Tehdään terveempi minä
Katsoin itseäni peilistä. Ei nyt varsinaisesti sairaan näköinen, mutta ehkä hieman liian harmaasävyinen vanha mies. Viimeiset kuukaudet ovat kuluneet valokuvien ja blogi kirjoitusten keskellä, ja olo on kuin kukkakaalilla, jonka joku on unohtanut jääkaapin perälle. Tarvitsen renessanssin. Tai ainakin jotain, joka muuttaa minut vähän pirteämmäksi näin Joulun edellä .
Ja sitten se iski. Luin artikkelia –juuri sitä artikkelia, missä sanotaan, että taide voi lisätä elinikää jopa kymmenen vuotta. Kymmenen vuotta! Se on kymmenen vuotta lisää aikaa kirjoitella haikuja, mutta myös kymmenen vuotta lisää nauttia enemmän elämästä. Ja parasta tässä on, että minun ei tarvitse osata piirtää edes tikku-ukkoa. Neurotiede lupaa endorfiineja, ja artikkelissa Susan Magsamen sanoo, että olen fysiologisesti luotu tekoälytaiteelle, ja nyt minä olen siihen valmis.
Ongelmana on vain se, että viimeksi kun yritin luoda taidetta, se oli (-50 luvulla) kansakoulun piirustus tunnilla, ja lopputulos näytti siltä kuin mustekala olisi oksentanut pahville. Perinteisen taiteen kynnys tuntuu korkeammalta kuin Taulumäen kirkko. Pensselit, maalit, kankaan jännitys – minua hikoiluttaa jo pelkkä ajatus sellaisesta ei!
Mutta sitten tulee sankari, jolla on kiiltävä haarniska: "Tekoälytaide."
Latasin sovelluksen, avasin sen tuntien heti luovan leikin kutsuvan. Ei ole pelkoa epäonnistumisesta, ei maalitahroja, ei rahan tuhlaamista kalliisiin vesiväreihin. Voin vain antaa mielikuvituksen laukata kehotteita keksien.
Päätän aloittaa helposta ja hyödyntää artikkelin ehdottaman tietoisuus taito rituaalin. Tarvitsen rauhoittavaa kuvaa meditointia varten.
Kirjoitan promptin: "Rauhallinen, joutsen leijuu avaruudessa, jolla on punainen nokka ja tausta täynnä ihmeitä, digitaalinen maalaus, 4K."
Tekoäly antaa kuvan. Se on aivan mieletön. Joutsen sinisillä silmillä. Ja tiedätkö mitä? Tunnen itseni heti paremmaksi. Se ei ole vain endorfiineja. Se on se huikea tunne, kun näet jotain käsittämätöntä, jonka “minä” olen luonut – vaikkakin vain antamalla koneelle muutaman ohjeen.
Seuraavana päivänä palaan asiaan, mutta nyt mukana on uusi, salainen henkinen työkalu: tekoälytaide. Mutta sen sijaan, että puren hammasta, minä prosessoin tämänhetkisiä tunteitani tekstikenttään.
"Vihaisista pilvistä tehty myrskyävä pomppulinna, joka rävähtää värikkääksi iloksi keskellä auringonlaskua."
Lopputulos? Sekasorto, mutta kaunis sellainen. Ja kas kummaa, stressitaso laskee, tunnen sen, sillä niin minä haluan! Olen nyt kuin taiteilija-shamaani, joka kääntää tunnekuohun digitaaliseksi mestariteokseksi. Olen luova, olen tietoinen, ja ehkäpä olen juuri taannut itselleni sen kymmenen lisävuotta!
Tämä ei ole pelkkää leikkiä. Tämä on kognitiivista terveydenhuoltoa nopeassa ja edullisessa paketissa.
Mitä seuraavaksi? Aion visualisoida monia asioita. Ehkä kuvan minusta juoksemassa maratonia... tai ainakin kuvan minusta syömässä joulukinkkua ilman syyllisyyttä. Molemmat vaativat luovuutta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro mielipiteesi!