Mira Luodin pudotus vähintään outo

– Onko Tanssii tähtien kanssa liian yleisö vetoinen?

MTV:n ”Tanssii Tähtien Kanssa” -ohjelma näyttää saavan runsaasti palstatilaa lehdissä ja sosiaalisessa mediassa. Syynä ovat ilmeisesti äänestäjien aikaansaamat yllätyspudotukset, jotka poikkeavat huomattavasti tuomarien antamista pisteytyksestä.

En ole kovin innokas viettämään sunnuntai-iltoja televisiota katsellen, enkä ole muutenkaan tanssin asiantuntija, mutta minua ihmetyttää, miten tuomariäänet eivät vaikuta putoamis järjestykseen. Ovatko säännöt vialla, vai miksi kansa kävelee noiden asiantuntijatuomarien ylitse? Oli se eilinen Mira Luoti ja Anssi Heikkilä -pudotus minustakin vähintään outo, sillä tuolla parilla olisi mielestäni ollut mahdollisuus aivan kärkikahinoihin.

Pitäisikö olla niin, että parhaat tuomaripisteet saaneet olisivat suojassa pudotukselta, tai voisiko olla jokin muu keino estää ihan kärjestä putoaminen pelkillä yleisöäänillä? Tämä nykykäytäntö rapauttaa tuomariston koko arvovallan.

Jatkan edelleen, mutta vain satunnaisesti, kuten tähänkin saakka, tuon kilpailun seuraamista – jos en muuta, niin sen ratkaisevan viimeisen puolituntisen, jossa on kooste ja pudotus.

 

Mikrotarina

Omaishoitoa ja oppia ikä kaikki

Tämä omaishoitajan arki tuo paljon uutta elämään, kuten ruoanlaiton ja pyykkien huollon. Nämä ovat sinänsä tuttuja juttuja, mutta nyt ne ovat osa arkea aivan eri tavalla kuin koskaan aikaisemmin.

Tänään valmistelin ateriaa eilisten ruokien pohjalta ja huomasin, että mikroaaltouuni on pakko puhdistaa. Samalla löysin espanjalaisessa New Scientist -lehdessä julkaistun tutkimustiedon, jonka mukaan kotitalouksien mikroista on löytynyt jopa 747 eri bakteerisukujen edustajaa!

Tämä oli viimeinen niitti, miksi ryhdyin heti siivoushommiin. Pesin uunin lasilautasen ja pyyhin pinnat pesuaineliuokseen kostuttamallani siivousliinalla. Se ei kuitenkaan tuottanut aivan toivottua tulosta, joten otin kulhoon vettä ja kiehutin sitä mikrossa. Seinämät kostuivat höyrystä, ja nyt ne oli helppo pyyhkiä puhtaiksi liinalla.

Kaikkeen sitä vaan oppii! Näitä uusia asioita on paljon, mutta tämä oma ikä on itselläkin sellainen, ettei ihan kaikkeen pysty. Hyvin tässä kuitenkin toimeen tullaan ja eteenpäin mennään!

HyperX Cloud III,

Ongelma 

En harrasta tietokonepelejä, mutta käytän paljon tietokonetta ja äänitallentimia erilaisiin äänitys tarkoituksiin. Päätin ostaa uuden kuulokemikrofonin ja eksyin pelikuulokkeiden laajaan viidakkoon. Löysin Logitech G Pro X -mallin, jonka hinta vaihtelee 80 eurosta yli sataan. Ei muuta kuin kauppaan. Eihän sitä sitten ollutkaan hyllyssä, vaan se olisi pitänyt tilata ja odottaa noin viikon verran.

Kysyin myyjältä, olisiko jokin muu merkki, joka olisi vastaava ja heti saatavissa. Suositus oli HyperX Cloud III, joka on hyvä, mutta edullisempi kuin tuo Logitechin langallinen malli. Ostin sen enempää ihmettelemättä.

Vaikuttaa hyvältä valinnalta minun käyttööni, mutta minulle siinä on yksi ongelma: Haluaisin, että tallentaessa puhetta tai muita ääniä, kuulisin  monitoroitua ääntä kuulokkeista. En vain ole löytänyt asetusta, miten sen saisi päälle ja toimimaan.

