Valokuvat kerovat
Kaksi ihmistä näkee valokuvat eri näkökulmista ja tulkitsee niitä eri tavoin. Valokuvaa voi katsoa monella tavalla, ja se herättää erilaisia ajatuksia. Valokuvalla ei ole yhtä tai kiinteää merkitystä. Päinvastoin: valokuvilla on runsaasti merkityksiä katsojasta ja kontekstista riippuen. Kun katson aikakauslehden kuvia, mietin usein: ”mitähän kuvaaja on tuossa ajatellut ja mitä minä puolestani ajattelen nyt?”
Esimerkiksi se, mikä minussa herättää hiljaisuuden tunteita tai mitä pidän ”hiljaisena” kuvana, ei välttämättä herätä toisessa katsojassa lainkaan huomiota. Jokainen julkaistu kuva on avoin kaikenlaisille tulkinnoille. Itse asiassa pidän siitä, ettei valokuvan tarvitse selittää merkitystään auki.
Eikö olisikin tylsää, jos valokuvalla olisi vain yksi suora tai ainutlaatuinen merkitys? Jotkut katsojat huomaavat värit, jotkut valon, jotkut sommittelun; jotkut taas keskittyvät tunteisiinsa ja jotkut vain siirtyvät eteenpäin.
Olen viime aikoina katsellut tekemiäni vanhoja albumeja ja Ifolor-kirjoja. Kuvat pysyvät ikivihreinä, kun ne ovat avoimia katsojan tulkinnoille. On selvää, että näemme kuvat sellaisina kuin olemme ihmisinä – riippuen siitä, missä kontekstissa olemme ja mitä omat elämänkokemuksemme meille kertovat.
Valokuvaaja voi yrittää sommitella kuvan ohjatakseen katsojan silmää, mutta katsojan käsitystä kuvasta ei voi kontrolloida. Valokuva onkin vain yksi osa sitä, miltä lopputulos näyttää. Toinen osa on katsojan havainto ja se, mitä hän kuvasta ajattelee.
Valokuva on yhdistelmä erilaisia näkökulmia, joista on tärkeää tunnistaa tämä. Mielestäni valokuvan ydin piilee sen avoimuudessa. Siten niin vuosikymmeniä vanha, kuin eilenkin otettu valokuva jatkaa uusien merkitysten luomista ilman, että merkitys koskaan lukkiutuu yhteen totuuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti