Pumppu zoomin yllättävä elpyminen

 – lämpöä kehiin!

Olen jo jonkin aikaa katsellut harmitellen kamera kaapissa lojuvaa vanhaa Nikonin 70-200 mm f:2.8  zoomia. Se on uskollisesti palvellut aikanaan, mutta himmentimen jumittumisen vuoksi se on jäänyt kaapin perälle odottamaan parempia aikoja – tai ehkä jopa romukoppaa.

Eilen sitten luin mielenkiintoisen keskustelun eräässä netin valokuvaus ryhmästä. Siellä pohdittiin vastaavanlaisia ongelmia vanhojen objektiivien kanssa. Yksi esiin noussut teoria oli, että ajan saatossa voiteluaineet voivat jäykistyä, mikä aiheuttaa kaikenlaisia toimimattomuus oireita. Ja mikä vielä erikoisempaa, joku oli ehdottanut lämmittämistä keinona saada jäykkyys pois.

Olin hieman skeptinen, mutta ajattelin, että en tässä mitään menetä. Otin vanhan luottopelin esiin ja hiustenkuivaajan lämpimään käsittelyyn. Lämmitin sitä hetken – ehkä jopa vähän liiankin paljon, verraten kuumaksi se pääsi – päätin kokeilla muutamaa kuvaa.

Ja kas kummaa! Eri aukolla valotus näyttää nyt histogrammin mukaan olevan täysin kohdallaan. Olen suorastaan hämmästynyt. Olisiko lämmöllä todella ollut tässä jotain tekemistä? Oliko vanha rasva norjistunut objektiivissa ja se heräisi "pysyvästi" eloon lämpökäsittelyn ansiosta?

Nyt sitten jännityksellä odotan, toimiiko se jatkossakin, vai onko tämä vain lyhyt ilonpilkahdus. Jääkö pumppu zoomin himmennin taas jumiin seuraavalla käyttökerralla? Olisi mukava, jos edes kesäkauden toimisi. Aika näyttää!

Onko muilla vastaavia kokemuksia vanhojen objektiivien elvyttämisestä? Oliko hiustenkuivaaja teilläkin salainen ase? Olisi mielenkiintoista kuulla!

Omaa Äitiä muistaen

Äidin hellä kosketus
lämpö, joka ajan takaa loistaa,
ja huolenpito,
kallisarvoinen muisto.

Sanat, jotka koskettivat sydäntä ja mieltä,
valaisivat jokaisen päivän.
Äänesi tyynnytti yön pimeän tien,
olin turvassa maailman ollessa kova ja avara.

Olit turvasatama, aina rinnalla.
Kiitos kaikesta, mitä teit,
näistä muistoista ja hetkistä,
joka päivä sinua kiitän.

Äitienpäivä on muistojen päivä 11.5.2025

Kun hissi on poissa pelistä

 "Hissi menetykseen epäkunnossa.
Valitettavasti joudutte käyttämään portaita."
-Joe Girard

 – Onneksi on portaat!

Joe Girardin ajatelma hissistä, joka on epäkunnossa, ja siitä, kuinka meidän on turvauduttava portaisiin, kätkee sisäänsä paljon enemmän kuin vain harmillisen tiedon. Se on pieni elämänohje, arkiseen filosofiaan verhottu viesti.

Aluksi tilanne on harmillinen. Painat hissin nappia, odotat kärsimättömänä sen saapumista, mutta kohtaan kylmän ja tylyn ilmoituksen: "Hissi menetykseen. Epäkunnossa." Seuraa pahoittelu ja kehotus käyttää portaita. Äkäinen ajatus vilahtaa mielessä: "Juuri nyt tämäkin, kun olen menossa kahdeksanteen kerrokseen?"

Mutta hetkinen - ajatellaan. Mitä muuta tämä tilanne kertoo? Portaiden käyttöönotto ei ole pelkästään vastoinkäyminen, vaan myös mahdollisuus. Se on kutsu aktiivisuuteen, haaste fyysiselle ponnistelulle. Muutaman kerroksen nouseminen ei ehkä tunnu maailmaa mullistavalta, mutta se on konkreettinen teko, askelet sinne korkealle, kohti hyvinvointia.

