Aamuhaiku

 ja kynän mahti

Aamu alkaa nykyään samalla koreografialla kuin muillakin: silmät auki, käsi hapuilee puhelinta ja peukalo aloittaa mekaanisen jumppansa. Muutama klikkaus, pari tyylikästä pyyhkäisyä, ja kas – aamu haiku on lähetetty bittiavaruuteen kaikkien seuraajien ihmeteltäväksi. Tässä vaiheessa päivää minulla on yleensä vielä kirkas tarkoitus. Tai ainakin uskottelen niin.

Tarkoitukseni on nimittäin ”tuoda ajatuksia esiin”. Se kuulostaa ylevältä, lähes poliitikolta, mutta useimmiten se tarkoittaa vain sitä, että heitän ilmaan kysymyksen, joka on yhtä mukava kuin kivi kengässä: ”Mitä aiot tehdä tänään ainoalla arvokkaalla elämälläsi?”

Kysymys on tietysti aina akuutti, mutta joskus se tuntuu hieman kohtuuttomalta ennen kaurapuuroa ja ensimmäistä kahvikupillista. Sitä odottaisi, että vastaus vaatisi vähintään irtiottoa arjesta, uutta identiteettiä tai muuttoa Tiibetiin. Mutta ei. En minä tee suurta elämäntapamuutosta joka päivä, mutta vastaan vain kysymykseen.

Salaisuuteni on ”10 minuuttia päivässä” -muistikirja. Se on minun oma pieni ajatusharjoitukseni, joka auttaa minua kuulemaan itseäni (mikä on joskus melkoinen saavutus kaiken muun sotkun keskellä). Vaikka tietokone ja puhelin ovat hyviä haikujen lähettämiseen, lyijykynä on se varsinainen taikasauva. Se on rituaali, joka muuttaa epämääräiset aivosumut selkeäksi suunnaksi.

Moni tuskailee, miksi sen oman ”tarkoituksen” löytäminen on niin tervanjuontia. Mutta hei, se on aivan normaalia. Harva meistä löytää omaa suuntaansa Maps-karttasovelluksesta yhdellä haulla. Se löytyy kynän ja paperin välisestä kitkasta, kymmenen minuuttia kerrallaan. 

Kohun aiheuttaa
pieni kipinä, joka
sytyttää roihun!