numeroiden sarja
On kummallista, miten paperilla oleva numeroiden virta ja pään sisällä oleva tunne eivät tunnu kohtaavan sitten millään. Henkilökortissa lukee 80, mutta kun katson aamulla peiliin, odotan näkeväni sieltä sen saman tyypin, joka vasta äsken suunnitteli tulevaisuuttaan. Ehkä valokuvissa on syytä käyttää hieman taktisempaa valaistusta – minusta se onnistuu helposti kolmella muotoilevalla salamavalolla.
Vanhuus on nimittäin salakavala käsite. Se on jotain, joka tapahtuu aina muille: sille naapurin sedälle, joka kulkee hitaasti, tai sille tädille, joka puhuu vain säästä ja valittaa niveliään. Minä taas? Minähän olen vasta pääsemässä vauhtiin. Vaimoni sairauden vuoksi en voi jättää häntä yksin kotiin pitkäksi aikaa, minkä vuoksi luovuin kuntosalitreeneistä. Korvaan ne kotijumpalla, jonka aloitan aamukuudelta – se on omaa, häiriötöntä aikaani.
Strateginen harhautus
Olen huomannut, että 80 vuoden iässä on yksi valtava etu: kukaan ei odota minun olevan enää kapinallinen. Ikä antaa täydellisen suojan. Kun jätän vastaamatta puhelimeen, ihmiset ajattelevat: ”Voi, hän varmaan lepää.” Totuus on, että olin takapihalla kuvaamassa jotain mielenkiintoista. Joskus jätän vastaamatta, koska kokeilen uutta ruokareseptiä enkä yksinkertaisesti viitsi keskeyttää hyvää hetkeä.
Sitä paitsi, kuka on määrittänyt, miltä ”vanhana” kuuluu tuntua?
Jos se tarkoittaa viisautta, tiedän jo, ettei auton perään kannata juosta – seuraava tulee kyllä.
Jos se tarkoittaa väsymystä, olinhan minä väsynyt jo kolmekymppisenä ruuhkavuosien ja pitkien työpäivien keskellä.
Mutta jos se tarkoittaa pysähtymistä, silloin protestoin. Haluan olla nuorekas – en pelkästään ulkoisesti, vaan myös kognitiivisesti.
Sielun uteliaisuus
Tein testin ”Minkä ikäinen olet tietokoneen käyttäjänä?”. Sain vastaukseksi olen 40 vuotta – ei paha! Mieleni on kuin vanha kirjasto: hyllyjä on tullut lisää ja joidenkin kirjojen päällä on hieman pölyä, mutta tarinat ovat entistä parempia. Uteliaisuuteni ei ole kadonnut mihinkään. Haluan yhä tietää, miten maailma makaa ja miten uusi älypuhelin, tietokone tai kamerani toimivat. En pänttää käyttöohjeita, mutta tartun niihin heti, kun tarvetta on. Nykyisin tekoäly korvaa suuren osan ohjeista, sillä siltä voi aina kysyä.
Ehkä totuus on se, että meissä kaikissa asuu lapsen mieli, joka on vain majaillut samassa kehossa jo useamman vuosikymmenen. Rypyt ovat tiekartta kaikille niille nauruille ja hämmästyksille, joita matkan varrella on koettu. Ja onneksi on Photoshop, joka silittää rypyt ainakin valokuvista.
Joten kun joku tarjoaa minulle istumapaikkaa, otan sen toki vastaan herrasmiehen elkein, pilke silmäkulmassa. En siksi, että olisin vanha, vaan siksi, että olen oman osuuteni jo seissyt. Nyt on aika nauttia jokaisesta hetkestä.
Mielestäni vanha joululaulu kiteyttää tämän pimeän ajan ja oman elämäntuntoni mukavasti (sanat J. H. Erkko):
”Vanhakin nyt nuortuu kuin lapsi leikkimään
ja koukkuselkä suortuu, kun kaik’ on mielissään.
Ja kuusi kynttilöitä on täynnä loistavia,
ne poistaa syksyn öitä ja mieltä valaisee.
Nyt ilon antaa tulla jo sydän rintoihin,
ja rauha olkoon sulla ja mulla tietenkin.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti