Valkea maailma
Vielä tänäkin päivänä taivas on harmaa kuin vanhan villapaidan hihat. Aurinko on piiloutunut pilvien taakse ja on verhon takana peloissaan eikä näyttäydy. Mutta tiedän, että valo on jo lähellä. Talvipäivänseisaus lähestyy, se on lauantaina 21. joulukuuta. Vaikka päivät vielä lyhenevät, pian valo lisääntyy hitaasti mutta varmasti.
sen kauneuden. Lumi kutsuu treenaamaan. Lumen lapioinnin ilot ovat henkilökohtaisia ja ainutlaatuisia. Vanha uskollinen lumentyönnin on palvellut minua hyvin, mutta nyt se on päättänyt jäädä eläkkeelle. Vain puinen varsi on jäljellä, sen säilytän muistona menneistä talvista.
Huomenna lähden Kärkkäiselle ostamaan uutta lumentyönnintä, jonka olen jo valmiiksi katsonut. Pidän sitä sijoituksena tulevaisuuteen. Kun pyryn jälkeen lumityöt on tehty, voi ihailla kimaltelevaa puhdasta lumen peittämää pihaa ja tuntea olonsa hyödylliseksi.
Muistan kuinka 1950-luvulla kotipihan ajoteitä aurattiin isän tekemällä puisella lumiauralla, jota veti Eetu-niminen hevonen. Eetu oli minua vuoden vanhempi, ja sain sen ohjat pidettyä hallinnassa jo nuorena poikana. Oli jännittävää avata reitit pihalta päätielle tuntien itsensä tärkeäksi.
Se on ehkä talven suurin salaisuus: vaikka se voi joskus tuntua pitkältä ja raskaalta, koska se tarjoaa myös mahdollisuuden pysähtyä, nauttia hiljaisuudesta ja tehdä pieniä arkeen iloa tuovia tekoja ja muistella menneitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro mielipiteesi!