Laajemmassa mittakaavassa Girardin sanat symboloivat elämän yllätyksiä ja suunnitelmien muuttumista. Aina kaikki ei mene kuin Strömsössä. Välillä eteen nousee esteitä, hidasteita, jopa täydellisiä pysähdyksiä. Hissi, joka vie meidät suoraan haluamaamme kerrokseen, on poissa käytöstä. Silloin on kaksi vaihtoehtoa: joko jäädä odottamaan hissin korjaamista, mahdollisesti loputtomiin, kävellä pois, tai tarttua tilaisuuteen ja alkaa nousta portaita.

Portaiden nousu tuntuu raskaalta, se vaatii ponnistelua ja aikaa kuluu. Jokainen askel on voitto, edistysaskel kohti tavoiteltavaa tasoa. Matkan varrella hengästyy, on pakko huokaista, mutta samalla tuntee oman kehon työskentelevän. Portaissa näkee myös eri näkökulmia, esimerkitsi "Harjun torniin" noustessa voi ikkunan takaa ihailla Jyväskylän maisemia eri korkeuksista. Siinä huomaa yksityiskohtia, joita hississä ei koskaan pääse näkemään.

Girardin ajatuksen ydin onkin ehkä siinä, että vastoinkäymiset eivät ole välttämättä negatiivisia asioita. Ne auttavat löytämään uusia toimintatapoja, kehittää sinnikkyyttä ja arvostaa saavutuksia enemmän, koska ne eivät tule itsestään.

Joten, kun seuraavan kerran kohtaat vastaavan ilmoituksen, ehkä sitä voi ajatella eri tavalla. Hermostumisen sijaan, voit nähdä sen pienenä muistutuksena elämän monimuotoisuudesta ja inhimillisestä kyvystä sopeutua. Ja kuka tietää, ehkä tavoitteeseen päästyäsi tunnet pientä ylpeyttä siitä, että olet omin voimin noussut sinne. Loppujen lopuksi, joskus parhaat näkymät avautuvat juuri portaiden eri tasoilta. Katsotaan!

Kirjaston muistutus

—Tiedonjanon kohtaaminen

Elämä yllättää joskus kummallisella tavalla. Juuri kun olin uppoutunut päivän askareisiin, niin puhelimeni ilmoitti saapuneesta viestistä. Kirjastosta! Lainakirjan eräpäivä lähestyy muutaman päivän kuluttua. Pieni sydämentykytys – ei suinkaan myöhästymismaksun pelosta, vaan oivalluksesta, koska olen unohtanut kirjan!
Tämä kirja, joka nyt lepää tässä edessäni, on minulle paljon enemmän kuin satunnainen laina. Se on avain tärkeään tietoon, -tietolähde jonka todella haluan sisäistää.

Tunne on kaksijakoinen. Toisaalta tämä käsikirja tuntuu niin olennaiselta, että sen haluaisin osaksi omaa kirjahyllyä. Mietinkin jo sen ostamista kirjakaupasta tai tilaamista kustantajan verkkosivulta. Olisiko nyt sen aika, että hankkisin tämän opaskirjan itselleni? 

Nyt toimin heti ja uusin lainan, joka on onneksi vaivatonta. Ja mikä parasta, olen päättänyt ottaa tästä lisä ajasta kaiken irti. Aion sukeltaa kirjan sivuille photoreading-tekniikan avulla. Olen käyttänyt menetelmää usein, ja nyt tuntuu olevan taas tarpeellista käyttää sitä, voin nopeasti ja tehokkaasti  omaksua yleiskatsauksen tähän kirjaan.

Kirjaston tarjoama mahdollisuus lainata kirjoja on korvaamaton. Voimme tutustua kirjoihin perusteellisesti ennen mahdollista ostopäätöstä. Ja onneksi olkoon modernille teknologialle ja kirjaston aktiivisille muistutuksille! Ilman tätä ystävällistä viestiä olisin saattanut hyvinkin unohtaa eräpäivän ja joutua harmilliseen myöhästymismaksuun. Kiitos kirjasto, että pidät meistä hajamielisistä lukijoista huolta!

