Tänään kun heräsin aamulla, katsoin kalenteria ja kelloa. Minulla on tänäänkin 24 tuntia aikaa elämän rakentamiseen. Se kaikki on minun käytössäni olevaa aikaa. Se on arvokkainta pääomaa, jota minun tulee ajatuksella käyttää. Kukaan ei voi ottaa sitä minulta pois, eikä kukaan saa sitä enemmän tai vähemmän kuin minä tämän vuorokauden aikana.
Toivon
pystyväni 24 tunnin vuorokauden tunneilla hankkimaan enemmän kuin
tuhlaamaan; rakentamaan enemmän kuin hajottamaan; ajattelemaan
useammin myönteisesti kuin kielteisesti, ei mikään voi estää
onnistumasta elämässä, sillä aika on ystäväni.
Meillä
kaikilla on aikaa vuorokaudesta toiseen, koko elämän ajan. Harvoin
sitä vaan tulee pysähtyneeksi ja ajatelleeksi, miten tämän oman
aikamme käytämme? Vai meneekö sekin aika ihan hukkaan?
Tämä
on kysymys, joka vaivaa. Aika, tuo kaikkien tasapuolisin lahja ja
kirous, aika virtaa väistämättä, piittaamatta siitä, rakennammeko me
samalla uutta siltaa, vai raivaanko savuavaa rauniota. Se on kuin
huomaamaton, äänetön palvelija, joka täyttää jokaisen hetkemme pidän siitä tai en.
Moni meistä on mestari ajan kuluttamisessa. Olemme tehneet siitä taiteenlajin: selaan ”SOMEA”, kunnes silmät kuivuvat; katsotaan TV-sarjoja putkeen, kunnes aivot väsyvät; valitetaan säästä ja politiikasta, kunnes suu kuivuu. Ihmetellään Putinia ja Trumpia. Hukkaan 15 minuuttia etsiessäni mieleistä aihetta blogiin, jota kukaan ei lue, ei ainakaan muista huomenna. Me uhraamme tunteja murehtimalla menneitä, joita emme voi muuttaa, tai tulevia, joita emme voi ennustaa.
Silti, kun joku kysyy meiltä: "Mitä teet omalla elämälläsi?" Vastaan ehkä, jotain ylevää: "Etsin itseäni", "Toteutan unelmia", "Pyrin onnellisuuteen". Mutta jos kurkistan rehellisesti kalenteriin ja toteutuneisiin tekoihin, näenkö todisteita näistä pyrkimyksistä? Vai näkisimmekö me toistuvan kuvion – lyhyitä pyrähdyksiä tarkoituksenmukaisuutta, joita seuraa pitkä, pehmeä ajautuminen kohti vähiten vastustavaa digivirtaa?
Ehkä todellinen elämän rakentaminen ei olekaan sitä, että meillä on aikaa automaattisesti 24h/vrk, vaan sitä, että meillä on rohkeutta kohdata se, mihin me tuon arvokkaimman pääomamme todellisuudessa sijoitamme. On helponpaa sanoa, että "Minulla ei ole aikaa", kuin myöntää "Minun prioriteettini eivät ole siinä."
Joten,
kun illalla katsot kelloa ja vuorokausi on täynnä, kysy itseltäsi:
oliko tämä päivä rakennustyömaa vai purkutyömaa? Kasvoiko
jokin, vai katosiko vain?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro mielipiteesi!