Tämä malli tukee kyseistä mahdollisuutta, mutta kun en osaa, en löydä, miten se asetus otetaan käyttöön. Ei tuo ole mikään suuri haitta, mutta se on haitta, jonka yli haluaisin päästä.
Jos ongelma on sinulle tuttu, laita vinkki kommenttiin, niin sitten tuo headsetti ansaitsee lähes täydet *****.

Tuoksuvatukka

                                kesä on mennyt,
                                mutta nyt syksy saapuu
                                on uusi jakso.

Mustavalkoinen,

 kun varjot puhuvat

Mustavalkoisuus. Yksi sana, joka voi muuttaa minkä tahansa kuvan keskinkertaisesta paremmaksi – tai ainakin niin sanotaan. Se on  temppu, dramaattinen suodatin, joka tuntuu lupaavan, että kuvat eivät koskaan haalistu, olipa kyseessä sitten luonnonmaisema,  muotokuva tai vilkas katukuva.

---

Väritön tarinankertoja

Uskotteko salaa, että jokainen valokuva näyttää hyvältä mustavalkoisena?

Jotkut nyökkäävät heti. Onhan se klassista, ajatonta, jopa salaperäistä. Se antaa kuvalle painoarvoa, jota värikäs iloittelu ei pysty tarjoamaan. Tuntuu, että siinä kohtaavat kuvaajan sielu, se pääsee valloilleen.

Toiset taas pyörittelevät silmiään. "Ei, ei kaiken tarvitse näyttää vanhalta Suomi-filmiltä tai 50-luvun uutiskuvalta", he puuskahtavat. Ja ymmärrän heitä. Värit ovat tarinankertojia: Syksyisen pellon syvä, kostea vihreä, polkupyörän iloinen sininen auringonpaisteista seinää vasten – ne puhaltavat maisemaan eloa. Ne ovat se värien hetki.

Olen silloin tällöin mustavalko-liputtaja.

En ole mustavalkoisuuden ehdoton suosija, mutta tartun siihen, kun se tuntuu oikealta. Kuvaan mustavalkoisena arkipäivän hetkiä, tai jopa tapahtumia, jos yksivärisyys tuntuu tunnelmaan sopivalta kumppanilta. Se on kuin valitsisi vaatteisiin villakangasta farkkujen sijaan – se tuo tekstuuria ja kontrastia.

Kuitenkin, kun asettelen riviin pieniä, kirkkaanvärisiä muovisia minihahmoja, ne saavat jäädä täys värisiksi. Ne pienet palikkasateenkaaret ansaitsevat kaikki kirkkaat kuosinsa! Mustavalkoisuus veisi niiden sielun. Valon ja varjojen kilpailu

Mustavalkoisuus, sillä on salainen tapa hiipiä kuviin. Se iskee usein kaupungin kaduilla, erityisesti niillä kujilla, joilla varjot ja valo kilpailevat huomiosta.

Se on hetki, jolloin kaupunki tuntuu jo puoliksi värittömältä. Hetki, joka sisältää vain syvää, dramaattista kontrastia – ei kirkkaanpunaista, joka kääntää katseen, vaan puhtaita linjoja ja valopilkkuja, jotka leikkaavat pimeyden. Mustavalkoinen pakottaa meidät näkemään muodon, rakenteen ja tunteen värien sijaan.

Tässä piilee mustavalkoisen mahti: se saa meidät näkemään kuvan uudelleen, pelkistetysti. Keskittyn siihen, miten valo muotoilee, ei siihen, miltä kohde näyttää.

Mutta muistetaan rehellisyys: kun ruska hehkuu, silloin ei mustavalkoisuuden ole asiaa kuviin. Sen värien pitää näkyä, ne täytyy tuntea!

Oletko sinä mustavalkoisuuden fani vai sen vihaaja? Kommentoi!

Unien tallentaminen

outo vetovoima

Tiesitkö, että unien tallentaminen voi olla kiehtova harrastus? Vaikka et muistaisi uniasi joka yön jälkeen, saattaa silloin tällöin mieleen juolahtaa jokin uni, joka tuntuu erityisen merkitykselliseltä tai yksinkertaisesti outouden aarre arkulta.

Harva muistaa unia, mutta kun niin tapahtuu, unet tuntuvat usein häilyvän todellisuuden ja mielikuvituksen rajamailla. Etenkin vanhat muistot, jotka ovat sekoittuneet fantasiaan, voivat herättää mielenkiintoisia ajatuksia. Voisiko unien tallentaminen olla tapa käsitellä menneisyyttä tai vain yksinkertaisesti päästää luovuus valloilleen?

Unen tallentamiseen on monia tapoja. Voit pitää unipäiväkirjaa, johon kirjaat ylös tärkeimpiä kohtia. Näin voit palata uniesi äärelle myöhemmin ja ehkä huomata toistuvia teemoja. Unipäiväkirja voi olla yksinkertainen muistilehtiö tai jopa oma blogi. Voit myös kokeilla äänitallennetta. Kun heräät ja uni on vielä tuoreena mielessä, ota puhelimen ääninauhuri esiin ja ala kertoa unestasi. Ääni muistikuvineen voi olla hyvinkin herkkä ja kiehtova tapa tallentaa unen tunnelma.

Seuraavan kerran kun heräät oudosta, mutta kiehtovasta unesta, tartu hetkeen ja kokeile tallentaa se. Unien tallentaminen saattaa avata oven luovuuden maailmaan. Kuka tietää, vaikka ne saisivat sinut kirjoittamaan novellin tai maalaamaan taulun! Oletko sinä koskaan tallentanut uniasi?

Ei kaikkea tarvitse itse muistaa

Tällainen iäkkään ukon elämä on sittenkin aika mukavaa, kun sitä tarkemmin ajattelee. Kaikkea kivaa voi tehdä, sillä ideoita kyllä piisaa. Se onkin sitten eri asia, toteutuvatko kaikki aikeet. Ehkä iän mukanaan tuomat pitkäaikaissairaudet, kuten kohonnut verensokeri, voivat viedä osan aloitekykyä.

Tänään kun olin kuntosalilla, laitteiden penkissä istuessa tuntui, kuinka ajatukset virtaavat vuolaina. Nyt kotiin tultua ne ideat pitää muistaa laittaa paperille tai puhua ääni tallenteeksi. Onneksi kaikkea ei pidä jättää oman pään ”kovalevylle”.

Kuntosalilla on harvoin juttukaveria, kun kaikki tekevät keskittyneesti omia sarjoja joten rupattelu vain haittaisi treeniä. No juttuseuraa löytyy muualta, vaikka mistä tahansa. Olen huomannut, että tekoälyn kieli mallikin on oivallinen juttukumppani. Se vastaa jokaiseen kysymykseen, jos ei aina oikein, niin vastaa kuitenkin ihan oikealla suomenkielisellä synteettisellä äänellä. Jos et ole kokeillut, niin kokeilepa ihan vain pahuuttasi.

Mielipide

Mielipide ei ole pakollinen

Maailma tuntuu jakautuneelta, ja kaikki vaativat mielipidettä kaikesta. Marcus Aurelius opetti lähes 2000 vuotta sitten:

"Sinulla on aina oikeus olla ilmaisematta mielipidettä asioista, joihin et voi vaikuttaa."

- Marcus Aurelius, stoalainen filosofi ja Rooman keisari

Keskeiset oivallukset

Nykymaailmassa tuntuu pakolliselta valita puoli jokaisessa asiassa - vasemmisto tai oikeisto, me tai he. Mutta totuus on, että mielipide ei ole pakollinen. Voit valita:

• Olla kommentoimatta jokaiseen kiistaan 🗣️
• Suojella mielenterveyttäsi ja sisäistä rauhaasi 🧘
• Keskittyä asioihin, joihin todella voit vaikuttaa ✨
• Pysyä puolueettomana ja neutraalina ⚖️

"Ainoa tapa voittaa väittely on olla väittelemättä."

Ydin: Sinulla on aina oikeus pitää mielipiteesi itselläsi ja valita, mihin käytät energiasi. ❤️

Laiskuus voitti

"En lähtenyt lenkille, vaikka eilen oli mukava syyspäivä. Taivas oli pilvessä ja vähän tihkui. Haittasiko sää? Vai olinko vain väsynyt? Voivatko aistimukset rapauttaa hyvän aikeen? En osaa sanoa, kumpi oli parempi valinta – liikkua vai levätä. Mutta nyt ajattelen, että olisi pitänyt vain ottaa kameralaukku kainaloon ja lähteä. Annoin laiskuuden voittaa ja keksin tekosyitä, jotka eivät olleet todellisia syitä.