Ehkä ostan oman kirjan, joten sellainen voi päätyä vielä omaan kirjahyllyyni, mutta siihen asti aion nauttia lainakirjan tarjoamista oivalluksista. Kirjaston muistutus kääntyi mahdollisuudeksi, koska se muistutti minua tiedon tärkeydestä ja siitä, miten arvokasta on päästä käsiksi kirjastojen laajaan kirja määrään. 

Tänään haluan kiittää kirjastoa ystävällistä muistutus viestistä!

PS. Kustantaja myy kirjaa poistokirjana -60% alennuksella!

 

Tomaattihommia

– selviytymistarinoita epätoivon hetkille

Tomaatin taimikasvatus. Kuulostaa niin idylliseltä, eikö? Kuvittele mielessäsi pieni siemen, joka herää eloon mullassa, kurkottaa kohti valoa ja kasvaa reheväksi, satoisaksi hedelmäksi. Todellisuus on vähän... no, sanotaanko värikkäämpi.

Täällä Jyväskylän koleassa kevätillassa, kun tuuli ulvoo nurkissa ja "jopa räntää vihmoo" , on hyvä hetki muistella niitä maaliskuun aurinkoisia hetkiä. Silloin, kun innostuneena kylvin tomaatinsiemeniä maitopurkkeihin. Maitopurkkeihin! Nerokasta, eikö? Kierrätystä parhaimmillaan. Paitsi että ne litisevät vähän ja näyttävät lähinnä epämääräiseltä jätteeltä ikkunalaudalla.

Ja sitten se odotus. Kolme viikkoa tuijotin multaa kuin se olisi maailman kahdeksas ihme. Jokainen pienen pieni vihreä piikki sai aikaan voitonriemun. "Minä sen tein! Minä herätin elämän!" Toki, samalla mietin, tarvitaanko sittenkään niitä kaikkia pikkutaimia .

Vinkkejä taimikasvatukseen? No, niitä on netti pullollaan. "Älä kylvä liian aikaisin, taimet venyvät honteloiksi." Höpönhöpön! Minun taimeni eivät venyneet honteloiksi, ne suorastaan loikkasivat valoa kohti niin kovaa, että ne näyttivät enemmänkin spagettinuudeleilta kuin tulevalta tomaatti viljelmältä. Ehkä niillä oli kiire johonkin.

Taimien kastelu on taidetta. Pitää kostuttaa multa ennen kylvöä. Tottakai! Kuka nyt märkiin siemeniin koskisi? No, minä tietysti. Ja sitten ne siemenet lipsuivat iloisesti purkin pohjalle. Onneksi sentään muistin sen sumutuspullon. Sumuttelin niin antaumuksella, että ikkunalaudasta tuli kuin vesi viljelmä.

Valo!  Maaliskuun puolivälistä sitä pitäisi riittää. Paitsi että Jyväskylässä maaliskuu oli lähinnä pitkä, harmaa päivä. Joten nostin purkit yöksi keittiöön loistelampun alle. Taimet tykkäsivät. Vaimon silmät eivät niinkään.

Seuraavaksi ruukutus. Siinä vaiheessa tajusin, että niitä "spagettitaimia" oli ehkä vähän liikaa. Yritin varovasti kaivaa niitä irti toisistaan, mutta ne olivat jo niin kietoutuneita toisiinsa kuin olisivat sopineet treffit purkin pohjalla. Muutamasta varsi katkesi, mutta vahvimmat selvisivät. Ja niitä upotettiin syvälle uusiin purkkeihin. Kuulemma tomaatti kasvattaa juuria myös varresta. Toivottavasti ne eivät ala kasvattaa sieltä myös pikkutomaatteja, silloin tämä homma menee ihan överiksi.

Varastolannoite kuulosti hyvältä idealta. Pari ruokalusikallista kanankakkarakeita purkin reunaan. Nyt täällä tuoksuu kuin kanalassa keväällä. Mutta minkäs teet! 

Ja sitten se karaistus. Taimet ulos lämpiminä päivinä. Lämpiminä päivinä Jyväskylässä tarkoittaa yleensä muutamaa tuntia plussan puolella ja navakkaa tuulta. Taimet näyttivät vähän siltä kuin ne olisivat osallistuneet johonkin selviytymistaistoon. Harso päällä ne sentään näyttivät tyylikkäiltä, kuin pieniltä haamuilta.

Lajien määrä on oma lukunsa. Amppeli, pensas, runko... Minä tietysti halusin niitä pitkiä runkotomaatteja, niitä jotka kiipeävät jopa kahteen metriin. Meillä on kasvutilaa pihassa. 

Ja nyt on toukokuu alussa. Kesän alku on... noh, suomalainen. Taimet tuijottavat surullisina ikkunasta ulos, missä koleus yllätti taas aamulla. Oli taas yöpakkasta, mietin tässä, että pitäisiköhän niille neuloa pienet villapaidat.

Mutta hei, ei anneta periksi! Kasvattaminen on kuulemma terapeuttista. Vaikka tällä hetkellä se tuntuu lähinnä taistelulta luonnonvoimien kanssa ja näitä omia hölmöjä ideoita. Mutta jos edes yksi niistä spagetti vartisia taimista tuottaa yhden pienen punaisen tomaatin, niin se olisi jo voitto. Sitä juhlitaan sitten koko talvi.

Loppuun vielä viisaus: älkää luottako sokeasti maaliskuun aurinkoon Jyväskylässä. Ja ehkä ne maitopurkit kannattaa vaihtaa oikeisiin ruukkuihin. Mutta hei, virheitä tekemällä oppii! Ja ensi vuonna... no, ensi vuonna minulla on luultavasti taas uusia, vieläkin hullumpia ideoita. Pysykää kuulolla!

Kurpitsan kasvatus

 – Jo vain, näin ehkä onnistumme!

Olet varmaan haaveillut kookkaista kurpitsoista omassa puutarhassa? Esikasvatus on avain onnistuneeseen satoon, sillä se antaa kasville hyvän etumatkan Suomen lyhyessä kesässä. Mutta milloin kurpitsan esikasvatus oikein kannattaa aloittaa? Ja miten varmistetaan, että pienistä siemenistä kasvaa elinvoimaisia taimia? Lue eteenpäin, niin saat vastaukset näihin ja moniin muihin kysymyksiin! Tänä herran vuonna aloitin liian aikaisin, kun kesä näyttää vieläkin viipyvän. Nyt on pakko kylvää multaan uudet siemenet, jos se sitten...

Oikea ajoitus, se on puoli voittoa

Esikasvatuksen aloitusajankohta riippuu lajikkeesta ja siitä, milloin olosuhteet ulkona ovat niille suotuisat. Yleisesti ottaen kurpitsan siemenet kylvetään sisälle 3–5 viikkoa ennen ulos istutusta.

Kesäkurpitsa on tässä suhteessa nopea kaveri. Sille riittää lyhyempi, vain reilun viikon taimikasvatus sisällä.

Pidemmän kasvuajan vaativat lajikkeet, kuten myskikurpitsa ja Hokkaidon kurpitsa, hyötyvät pidemmästä esikasvatuksesta, noin viidestä viikosta.

Muista, että liian aikainen esikasvatus voi johtaa pitkiksi ja heikoiksi taimiksi, jotka kärsivät ulos istutettaessa. Näin minulle kävi tänä keväänä. Usein se meneekin niin, että ensinnä ostetaan siemenet, ja taimikasvatuksen epäonnituessa ostetaan valmiit taimet. Koska niidenkin kanssa voi epäonnistua, voi joutua ostamaan valmiit kurpitsat Marketin HE VI-osastolta. Mutta nyt jatketaan...

Yksi vai kaksi siementä per ruukku?

Kun on aika kylvää siemenet, varaa niille 8–10 sentin kokoiset ruukut. Jokaiseen ruukkuun voi kylvää 1–2 siementä. Jos laitat kaksi siementä, poista myöhemmin heikompi taimi, jotta vahvempi saa kaiken tilan ja ravinnon.

Näin kylvät siemenen oikein

Kurpitsan siemen on kookas ja litteä. Aseta se ruukkuun niin, että vesi valuu sen pinnalta pois. Peitä siemen noin parin sentin kylvömulta kerroksella.

Lämpö ja kosteus takaavat itämisen

Kurpitsa on lämmön ystävä, eikä se tee poikkeusta itämisvaiheessakaan. Ihanteelliset olosuhteet itämiselle ovat lämmin, sopivan kostea ja kuohkea multa. Hyvä alalämpö, jonka voit varmistaa esimerkiksi lämpömaton avulla, nopeuttaa itämistä. Muutamassa päivässä pitäisi jo alkaa näkyä pientä vihreää!

Vältä märkää, tiivistä ja kylmää multaa, sillä ne voivat helposti mädättää siemenen.

Kastelulannoitus – mutta maltilla liikkeelle

Kun taimi on noin viikon ikäinen, voit aloittaa varovaisen kastelulannoituksen miedolla lannoitteella. Vaikka kurpitsa kasvaessaan tarvitsee paljon ravinteita ja vettä, sen juuristo on aluksi herkkä liian vahvalle lannoitteelle ja liialle märkyydelle.

Valitse ulkona lämmin ja suojaisa kasvupaikka

Kurpitsa rakastaa aurinkoa ja lämpöä! Sille paras kasvupaikka on lämmin ja tuulilta suojattu kohopenkki. Maan tulisi olla runsasravinteista. Voit parantaa maaperää sekoittamalla siihen kompostia. Ihanteellinen pH-arvo maaperälle on 6,0–7,5. Muista, että kurpitsan lehdistö voi vaurioitua jo alle +5 °C:n lämpötilassa.

Istutus ulos vasta hallaöiden mentyä

Taimet ovat valmiita ulosistutukseen, kun hallanvaara alavilla paikoilla on ohi, yleensä vasta kesäkuun puolivälissä. Jätä taimien väli riittäväksi,  ainakin 1 metri, sillä kurpitsa kasvaa reheväksi ja tarvitsee tilaa levitä.

Lisäjuuria mullan avulla

Yksi niksi runsaan sadon varmistamiseksi on sivuversojen peittäminen mullalla. Kun osa hedelmää kantavasta sivuversosta peitetään mullalla, siihen kehittyy uusia juuria. Nämä lisäjuuret parantavat kasvin veden- ja ravinteiden ottoa, mikä voi edistää hedelmien kehitystä.

Näillä ohjeilla pääset ehkä alkuun kurpitsan kasvatuksessa. Muista tarkkailla taimia ja antaa niille parhaat mahdolliset olosuhteet kasvaa vahvoiksi ja terveiksi. Onnea kurpitsan kasvatukseen!

Lähde: Omat tiedot ja kokemukset puutarhanhoidosta.

Konsti elää kauwan

 – Ota opiksi, ajatukset 1700-luvulta!

(Ohjeet vuodesta 1778)

-Konsti elää kauwan

Harjaa eli kampaa pääsi, että ajwon lijat höyryt ulos pääsewät.
Käwele ja liiku ylös noustuasi, että loka, joka yölläu suolijn, laskeusi alaspäin, ulos purkauxeen.
Pidä pää kylmempänä kuin jalat. Jalkain märkyydestä ja huolimattomuudesta kuolee enin osa ihmisistä.
Kohtuullinen uni on hyvä; se vaikuttaa terävän ymmärryksen, hyvän muiston ja keveän työn.
Askaroitseminen, liikunto ja työn tekeminen on sekä ruumiille että mielelle terweydexi.
Liikunto ajaa suonista ja jäsenistä pois pahat märkyydet ja kiskoo ne irralle ja ikänänsä kuin pois hivuttaa.

-JW Landinger
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

"Harjaa eli kampaa pääsi, että ajwon lijat höyryt ulos pääsewät."

Näin ajatteli herra JW Landinger jo vuonna 1778 antaessaan ohjeita pitkään ikään. Vaikka tiede on sittemmin ottanut valtavia harppauksia, on tässäkin vanhassa neuvossa edelleen vinha perä. Päivittäinen hiusten harjaaminen ei ehkä suoraan "ajwon lihoja" eli kuona-aineita poista, mutta se kyllä vilkastuttaa päänahan verenkiertoa. Hyvä verenkierto puolestaan edistää hiusten terveyttä ja voi jopa lievittää mahdollista päänsärkyä. Ehkäpä Landinger tarkoittikin juuri tätä – hyvinvoiva pää, hyvinvoiva ihminen?

"Käwele ja liiku ylös noustuasi, että loka, joka yölläu suolijn, laskeusi alaspäin, ulos purkauxeen."

Tämä ohje on edelleen kultaa! Aamuliike on monen terveyden kulmakivi. Kevyt kävely tai jooga venyttely aamulla herättää kehon lempeästi ja saa aineenvaihdunnan liikkeelle. Vaikka "loka" kuulostaakin hieman karulta, Landingerin viesti on selvä: keho tarvitsee liikuntaa toimiakseen tehokkaasti. Tutkimukset tukevat tätä vahvasti – säännöllinen liikunta ehkäisee monia sairauksia ja parantaa mielialaa.

"Pidä pää kylmempänä kuin jalat. Jalkain märkyydestä ja huolimattomuudesta kuolee enin osa ihmisistä."

Tässäpä mielenkiintoinen kontrasti! Vaikka emme ehkä enää kirjaimellisesti usko pään kylmyyden auttavan pitkään ikään, ajatus jalkojen hyvinvoinnista on yhä tärkeää. Vilustuminen alkaa usein kylmistä ja kosteista jaloista. Hyvät, jalkaan sopivat lämpimät ja kuivat jalkineet ovatkin edelleen viisas sijoitus terveyteen. Ehkä Landinger näki tuon ajan olosuhteissa juuri jalkojen huollon kriittisenä tekijänä eloonjäämiselle.

"Kohtuullinen uni on hyvä; se vaikuttaa terävän ymmärryksen, hyvän muiston ja keveän työn."

Tämän neuvon ajattomuus on hämmästyttävää. Nykypäivän aivotutkimus korostaa unen merkitystä elimistön  toiminnoille, muistille ja jaksamiselle. Riittävä ja laadukas uni on edelleenkin yksi parhaista keinoista pitää mieli virkeänä ja keho toimintakykyisenä. (Vähintään 8 h.)

"Askaroitseminen, liikunto ja työn tekeminen on sekä ruumiille että mielelle terweydexi. Liikunto ajaa suonista ja jäsenistä pois pahat märkyydet ja kiskoo ne irralle ja ikänänsä kuin pois hivuttaa."

Tässä Landinger yhdistää aktiivisen elämäntavan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tekemisen ilo, hyötyliikunta, olipa se sitten puutarhatyötä tai muuta mieluisaa harrastamista, aktiivisuus pitää mielen virkeänä. Liikunnan hyödyt verenkierrolle ja aineenvaihdunnalle olivat jo tuolloin tiedossa, vaikkakin ehkä hieman eri termein ilmaistuna. Nykypäivänä tiedämme, että toimeliaisuus ehkäisee niin fyysisiä kuin psyykkisiäkin vaivoja.

Vaikka 1700-luvun lääketieteellinen ymmärrys poikkesi nykyisestä, on Landingerin ohjeissa on yllättävän paljon ajatonta viisautta. Perusasiat – liike, uni, kehonhuolto ja aktiivinen elämä – ovat edelleen pitkän ja hyvän elämän kulmakiviä. Ehkäpä meidänkin kannattaa pysähtyä hetkeksi näiden vuosisatoja vanhojen neuvojen äärelle ja miettiä, miten ne voivat rikastuttaa omaa elämäämme.