Muisti pätkii

  – mutta niin pätkii muillakin! 

Onko sinulla koskaan käynyt niin, että marssit päättäväisesti keittiöön, pysähdyt jääkaapin eteen ja tuijotat sen ovea kuin odottaen sen kertovan, miksi tulit? Tämä on vasta alkusoittoa unohduksen oopperassa.

Aloitetaan tutuista tilanteista. Tapaat tuntemattoman ihmisen. Hän esittelee itsensä ja sinä nyökkäät hymyillen. Kaksi minuuttia myöhemmin yrität epätoivoisesti kaivaa hänen nimensä muistista. Tuloksetta. Muistat kyllä hänen paitansa värin, mutta nimi? Teemu Tyhjiö!

Sitten ovat ne mystiset katoamiset. Avaimet, kännykkä, lompakko, salasanat – kaikki ne tuntuvat elävän omaa elämäänsä. Avaimia etsiessäsi löytyy vaikka mitä muuta: vanha otsalamppu, kadonneeksi luullut käsineet... heh, keittiösakset! Mutta avaimet? Ei tietenkään.

Tapaamiset. Tässä on todellinen unohduksen akrobaatti. Ensin unohtuu hammaslääkäri aika. Sitten sovit päällekkäin jotakin muuta. Ja kun kaikki tämä selviää, tunnet olosi taikuriksi, joka on taikonut oman kalenterinsa sekasotkuksi.

Entäpä keskustelut? Kuulostat aivan siltä vanhalta levyltä, joka jää kiinni samaan kohtaan. "Joko minä kerroin tästä?" – kyllä, sinä kerroit jo kolmannen kerran. Toiset nauravat hyväntahtoisesti. Tai ainakin toivot niin.

Loppuhuipennuksena on informaatiotulva. Kaikki tehtävät, askareet ja velvollisuudet kasaantuvat päällekkäin. Tunnet olevasi Titanic, ja tässä on näkymätön jäävuori.

Mutta älä huoli! Jos sinä tunnistat itsesi näistä, et ole yksin. Olemme kaikki jossain vaiheessa unohtamisen sankareita. Ehkä tämä ei ole unohduksen tragedia, vaan arkipäivän komedia – ja me kaikki ikääntyneet olemme sen pääosassa.

Toivottavasti tämä pakina osui oikeaan ja sai sinut hymyilemään!  😊