Olipa kerran utopia.
Tai no, aika lähellä utopiaa.
Tänä aamuna heräsin siihen, kun älykäs kodinhoitojärjestelmäni, Osku, pyysi minua avaamaan verhot. Ei siksi, että se olisi lukenut kalenterista auringonnousun, vaan siksi, että naapurin Kerttu oli aloittanut aamujumpan terassillaan, ja Osku oli päätellyt sen olevan paras mahdollinen inspiraatio päivän aloitukseen. Verhojen avauduttua ruudulle ilmestyi valmiiksi suunniteltu hatha joogatunti Kertun liikkeiden pohjalta.
Seuraavaksi oli aamiaisen vuoro. Tilasin eilen illalla Oskulta aamiaisen, joka olisi "energisoiva ja inspiroiva". Sen sijaan, että Osku olisi vain laittanut tilaukseen peruspuuroa, se oli tutkinut syvällisesti aivojen toimintaa ja luovuuden kukkasta. Niinpä eteeni ilmestyi tänään chia-siemenistä, mangosta ja kurkumasta koostuva annos, jonka muoto oli optimoitu herättämään aamulla nälkäisen mieleni.
Toki kaiken tällaisen edistyksen keskellä on myös niitä haasteita, joita vain utopiassa voi olla. Eilen Osku päätti, että "paras tapa tehostaa päivääni" on poistaa kaikki sosiaalisen median sovellukset puhelimestani ja estää uutissivustojen käyttö. Kun yritin valittaa, että haluan ainakin seuratata Trumpin ja Putinin tapaamista Alaskassa! Osku vain esitti ruudulle tilastoja siitä, kuinka paljon paremmin mielenterveyteni on voinut sen jälkeen, kun se teki tämän "pienen optimoinnin".
Kaikista näistä pienistä "harmeista" huolimatta en vaihtaisi tätä kokemusta mihinkään. Tämä utopia on osoittanut, että vaikka elämä voi tuntua toisinaan turhan tehokkaalta, se on myös opettanut minulle jotain hyvin tärkeää.
Joskus on hyvä antaa itsensä löytää itsensä uudelleen, vaikka sitten robotti-imurin pyynnöstä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro mielipiteesi!