Kamera, roska ja minä

 

Roska

 – ja tietenkin se toinen

Oletko koskaan huomannut, kuinka arkisista asioista voi tulla seikkailu, kun niitä katsoo uusin silmin? Tai tarkemmin sanottuna: kun niitä katsoo kameran etsimen läpi? Meillä on vaimoni kanssa nimittäin uusi yhteinen harrastus, joka on yhtaikaa sekä taiteellinen että – usko tai älä – siivoava.

Se alkoi melkein vahingossa. Meillä on tapana kävellä useana päivänä viikossa, ja kamera on aina matkassa. Kuvaamme kaikkea: kauniita maisemia, outoja puunrunkoja, erikoisia pilvimuodostelmia ja – no, rehellisesti sanottuna – myös kaikkea sellaista, mitä emme itsekään enää myöhemmin muista, miksi ihmeessä ne ikuistimme. Mutta eikö se olekin valokuvauksen ydin? Ikuistaa hetki, joka ei koskaan palaa.

Eräänä päivänä, kun olimme taas kerran syvällä "kuvauskuplassamme", huomasimme jotain, mitä emme olleet aiemmin nähneet – tai ainakaan mihin emme olleet kiinnittäneet huomiota. Roskia. Siellä ne lepäsivät kauniissa luonnossamme kuin vieraan planeetan asukkaat, jotka olivat eksyneet väärään paikkaan. Puunoksaan takertunut muovipussi näytti oudolta taideteokselta, ja ojassa kimmeltävä limsatölkki oli kuin pieni, unohdettu 15 sentin aarre.

Ensin ajattelimme perinteisesti: "Onpa ikävää, että ihmiset heittävät roskia luontoon." Sitten ajattelimme: "Meidän pitäisi tehdä jotain." Ja lopulta hoksasimme: "Mitä jos tekisimmekin tästä harrastuksen?"

Niin syntyi uusi, vaimon innostamana aloitettu harrastus: roskien valokuvaus. Se voi kuulostaa ensin oudolta, mutta jos asiaa miettii tarkemmin, kyse ei ole vain rumien asioiden tallentamisesta. Kyse on siitä, että näemme roskassa potentiaalin. Luomme jotain merkityksellistä jostain, mikä on tarkoitettu hylättäväksi.

Kuvittelepa tämä: olemme polulla ja löydämme vanhan, ruosteisen tölkin tai pullon. Sen sijaan, että vain ohittaisimme sen inhoten, me otamme siitä kuvan. Etsimen läpi emme näe vain jätettä, vaan tarinan: kuka sen joi, miten se päätyi tänne ja kuinka kauan se on saanut siellä virua? Tutkimme sen tekstuuria, värejä ja varjoja. Mutta kun kuva on otettu, emme jätä malliamme niille sijoilleen. Me poimimme sen talteen, pudotamme rollaattorin pussukkaan ja viemme sen asianmukaiseen paikkaan.

Tämä uusi harrastus on antanut meille aivan uudenlaisen yhteyden luontoon. Se on saanut meidät huomaamaan pieniä asioita ja arvostamaan ympäristöämme enemmän. Samalla se on antanut tavan antaa jotain takaisin yhteiselle ympäristölle samalla, kun teemme sitä mitä rakastamme.

Ehkä tämä harrastus ei olekaan niin outo? Ehkä se on jotain, mikä muuttaa tapaa katsoa maailmaa. Se tekee maailmasta hitusen paremman paikan – ja kuka tietää, ehkä joku roskaajakin havahtuu nähdessään näitä kuvia.

Joten, seuraavan kerran kun olet ulkona kamerasi kanssa, katso ympärillesi. Ehkä löydät jotain, mitä et ole aiemmin huomannut. Ehkä löydät hylätyn asian, joka onkin täynnä visuaalista potentiaalia. Ja ehkä, vain ehkä, löydät uuden harrastuksen, joka muuttaa sekä sinua että maailmaa.

---

Vinkkejä roskien valokuvaukseen:

• Katso tarkemmin: Älä vain räpsäise kuvaa. Yritä löytää roskan tarina, sen muodot ja sen jättämä jälki ympäristöön.

• Käytä luovuuttasi: Kokeile rohkeita kuvakulmia, valoa ja varjoja. Tee roskasta kuvan tähti ennen kuin eläköität sen.

• Tee se turvallisesti: Muista aina poimia kuvattu roska talteen ja toimittaa se roskiin tai kierrätykseen.

• Jaa tarinasi: Kirjoita blogia, jaa kuvia somessa tai kerro kaverille. Hyvä esimerkki tarttuu!

Tärkeintä: Pidä hauskaa! Roskien valokuvaus on palkitsevaa ja antaa aivan uudenlaisen merkityksen jokaiselle kävelylenkille.