Joogaava mies

Tarina

1. Aloittaminen
Olen aina ollut kiinnostunut joogasta, Ystäväni suositteli minulle kurssia, joten päätin kokeilla sitä. Kouluttajana oli tunnettu Erkki Melartin, se oli Turussa vuonna 1975. Olin hieman hermostunut ensimmäisillä tunneilla, mutta opettaja oli ystävällinen ja kannustava. Pian huomasin, että jooga oli paljon mukavampaa kuin olin odottanut. Olimme kaverini Pentin kanssa silloin ainoat miehet tuolla kurssilla. 

2. Kehitys
Aloin käydä muillakin joogakursseilla ja huomasin pian, että kehossani tapahtui muutoksia. Tunsin itseni vahvemmaksi ja joustavammaksi. Myös stressi väheni ja nukuin paremmin. Sitten on ollut lyhyitä ja pidempiä jaksoja jolloin en ole joogannut, mutta aina se on ollut mielessä. Voin vain harmitella miksi se on joskus ollut tauolla. Nykyisin joogaan lähes joka aamu. Teen lyhyen aamu harjoituksen ½ tunnista tuntiin. Kahdesti viikossa joogaan pidempään.  

3. Haasteet
Jooga ei ole aina helppoa. On olemassa asentoja, joita ainakin iäkkään miehen on vaikea tehdä. Mutta kirjat ja videot ovat opettaneet minua löytämään vaihtoehtoisia tapoja tehdä ne. Yleensä onnistuin tekemään itselleni sopivat asanat, joka tuntuu todella hyvältä.

4. Hyödyt
Jooga on tuonut minun elämääni paljon iloa ja lisännyt hyvinvointia. Se on auttanut minua rentoutumaan, vähentämään stressiä ja parantamaan fyysistä ja henkistä kuntoa. Olen kiitollinen siitä, että silloin kauan sitten löysin joogan, joka on osa elämää.

Jooga on matka, ei määränpää. Joka kerta kun aamuisin astun joogamatolle, tiedän, että teen jotain hyvää itselleni mielelle ja keholle.

Piilopaikka

 Joskus tekisi mieli vain häipyä, sulkeutua omaan rauhaan ja painaa tietokoneen ja puhelimen virtakytkin kiinni. ja irrottaa telkkari seinästä. Eristäytyä kaikesta melusta, hälinästä, mediasta ja vaatimuksista.  Mutta onko se edes mahdollista nykypäivänä? Maailma on niin täynnä ääniä ja viestejä, jotka tunkeutuvat jokaiseen rakoon, onko olemassa sellaista paikkaa, jossa voisi olla täysin yksin?

Ajatus täydellisestä eristäytymisestä autiolle saarelle on houkutteleva. Sulkea silmät ja korvat, unohtaa ajan ja paikan. Mutta todellisuus on usein muuta. Eilinen seuraa meitä kannoilla, muistuttaen menneistä virheistä ja valinnoista. Huominen kuiskailee korvaan huolia ja epävarmuutta. Olemme kuin hämähäkin verkossa, jossa menneet ja tulevat tapahtumat kietoutuvat ympärillemme.

Vaikka yrittäisimmekin paeta, maailma löytää meidät. Sosiaalinen media, uutiset ja muut informaation lähteet tulvivat jokaisen elämään. Emme voi olla osa yhteiskuntaa eristäytymällä samalla siitä. Olemme sosiaalisia olentoja, jotka tarvitsevat vuorovaikutusta ja yhteyttä toisiin ihmisiin.

Täydellinen eristäytyminen ei ole tavoittelemisen arvoista. Sen sijaan voisimme opetella elämään läsnä nut olevassa hetkessä ja hyväksyä se, että maailma on täynnä ääniä ja viestejä. Voisimme valita, mihin niistä kiinnitämme huomiomme ja miten ne vaikuttavat meihin. Ja joskus voimme myös sulkea silmämme ja korvamme hetkeksi, mutta muistaen, että maailma odottaa meitä oven ja ikkunan takana.

Aamun rauhaa

On aamu, herään.

Pakkasta tammikuussa,

kylmä tunkeutuu.

Ajatukset kulkevat,

aurinko nousee pian.

Aamu. Se on kuin tyhjä kangas, jolle päivä maalaa tarinansa. Ja tämä aamu on vuoden 2025 toinen päivä. Pakkanen on luonut jääkukkia ikkunaan, ja ilma on niin kirkasta, että voisi kuvitella olevansa kristallipallon keskellä. Ulkona on hiljaista, vain askelten ääni ja oma hengitys rikkoo rauhan. Silti tässä hiljaisuudessa on syvä voima, joka kutsuu ulos. Kahden tunteen välissä Pakkanen on kuin vanha ystävä, joka tulee ja menee vuodenaikojen mukaan. Se on sekä paha, mutta myös ystävä. Vihollinen, joka tunkeutuu luihin ja ytimiin ja pakottaa vetäytymään lämpöön. Mutta samalla pieni pakkanen on ystävä, joka tuo puhtautta ja raitista ilmaa. Kun astun ulos kotoa, pakkanen iskee kasvoilleni kuin nippu pieniä neuloja. Silti tässä aamussa se virkistää. Se on kuin kylmä lyhyt suihku, joka herättää kaikki aistit. Auringon herääminen Vaikka pakkanen kirpaisee, en voi olla kuin kiitollinen tästä hetkestä. Katson, kun auringon ensimmäiset säteet värjäävät taivaan heikosti punaiseksi. Se on kuin luontokin heräisi unestaan. Lumi kiiltää auringonpaisteessa kuin monet pienet timantit. Hetkeksi kaikki omat vaivat unohtuvat. Olen yksi tässä valkoisessa maailmassa, mutta en yksinäinen. Tiedän olevani osa jotain suurempaa, jotain kosmista. Uuden päivän alku Kun käännän katseeni koivukujalta ja palaan kotiin, näen hengitykseni höyrystyvän ilmassa. Se on kuin pieni muistutus siitä, että hengitän, olen elossa. Hengitän syvempään ja tunnen keuhkoni täyttyvän raikkaalla ilmalla. Tämä on uusi päivä, uusi mahdollisuus. Ja vaikka en tiedä mitä se tuo tullessaan, olen valmis kohtaamaan sen avoimin mielin.

Yksinäinen susi vai sosiaalinen kotikoira

Miksi teen asioita yksin, kun voisin tehdä ne yhdessä? 

Itsenäisyys vai yhteisöllisyys?

Moni meistä on varmasti pohtinut omia tapojaan tehdä asioita. Onko se outoa, että mieluummin haen tiedon itse käyttöohjeista tai netistä, kuin kysyn neuvoa? Tai että haluan tehdä asiat omaan tahtiin ilman aikatauluja? Nämä ovat kysymyksiä, joita myös minä olen joskus itselleni esittänyt. Onko kyseessä pelkkä laiskuus, vai onko taustalla jokin syvempi syy?

Valintoja

Olen huomannut, että minulle on tärkeää tuntea itsenäisyyttä ja vapautta tehdä päätöksiä. En halua olla sidottu tiettyihin rutiineihin tai sosiaalisiin odotuksiin. Siksi esimerkiksi valitsen itsepalvelun, koska se antaa minulle mahdollisuuden tehdä valinnat omaan tahtiin. Samoin kuntosalilla harjoitteleminen on minulle tapa keskittyä omaan hyvinvointiin ilman, että tuntisin olevani osa suurempaa ryhmää.

Etä palaverien viehätys

Taannoin se kiusallinen korona-aika muutti toimintatapoja. Silloin Meet, Teams ym. toivat paljon lisää joustavuutta. Olen huomannut, että pystyn keskittymään tehtäviin paremmin kotona, ilman häiriötekijöitä. Toki sosiaalinen kanssakäyminen on taas vapaata ja se on tärkeää, mutta etäkokoukset ovat oivallinen tapa toimia kotona.

Onko yksin olemisessa jotain erityistä?

Yksin oleminen ei ole sama asia kuin yksinäisyys. On tärkeää erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan. Yksin oleminen voi olla myös voimaannuttavaa ja antaa mahdollisuuden tutustua itseensä paremmin. Jokainen meistä on erilainen, ja on täysin luonnollista, että meillä on erilaisia tarpeita ja toiveita.

Ehkä sinä tai minä olemme vain yksi niistä monista, jotka arvostavat itsenäisyyttä ja yksityisyyttä. Ei ole olemassa yhtä ainutta oikeaa tapaa elää elämää, vaan jokainen meistä löytää ja kulkee omaa tietään. Tärkeintä on, että tuntee olonsa hyväksi ja tyytyväiseksi omiin valintoihinsa.