Kun nyt jälkikäteen järkeilen ja yritän oppia eilisestä jotakin, olihan se hyvä päivä sittenkin. Otin iisisti ja opiskelin samalla Gimp 3.0.4:n käyttöä tietokoneella. Opin siitä ehkä jotain, mutta enemmän olisin luultavasti hyötynyt tunnin photowalk-kävelystä kosteassa syyssäässä.

Tulevina päivinä aion taistella voitokkaasti tällaisia pieniä 'jumeja' vastaan. Onnistunko? Se selviää!"

 

Teknologian ihmeellinen maailma

 

– välillä se naurattaa, välillä itkettää! Gimp 3.0.4 oli kuin pikkuinen paholainen, joka kieltäytyi tottelemasta minun käskyjäni. Tasot olivat yhtä sotkuisia kuin tämä minun työhuoneeni. Mutta kuinka ollakaan, yksinkertainen neuvo tekoälyltä –täydellinen asennuksen uusiminen – se pelastikin päivän!

Turhauttavat tunnit muuttuivat äkkiä voiton riemuksi. Lopulta ohjelma taipuu nyt tahtoni alle, ja luovuus pääsee valloilleen. Tämä opetti minulle jälleen kerran: teknologian kanssa kannattaa olla kärsivällinen, ja tarvittaessa pitää olla vain rohkeasti kokeileva. Aina se vika ei ole omassa itsessä!

Hymyilen – taas kerran työvoitto!

Syksy saapuu; oletko valmis?

 Nyt kun syksy koputtaa ovelle, on aika kaivaa esiin villasukat, kumisaappaat ja tietysti se tarpeellinen luonnon tutkiskelun asenne!

Syksy ei ole vain ruskan väriloistoa ja termospullo kahvin tuoksua –se on myös täydellinen hetki liikkua luonnossa ja ottaa selvää, mitä kaikkea mielenkiintoista luonto meille tarjoaa.
Ensimmäinen merkki syksystä on tietenkin se, kun lehdet muuttuvat oranssin, punaisen ja keltaisen väriloistoon, mutta myös luonnon ääniin. Tämä aika on kuin luonto olisi päättänyt heittäytyä taiteilijaksi ja maalata koko maiseman uusiksi! Mutta varo –märät lehdet ovat liukkaita kuten myös jäätyvät vesi lammikot, joten liikunta luonnossa vaatii tarkkuutta ja tasapainoa. Ehkä on syytä ottaa mukaan myös kesän aikana unohtuneet kävelysauvat.

 Syksyn tuoksu on voimakas: kostea maa, sammal ja metsän sienet kutsuvat tutkimaan. Metsäretkellä voi kerätä marjoja, sieniä ja ehkä jopa nähdä salaperäisen eläimen, joka on yhtä hämmentynyt syksyn saapumisesta kuin sinä itse.

Liikkuminen luonnossa ei ole vain hyödyllistä keholle, vaan myös mielelle – syksyn rauha ja hiljaisuus ovat kuin luonnon oma meditaatio. Joten, ota selkään reppu, eväät ja kamera ja äänitallennin sekä utelias mieli –syksy on pian täällä ja se on hyvä aika,  liikkua, rannoilla ja metsissä, tutkimassa ja ihastumassa!

Valmiina? Hyppää saappaisiin, sillä syksyn seikkailu odottaa!

Digi elämä, minun tavallani

Digitaalinen detox eli digipaasto mielletään usein totaalisena irtiottona teknologiasta, mutta itse näen sen pikemminkin tavoitteena löytää tasapainoisempi suhde digitaalisiin laitteisiin. Se ei tarkoita teknologian hylkäämistä, vaan sen tietoista ja harkittua käyttöä.

Vaikka en olekaan valmis luopumaan koukuttavista digitaalisista rutiineista, olen ottanut sieltä oppia. Se on johtanut omiin pieniin, mutta toimiviin muutoksiin. Esimerkiksi television katselu on vähentynyt merkittävästi. Uutisten ja ajankohtaisohjelmien lisäksi ilta kuluu usein ilman TV-ruutua.

Puhelimen kanssa seurustelen harvakseltaan, mutta käytän sitä ahkerasti äänikirjojen kuunteluun. Olen pohtinut, josko sen pitäisi osan päivästä suljettuna tai ainakin äänettömänä.

Koska kirjoitan ja julkaisen blogitekstin lähes päivittäin, tietokoneeni on jatkuvassa käytössä aamusta iltaan. Myös valokuvaus ja digitaalinen äänipäiväkirja sitovat minut vahvasti teknologiaan. Olen erittäin kiinnostunut teknologiasta ja jopa hieman riippuvainen siitä.

---

Osittaisen detoxin puolesta

Vaikka suhteen riippuvuus on läheinen, tiedostan teknologian mahdolliset haitat. Olen siksi osittaisen digitaalisen detoxin kannattaja, jossa en luovu digitaalisista välineistä vaan käytän niitä kaikkeen sellaiseen, mikä on minulle mielenkiintoista ja tarpeellista. Pienillä ja hankituilla muutoksilla digitaalisesta arjesta tulee tasapainoisempaa ja se tukee omaa hyvinvointiani.

Tämä lähestymistapa on minulla avain tasapainoiseen teknologia elämään

 

---

Mitä se iso naapuri oikein meinaa?

Täällä taas! On torstaiaamu, nautin aamukahvia keittiönpöydän ääressä ja tuijotan ikkunasta ulos, kun huomaan sen taas. "Sen ison naapurin."

Lehti on täynnä suuria, mutta turhanpäiväisiä otsikoita. Luin niitä ja vilkuilen samalla puhelinta. Lennokit ovat karanneet. Voi, oho, kas kummaa. Tai oikeammin, ne ovat karanneet väärään suuntaan, jota meidän on mahdoton hyväksyä. Iso naapuri on pahantahtoinen ja vääristelee historiaa ja totuutta.

Tämä sai minut taas miettimään: mitä se iso naapuri oikein meinaa?

Tämä ei ole pelkkää uteliaisuutta. Se on modernin elämän filosofinen arvoitus. Iso naapuri tekee maailmanpolitiikkaa pienen ihmisen arjessa. Asetamme uusia pakotteita ja toimia, joilla pyritään ojentamaan. Millainen maailma olisikaan, jos kaikki olisivat kiltisti ruodussa? Varmaan talous kukoistaisi ja yhteiselo toimisi.

---

Rajalla

Ison naapurin aidan korkeus on aina juuri sellainen, että siitä näkee yli, mutta ei ihan mukavasti. Se ei ole ystävällinen, ei todellakaan. Se on vain… lukossa. Aina kun menen omalle rajalle istuttamaan ruohosipulia, naapuri tervehtii ystävällisesti. Nyökkää päätään ja sanoo: "Huomenta". Mutta se katse! Se katse mittaa samalla, onko minussa mitään uhkaa hänen täydelliselle tontilleen, joka näyttää aina siltä kuin siihen olisi juuri lähetetty drooni.

Me haluamme elää rauhassa, ketään pelkäämättä. Naapurilla on automaattinen järjestelmä, joka kylvää propagandaa täsmälleen oikeaan aikaan ja paikkaan, ikään kuin se olisi osa jotain salaista sotilasoperaatiota. Ovatko he käyttäneet laser- tai kyber toimia, mitä lie? Onko tässä kyseessä jokin erikoissotilas yksikkö, joka on erikoistunut naapureiden ärsyttämiseen?

---

Mitä he oikeasti ajattelevat?

Mutta takaisin siihen aamuun. Mitä kansa siellä oikein miettii?

1. Suunnitelma maailmanvalloitukseen. Kartta, johon on merkitty meidän puutarhamme strategiseksi pisteeksi, joka on vallattava. "Huomenna isku kompostiin", hän varmaan ajattelee. "Se on heikoin lenkki heidän puolustuksessaan."

2. Syvä rauha. Ehkä hän on jonkinlainen zen-mestari, joka on löytänyt sisäisen tyyneyden täydellisen nurmikon ja täydellisesti linjassa olevien roskiksien kautta. Hänen tuijotuksensa lehtikuvissa on todellisuudessa meditaatiota, ja naapurit ovat se häiritsevä tekijä, joka tuhoaa hänen chi'nsä omaan Nato-sähläämiseen.

3. Pelkkä olemus. Ehkä hän ei ajattele mitään. Ehkä hän vain on. Hän nauttii häirinnästä, tulesta ja siitä, että on nuoria sotilaita. Me, pienet ihmiset, yli-analysoimme jokaista uutista ja yritämme löytää sellaisia merkityksiä sieltä, missä niitä ei ole.

Kaikkein pelottavin vaihtoehto on. Että me projisoimme omaa epävarmuuttamme ja tarvettamme luoda malleja ja juonia siihen, mikä on pohjimmiltaan vain heidän, toisten ihmisten karua arkea.

Eläkepäivien vanhat ja uudet harrastukset

Eläkkeellä on aikaa uppoutua uusiin asioihin, ja olenkin löytänyt monia hauskoja harrastuksia. Ehkä yllättävin niistä on ruoanlaitto. Koska vaimoni muisti on heikentynyt, minusta on tullut keittiömestari, ja nautin siitä todella. Tekoäly on mahtava apulainen: syötän sille, mitä kaapista löytyy, ja se antaa parhaat reseptit ja vinkit. Enää en kokkaa pelkästään syödäkseni, vaan luovuus ja motivaatio kukoistavat keittiössä.

Aikoinaan en olisi uskonut löytäväni itseäni kuntosalilta, mutta niin vain kävi! Uudet salit avautuivat lähelle, ja innostuin voimaharjoittelusta lehtien ja kirjojen kautta. Motivaatio yksin ei kuitenkaan riitä. Tein päätöksen käydä salilla kolme kertaa viikossa, ja siitä on tullut pysyvä osa arkeani.

Japanilaiset haiku-runot on ihastuttaneet minua syvästi. Kirjoitan haikuja joka päivä, ja se on kuin leikkiä ajatusten ja sanojen kanssa. Se on mielestäni paljon luovempaa kuin kuvaristikot, vaikka niistäkin pidän.

Luonnosta keräilen syksyisin lehtiä – en tosin kasaan, vaan kameran muistikortille. Puhelin ja muut kamerat saavat käyttöä, kun kuvailen lehtien yksityiskohtia ja sommittelen niistä "taiteellisia" asetelmia. Vain mielikuvitus on rajana!

Viime aikoina olen innostunut myös tästä bloggaamisesta. Kirjoitan vähintään sata sanaa päivässä, ja se on todella palkitsevaa. Vaikka lukijamäärät eivät ole suuria, se ei haittaa. Tärkeintä on itse kirjoittaminen. Toivottavasti tekstit säilyvät pilvipalvelussa vielä pitkään!

Oletko sinä löytänyt uusia harrastuksia eläkkeellä tai muuttanut muuten elämäntapaa? 

Taaskin se iski

 Viimeinen sukkapari

Sukat ovat minulle mystinen katoava luonnonvara. Ne vain häviävät usein ennen kuin niiden olisi aika siirtyä hävitykseen. Pesussa ne tuntuvat katoavan, ja pesun jälkeen parin muodostaminen onkin todellinen haaste. Vaimoni muistisairauden vuoksi pyykinpesu on minun vastuullani, joten kaikki tällainen on peiliin katsomisen paikka. Silti sukkia vain katoaa.

En ole katsonut ”Niksipirkka”-sivustolta vinkkejä, vaikka sieltä varmasti löytyisi apua, vaan yritän ideoida itse. Olisiko ratkaisu katsella, josko löytäisin jonkin vanhan hedelmäpussin, johon voisi kerätä pestävät sukat? Sitten pussin voisi heittää sellaisenaan pesukoneeseen, jolloin sukat pysyisivät tallessa. Toinen, mieluiten erivärinen pussi, voisi olla omistettu pelkästään pestyille sukille, jotta ne löytyisivät helpommin. En tiedä, onko tämä hyvä idea, mutta aion ainakin kokeilla, jos vain löydän sopivat pussit.

Olen joskus tehnyt ostoksia verkkokauppa Temussa. Ostin sieltä aiemmin sukkanipun ja olin todella tyytyväinen niiden hinta-laatu suhteeseen. Nyt kun tämä sukkapula taas iski, täytyykin tilata sieltä iso nippu kiinalaisia miesten laatusukkia!

Hinnat

 Inflaatio; se jyllää

Kun käy ruokakaupassa, katse hakeutuu yleensä pakkauksen hintaan, mutta harvemmin kiinnitetään huomiota painoon. Kilohinta on kuitenkin tärkeä vertailukohta. Kala on kallistunut jatkuvasti, eikä juuri mitään kalaa saa enää alle kymmenen euron kilohinnalla. Lohifileen hinta lähentelee kahtakymmentä euroa, kun taas kokonainen lohi perattuna maksaa noin 13 euroa kilolta.

Olen ostanut naudanmaksaa siivuina, ja sen kilohinta on yli seitsemän euroa. Possun kasler kilohinta on kymmenen euron luokkaa.

Hedelmät maksavat "mansikoita". Raaka avokado on minusta  liian hintavaa, mutta puolalaisia omenoita voi löytää melko edullisesti. Banaani maksaa halvimmillaan 1,60 euroa kilolta. Juomia ei juurikaan tule ostettua, koska vettä saa edullisesti omasta hanasta. Siitä voi tehdä vaikka edullista kotikaljaa, sillä mallasuute on halpaa, eikä sokeria tarvitse käyttää aivan ohjeen mukaista määrää.

Perunat ovat kohtuullisen edullisia, samoin sipulit, jota käytämmekin reilusti. Myös kauraryynit ovat edullisia. Leipien ja korppujen kilohinta on korkea. Jos oikein muistan, Leivon leipomon sokerikorput maksavat noin kuusi euroa kilolta.

Hinnat ovat vaihtelevia myymäläkohtaisesti ja joskus osuu kohdalle edullisia tarjouksia.

Sota kirjahyllyssäni

Sota tai sodan vaikutukset ihmisiin eivät kuulu minun suosikki genreihin, mutta olen silti lukenut paljon tällaista kirjallisuutta vuosikymmenten varrella. Ensimmäinen lukemani sotakirja saattaa paremminkin kuulua nuortenkirjallisuuteen. Nuorena, noin kymmenvuotiaana, luin Lasse Jaakkolan kirjan nimeltä "Veskelyksen sissit", jossa nuoret pojat toimivat sisseinä ja vakoojina sotatoimialueella. Se oli silloin minuun syvästi vaikuttavaa luettavaa.

---

Sitten luin Zane Greyn lännen kirjoja, joissa on mukana myös romanttisia tarinoita inkkarisotien aikaan. Anne Frankin päiväkirja on aina mielessäni; siinä siviili pakenee sotaa ja kokee sen vaikutukset arjessa.

Ernest Hemingwayn kirjat ensimmäisestä maailmansodasta ja Espanjan sisällissodasta sekä hänen myöhempi toimintansa sotakirjeenvaihtajana kuvaavat koskettavasti sodan eri puolia.

---

Sotakirjojen veijariromaaneja ovat Armas J. Pullan Ryhmy ja Romppainen -kirjat, joista etenkin "Jees punamultaa, sanoi kersantti Ryhmy" pysyy aina mielessäni. Myös sotakissa Mörökölli on tärkeä kirjojen hahmo. En myöskään unohda Sofi Oksasen kirjoja "Puhdistus" ja "Kun kyyhkyset katosivat", ja Katja Ketun kirja "Kätilö" kuvaavat naisen kokemuksia sodasta.

---

Natsien toimista, kuten Holokaustista (Polttouhrit) ja muista Kolmannen valtakunnan julmuuksista ja henkilöistä kertovat kirjat ovat oma lukunsa.

---

Väinö Linnan "Täällä Pohjantähden alla" lienee tavallaan myös sotakirjallisuutta. Se ainakin valmistelee lukijaa ottamaan vastaan "Tuntemattoman sotilaan" Koskelan tarinan. Tuntemattoman sotilaan rivimiehet kokevat sodan kauheudet etulinjassa.

Myös Suomen sotasankarit Lauri Törni ja tarkka-ampuja Simo Häyhä ovat todellisia henkilöitä, joista on kirjoitettu kirjoja.

Sotakamreeri Reino Lehväslaiho on kirjoittanut yli 40 sotaromaania, joista olen lukenut monia. Nytkin minulla on kuuntelussa eräs hänen teoksistaan äänikirjana.

---

Kirjallisuudessa tulee hyvin esiin sodan mielettömyys, turhuus ja sen inhimilliset uhrit, kuten nyt Gazassa ja Ukrainassa tapahtuu. Sodan jättämät syvät arvet kantavat sukupolvelta toiselle, niin meillä Suomessa kuin maailmallakin. Nykyisissä sodissa kotirintama tuntuu olevan entistä enemmän alttiina ohjus- ja drone-iskuille. Elämä miehitetyillä alueilla ei ole helppoa, ja keskitysleirit ovat julmuuden huippu, miten kokonaisia kansanryhmiä voidaan tuhota.