tyhjäkäynnin sijaan:
Seisoin Palokan Gaffitella noutopöydän äärellä kauha kädessä ja tuijotin vaihtoehtoja kuin ne olisivat elämän ja kuoleman kysymyksiä. Takana kuului kärsimätön ääni.
”Kala on tänään hyvää”, tuntematon sanoi takanani.
Hätkähdän ja katson naista, joka odottaa vuoroaan. ”Niin... mietin vain, onko se parempaa kuin tuo kana. Tai jos otankin vain salaatin, niin jaksanko päivän?”
Hän ohittaa minut, hymähtää ja kauhoo kalaa omalle lautaselleen epäröimättä. ”Joskus kannattaa vain valita jotain, ennen kuin nälkä ehtii muuttua kiukuksi. Huono päätös on parempi kuin ei lounasta lainkaan.”
Tuo lyhyt kohtaaminen kiteytti jotain olennaista: meillä on taipumus analysoida itsemme toimintakyvyttömiksi.
Valinnan paradoksi ja mielen lukot Pohdin usein sitä, miten suuren osan elämästäni käytän pelkkään valintojen puntarointiin. Oli kyseessä lounas tai elämän suunta, prosessi on sama. Jään helposti jumiin vaihtoehtojen viidakkoon, mikä johtaa lopulta passivisuuteen.
Psykologiassa tätä kutsutaan valinnan paradoksiksi (The Paradox of Choice). Teorian mukaan vaihtoehtojen runsaus ei teekään meitä vapaammiksi, vaan onnettomaksi. Kun mahdollisuuksia on liikaa, pelko ”väärän” valinnan tekemisestä kasvaa suuremmaksi kuin halu saavuttaa tuloksia.
Epätäydellisyyden voima Onko lopulta parempi tehdä ”ihan hyvä” päätös ja edetä, kuin jäädä jumiin etsimään täydellisyyttä?
Täydellisyyden tavoittelu on usein vain naamioitunutta pelkoa. Luovilla aloilla ja harrastuksissa tämä korostuu: projektit jäävät kesken, koska ne eivät vaikuta heti ensimetreillä hyvälle. Silti liikkeelle lähtö on lähes poikkeuksetta tärkeämpää kuin suunta. Kompassi näyttää suunnan vasta, kun olet jo kävelemässä.
Tekeminen on parasta teoriaa Oppiminen tapahtuu tekemisen, ei pelkän pohtimisen kautta. Virheet ovat yleensä hyviä opettajia. Suunnittelu tuo hallinnan tunteen, mutta vain toiminta tuo tuloksia. Miksi tämä perinteinen ajatus on edelleen järkevä?
Toiminta on vastalääke ahdistukselle: Kun teet jotain – mitä tahansa – aivot siirtyvät analysoinnista ratkaisemiseen.
Iterointi voittaa suunnittelun: Ensimmäinen versio saa olla huono. Se on raaka-ainetta, jota voi parantaa. Tyhjää tallennetta ei voi editoida.
Käytännön viisaus: Aloittamisen vaikeuden kanssa kamppailevalle ”tee edes jotain” on oivallinen työkalu.
Lopulta elämä ei ole palapeli, joka pitäisi ratkaista etukäteen päässä, vaan polku, joka muotoutuu askeleiden myötä. Seuraavan kerran lounas jonossa tai kuvauskohdetta valitessani aion muistaa tuntemattoman naisen neuvon: ota kauha käteen ja valitse jotain. Suuntaa voi korjata matkalla.
Päätä - aloita,ota oppia virheistä
tee korjauksia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti