Vanha koira ja uudet temput

– vai onko niitä temppuja ollenkaan?

Ennen sitä sanottiin, että minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Mutta tiedättehän te – maailma muuttuu sellaista vauhtia, että se nuorena opittu lankapuhelimen käyttötaito ei nykyään pitkälle pötki. Mutta ei hätää, ei tässä vielä kiveen olla kirjoitettu!

Nykyään puhutaan hienosti ”elinikäisestä oppimisesta”. Se kuulostaa siltä, kuin pitäisi istua ikuisesti koulun penkillä puuviivainta peläten, mutta onneksi totuus on toinen. Nykyopetus on nimittäin muuttunut ihmisläheiseksi. Se on vähän kuin palapelien tekoa: katsotaan mitä osataan, ja etsitään ne puuttuvat palat rauhassa.

Tekniikkakin on tullut avuksi, vaikka se välillä vähän hirvittää. On kaikenmaailman digitaalisia merkkejä ja tekoälyä, jotka kuulostavat lähinnä tieteiselokuvan termeiltä. Käytännössä ne tarkoittavat vain sitä, että apua on saatavilla suoraan kotisohvalle, ja jokainen pienikin edistysaskel tulee näkyväksi. Se on vähän kuin saisi hymynaaman vihkon reunaan, mutta sähköisessä muodossa.

Kun kääntää nupin sellaiseen asentoon, että ”elämä on oppimista”, huomaa pian, että eväitä itsensä kehittämiseen on enemmän kuin koskaan ennen. Ei se oppiminen olekaan suorittamista, vaan uteliaisuutta. Ja sitähän meiltä löytyy!

Eihän se uuden oppiminen ole sen kummallisempaa kuin uuden ruokareseptin kokeilu: aluksi vähän jännittää, meneekö syötäväksi, mutta lopputulos saattaa yllättää tekijänsäkin.