mutta minun oma vapauteni
Luin kerran artikkelin tyypistä, joka antoi tekoälyn suunnitella koko elämänsä. Artikkelin mukaan se oli parempi ohje kuin yksikään tuottavuus opas. Niinpä minäkin, oman elämäni luova visionääri, päätin kokeilla samaa. Jos algoritmi kerran pystyy optimoimaan nörttien mehupaastot, kai se nyt saa yhden suomalaisen päiväkirjanpitäjän ja omaishoitajan arjen ruotuun?
Syötin koneelle faktat: vaimon hoito, blogit, valokuvaus, TaiChi ja se ikuinen tavoite olla ”luova”.
Tekoäly vastasi sekunneissa. Sen mielestä minun on hyvä aloittaa Tai Chilla tasan kello 06.00, jotta ”energiataso on optimaalinen kognitiiviseen suoritukseen”. Katsoin ulos pimeään pakkasaamuun. Minun TaiChini voi yleensä muistuttaa enemmän unissaan kävelevää karhua kuin notkeaa kurkea, mutta tekoäly ei tunne armoa. Se haluaa vanhasta ukosta tehokkuutta.
Sitten tuli se päivän suurin kompastuskivi: luovuus. Koneen mukaan luovuudelle oli varattu aikaa kello 10.15–11.00. ”Ole luova nyt”, sanoi digitaalinen komentaja. Siinä minä istuin kameran ja tyhjän päiväkirjan kanssa, tuntien samanlaista painetta kuin kansakoulun liikuntatunnilla, kun piti ”ilmaista itseään vapaasti” puolapuilla.
Artikkelin kirjoittaja hehkutti, kuinka ulkoistettu päätöksenteko poistaa ”päättämisen väsymyksen”. On kieltämättä totta, että kun huolehdin toisesta ihmisestä ja pyöritän omaishoitajan arkea, aivot ovat välillä kuin ylikuumennut kaurapuuro, joka keittää yli hellalle. On helpotus, jos joku muu sanoo, milloin on äänikirjan vuoro. Mutta onko se luovaa?
Huomasin pian, että tekoäly ja todellisuus ovat vähän eri maasta. Kun olin juuri pääsemässä blogitekstissä huippu kohtaan, puhelin piippasi: ”Aika valokuvata. Etsi kontrasti ja valo.” Katsoin vaimoani, joka pyysi teetä, ja totesin, että paras kontrasti löytyi juuri nyt tekoälyn optimoidun maailman ja tämän oikean, rönsyilevän elämän välillä.
Lopulta tajusin saman kuin se artikkelin kirjoittaja: tekoäly on loistava sihteeri, mutta surkea pomo. Se saa rakentaa rungon, mutta se ei tiedä, miltä aamun jooga tuntuu jäsenissäni tai miksi juuri tietty valo saa tarttumaan kameraan.
Olen edelleen luova. Mutta olen sitä omalla luvalla, joskus, ihan vain haluan kapinoida algoritmia vastaan, saatan kuunnella äänikirjaa juuri silloin, kun kone kehottaa minua kirjoittamaan blogitekstiä. Elämä on todellista vapautta, josta saan olla iloinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti