Kuva 60/365
...pitää mielen virkeänä ja...
Jokainen itseään kunnioittava harrastajavalokuvaaja tietää, että jos et ole sitoutunut vähintään yhteen 365 päivän haasteeseen, olet sosiaalisesti ja henkisesti tuuliajolla. Itse valitsin päivittäisen kuvahaasteen, koska se kuulosti helpommalta kuin aamuviiden avantouinti.
Olin väärässä, mutta samalla tulin vahingossa oivaltaneeksi elämän tarkoituksen – tai ainakin sen, miten tämä rutiini muuttaa minua.
-
Rutiini: Kun kamerasta tulee lisäosa
Ennen kuvahaastetta olin vapaa mies. Nyt olen rutiinin orja, mutta hyvällä tavalla. Rutiini on nimittäin siitä jännä kaveri, että se poistaa turhan ajattelun. Kun tiedät, että kuva on otettava, en kyseenalaista elämääni, vaan etsin vain parasta valoa tiskivuorelle. Se on meditatiivista suorittamista, jossa aivot menevät säästötilaan ja intuitio herää ja saa aivoille jumppaa.
-
Mielen virkeys: Onko tuo kivi vai taideteos?
Tämä on se yllättävä osa: mielen virkeys ei tässä yhteydessä tarkoita kirkasotsaisuutta, vaan tervettä vainoharhaisuutta. Alat nähdä maailman pikseleinä ja varjoina. Kävelet metsässä ja muiden ihaillessa maisemaa, sinä makaat mahallasi maaliskuun hangessa, koska ”tämä puun juuri on nyt aivan uskomaton metafora modernille ahdistukselle”. Se pitää mielen vireänä, kun jokainen roskakatos on potentiaalinen valokuvateos.
-
Sitoutuminen: Sosiaalinen pakko on hyvä motivaattori
Sitoutuminen on hieno sana sille, jos pelkäät häpeää. Kun olet kerran julistanut somessa aloittavasi haasteen, ei sitä voi lopettaa maaliskuussa päivänä 14 ilman, että leimaudut luovuttajaksi. Tämä ”pakko” on kuitenkin kasvattavaa. Se opettaa, että luovuus ei ole inspiraatiota, se on saappaiden jalkaan vetämistä silloinkin, kun sataa lunta tai räntää vaakatasossa.
-
Opinhalu: Kantapään kautta oppiminen pysyy tajunnassa
Opinhalu herää yleensä siinä vaiheessa, kun huomaat ottaneesi 40 peräkkäistä kuvaa keltaisesta betoniseinästä. Alat miettiä: ”Voisiko tätä vääntää edes jollain asetuksella mielenkiintoisemmaksi?” Huomaat opiskelevasi suljinaikoja ja valotuksen korjailua vain selvitäksesi hengissä huomisesta haastepäivästä. Oppiminen on selviytymisstrategia.
-
Yhteisöllisyys: Jaettu kärsimys on paras ilo
Lopulta huomaat, ettet ole yksin. Yhteisöllisyys löytyy muista haasteeseen hurahtaneista. Me muodostamme salamyhkäisen kultin, joka tykkäilee toistensa epämääräisistä sumukuvista kello kaksi yöllä. Se on vertaistukea parhaimmillaan: ”Hienosti nähty tuo tyhjä jogurttipurkki!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti