Alzheimer

 

Puupalloja ja langanpäästä kiinni pitäminen

Sanotaan, että ihminen on luotu käyttämään käsiään. Meidän taloudessamme tämä ei ole vain sanonta, vaan päivittäinen selviytymisstrategia ja harrastus. Olemme 80-vuotias pariskunta, ja vaikka Alzheimer on tullut kolmanneksi pyöräksi yhteiseen pöytäämme, emme ole antaneet sille lupaa viedä kaikkea mennessään. Meillä on nimittäin salainen ase: Puupalloja ja muutama silikonista pehmeää palloa ym.

Pöydällämme on pieni armeija ryhmä palloja. On sileitä, jotka liukuvat kämmenellä kuin muistot menneiltä kesiltä, ja on nystyräpintaisia "siilejä", jotka pistävät sormenpäät heräämään tähän hetkeen.

Vaimolleni nämä pallot ovat enemmän kuin puunpalasia. Ne ovat silta siihen maailmaan, jossa villasukka syntyy vielä kantapään kohdalla ja lusikka löytää tiensä suuhun varmalla otteella. Alzheimer yrittää hämärtää yhteyttä aivojen ja sormien välillä, mutta me vastaamme nystyräpallon taktiikalla. Kun hän pyörittelee puupalloja kämmentensä välissä, hän tekee samalla "aivojumppaa", jota mikään pilleri ei korvaa. Se on motorista keskustelua, jossa sormet muistuttavat aivoja: ”Me olemme edelleen täällä, me osaamme tämän.”

Itse taas vietän tuntikausia näppäimistön äärellä. Kirjoittaminen on minulle tapa hengittää, mutta välillä sormet alkavat muistuttaa kuivia oksia. Silloin tartun silikonipalloon. Sen puristaminen on kuin antaisi sormilleen pienen huoltokylvyn. Se poistaa jännityksen, jonka jokainen naputettu lause on jättänyt jälkeensä.

On mielenkiintoista huomata, miten erilaisia nämä pienet välineet ovat. Silikoni on voimaa varten – jotta purkit aukeavat ja ote pysyy tukevana. Puu taas on taitoa varten. Erityisesti ne nystyräpallot! Ne toimivat kuin sormenpäiden herätyskello. Kun niiden antaa kihelmöidä iholla ennen kuin vaimo tarttuu kutimiinsa, lanka tuntuu tottelevan paremmin. Se on pientä hienomekaniikkaa, joka pitää arjen arvokkuudesta kiinni.

Meidän iltamme kuluvat usein näin: minä kirjoitan, vaimoni kutoo tai pyörittelee palloja. Se on rytmistä, rauhoittavaa ja kovin konkreettista. Kahdeksan puista palloa ei ehkä kuulosta paljolta, mutta meille ne ovat työkaluja, joilla pidetään kiinni arjen elämän langanpäästä.

Ehkäpä vanhuus ja muistisairaus eivät olekaan vain luovuttamista, vaan uusien tapojen löytämistä pysyä pelissä mukana. Joskus se vaatii vain hieman puuta, hieman silikonia ja rutkasti ideoita ja sisua pitää ajatukset ja keho       liikkeessä!