, että sinulla on "juuri sopivat" välineet, jotka tunnet hyvin ja joilla saat toteutettua visiosi.

Vähemmän on usein enemmän. Kun luovut suorittamisesta ja ylimääräisestä kohinasta, löydät tilaa luovuudelle ja pystyt luomaan kuvia, joilla on syvempi merkitys.

Lagom valokuvauksessa: Tasapaino ja merkitys

Tämä video syventyy siihen, miten valokuvaaja voi käyttää valoa ja tunnetta luodakseen merkityksellisiä kuvia ilman teknistä kikkailua.

Sana lagom on ruotsinkielinen ja se tarkoittaa suurin piirtein sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän. Se kuvaa tasapainoista elämäntapaa ja harkittua kuluttamista. Sitä voi siis kuvailla monella tavalla, esimerkiksi: sopivasti, riittävästi, kohtuullisesti, juuri oikein. Enemmänkin elämänasenne, kuin pelkkä sana!

Päiväkirja

Kun koneoppi asettuu kahvipöytään – ja muita kummallisuuksia 2026

Kuulehan, ei se maailma lopettanutkaan pyörimistään, vaikka välillä niin luulisi. Nykyään puhuvat kaikki jostakin ”tekoälystä”, ja minäpä päätin ottaa selvää, onko se vain uusi nimitys vanhalle kunnon puusuksille vai jotakin sellaista, josta pitäisi oikeasti välittää. Lähteitä selatessani huomasin, että vuosi 2026 on tehnyt näistä veijareista jo melkein ihmisen oloisia – tai ainakin ne yrittävät kovasti.

Oletteko muuten huomanneet, että nykyään joka paikassa tarjotaan evästeitä? Kun menee nettisivulle, heti kysytään, että ”hyväksytkö kaikki evästeet”. Ennen vanhaan se tarkoitti pullakahveja, mutta nykyään ne ovatkin pieniä tekstinpätkiä, jotka muistavat, mitä olet tehnyt. On se kummaa, kone tarjoaa keksit, mutta syödä niitä ei voi.

Tekoälyjä on moneen lähtöön

Niitä on nykyään moneen lähtöön, vähän kuin naapurin poikia:

  • ChatGPT (malli 5.2): Sellainen joka paikan höylä. Se kirjoittaa kirjeet, tekee kuvat ja osaa jopa pähkäillä vaikeita asioita. Se on vähän kuin se lapsenlapsi, joka tietää kaikesta kaiken, mutta saattaa joskus puhua pehmeitä, jos ei sitä vähän toppuuta.
  • Claude (Opus 4.6): Sanovat sitä koodareiden suosikiksi, mutta se on myös mestari lukemaan pitkiä paperipinoja. Se pystyy muistamaan kerralla miljoona sanaa! Jos siis sukuseuran historiikki tuntuu liian pitkältä lukea, Claude lukee sen puolestasi ja tiivistää olennaisen.
  • Perplexity: Jos taas haluaa tietää, onko jokin asia totta vai tarua, kannattaa kysyä Perplexityltä. Se on kuin se tarkka virkamies, joka kertoo aina, mistä kirjasta tai lehdestä hän on tietonsa hakenut. Se ei lörpöttele omiaan, vaan lyö lähteet pöytään.
  • NotebookLM: Lähteissä sitä kuvataan kuin ”ylinnokkaaksi opettajaksi”. Se ei vain vastaa kysymykseen, vaan saattaa pyytämättä tehdä aiheesta vaikka radio-ohjelman tai videon. Joskus se on vähän liikaakin tämmöiselle rauhallisempaan menoon tottuneelle.

Koneelta puuttuu sydän ja maku

Mutta tiedättekö, mikä näissä on se jujun paikka? Nämä koneet kirjoittavat usein sellaista ”tylsää hölynpölyä”, joka haisee kauas tietokoneelta. Fiksuimmat käyttäjät neuvovatkin, että tekoälyä pitäisi käyttää vain ”rakennustelineenä”. Se rakentaa luurangon, mutta meidän pitää itse antaa sille se sydän ja oma ääni.

Oikeat ihmiset kun eivät kirjoita täydellisen kielioppisäännön mukaan, vaan meillä on omat sanontamme ja sattumuksemme ja murre. Paras tapa jutella näiden koneiden kanssa on kuvitella, että istut siinä keittiön pöydän ääressä ja selität asiasi muijalle ihan tavallisesti. Jos kone alkaa kuulostaa liian hienolta, sille voi sanoa: ”Lopetahan tuo tärkeily ja puhu niin kuin ihminen ihmiselle.”

Sellaista se on vuonna 2026. Tekniikka on kummallista, mutta ei se pärjää sille kokemukselle, jota meillä on jo vuosikymmenten takaa. Voimme käyttää konetta apuna vaikkapa sähkölaskun pienentämiseen tai terveellisten välipalojen keksimiseen, mutta ne tärkeimmät tarinat – ne ovat edelleen meidän päässämme, ei niissä siruissa ja sähköissä.

Pidetään siis omat ajatukset kirkkaina ja käytetään näitä uusia ”sihteereitä” silloin, kun sulkakynä tuntuu raskaalta! Nyt on se eväsaika: kahvia ja pari keksiä.

Tämäkin päiväkirjan siivu on tarkoitettu luettavaksi hymyssä suin.