Ajan saa kiinni vain pysähtymällä, hiljaa varroten, mutta valppaasti aikaa seuraten.
Monilla meistä, jotka olemme aloittaneet kuvaamisen analogisen filmin aikaan, on tietty luku syöpynyt takaraivoon: 24 tai 36. Se oli se määrä ruutuja, joka kinofilmirullassa oli. Jokainen laukaisu maksoi, joten sormi ei ollut herkässä – kuvaa mietittiin tarkasti ennen kuin suljin räpsähti.
Yksi ruutu kolmestakymmenestäkuudesta. Digitaalisuus antaa vapauden, mutta historia opettaa malttia.
Olen huomannut, että tämä perintö elää minussa vahvana edelleen. Nykyäänkin photowalk-reissuilla huomaan kuvaavani lähes poikkeuksetta tuon vanhan tutun määrän ruutuja. Se tuntuu luonnolliselta sykliltä; tarinalta, jolla on selkeä alku, keskikohta ja loppu.
Nuo 24 tai 36 ruutua eivät kuitenkaan jää vain kovalevyn kulmalle pölyttymään. Minulle mieluisin tapa antaa kuville uusi elämä on koostaa niistä still-videoesityksiä. Olen kokeillut monia ohjelmia matkan varrella, mutta viime viikkoina olen uppoutunut Canvan maailmaan.
Sanotaan se suoraan: Canva ei ole helppo. Vaikka se on ilmaisohjelma ja päällisin puolin kimalteleva, sen logiikka on välillä pirun vaikea selättää. Siinä on kuitenkin yksi suuri etu: ohjeita ja tutoriaaleja löytyy jokaiseen sormenpäätuntumaan, kunhan vain jaksaa etsiä.
Tavoitteeni on tällä hetkellä selkeä:
On helppo langeta hienosäädön ansaan. Jos alkaisin heti lisätä efektejä, siirtymiä ja monimutkaista äänimaailmaa, projekti paisuisi ja motivaatio saattaisi hyytyä. Siksi teen nyt vain peruskamaa. Haluan ensin ymmärtää ohjelman "sielunelämän" ja saada työnkulun rutiinit haltuun.
Hienosäädön ja kikkailun aika on ehkä myöhemmin. Jos jaksan harjoitella ahkerasti, ehkä ensi kesänä Canva on jo sormenpäissäni eikä vastusta joka käänteessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti