Pinnalla
Märkänä päivänä sateen jälkeen lammikko peilasi taivaan. Pilvinen harmaus ja puun oksien hämärät siluetit piirtyivät lammikkoon kuin akvarelli. Keltaiset ja oranssit lehdet leijailivat tuulessa pintaa pitkin, jokainen kuin pieni vene suuressa, hiljaisessa meressä.
Sitten kuvaan ilmestyi hahmo. Sini väriseen takkiin pukeutunut nainen kumartui lähemmäs, kuin etsien jotain. Ehkä hän tarkasteli omaa heijastustaan. Ehkä hän yritti koskettaa yhtä lehteä, nähdä ja tuntea miltä tuntuisi märkä lehti.
Hän näytti kadonneen, kadonneen omaan peilikuvaansa, kuin toiseen maailmaan, joka oli aivan jalkojen juurella. Hetki pysähtyi. Maailmasta jäljelle jäi vain kuvajainen, heijastus ja lehtien hiljainen tanssi lammikossa.
Kuva on metafora elämälle. Usein elämä heijastaa meitä, näyttää meille itsemme, mutta emme ehkä uskalla katsoa. Me pelkäämme, mitä pinnasta heijastuu. Kuitenkin, joskus on pakko pysähtyä ja katsoa alas, koska vain siten voimme löytää itsemme uudelleen. Ja kenties, vain katsomalla alas, voimme nähdä, kuinka kauniita, komeita olemme, märkien, harmaiden ja sumuisten päivien keskellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro mielipiteesi!