luopumista tai tilavampi kirjahylly!
Tunnustan. Olen kirjojen ystävä. Ja siinä se iso ongelma piileekin. Vuosikymmenten ajan olen kerännyt teoksia kuin hamsteri ruokaa talven varalle, ja nyt, arvatkaa mitä? Olen kirjaimellisesti hukkumassa kirjamereen. Työhuoneeni, joka aikoinaan toimi rauhallisena tyyssijana, on muuttunut sokkeloksi, jossa jokainen askel on vaarassa kompastua vanhaan tietokirjaan tai unohdettuun runokokoelmaan. Kohta en mahdu itse tänne!
Kaaoksen keskellä on kaikenlaista: paksuja romaaneja, vanhoja Kamera-lehden numeroita, tunkkaisia dos-ajan ATK-oppaita (kuka enää tarvitsee floppy-aseman vianmääritystä?), ja tietysti omat, salaperäiset tulostetut muistiinpanojen pinot. Suuri "Siivousurakka 2025" on alkanut, ja sen myötä edessä on se kaikkein tuskallisin vaihe: karsinta. Päästä irti ja luovu. Apua!
Ironista kyllä, vaikka fyysiset kirjat tukkivat nurkkia, nykyisin luen huomattavasti vähemmän silmilläni. Olen nimittäin siirtynyt äänikirjojen kuluttajaksi. Pääni sisäiseen "lukunurkkaani" mahtuu rajaton määrä tarinoita, eikä yksikään niistä kerää pölyä tai vie hyllytilaa. Tämä antaa minulle ehkä pienen moraalisen etumatkan fyysisten kirjojen karsinnassa – onhan minulla jo digitaalinen varasto täynnä uusia seikkailuja!
Kirjoista luopumisen tuskaa – vai onko tämä vain alkulämmittelyä uudelle shoppailulle?
Kuinka voin luopua kirjasta, joka on kuin pala sieluani? Jokaisella pokkarilla, jokaisella sidotulla teoksella on tarina – ensi lukemisen riemu, syvä tunne, tai se kerta kun pelastin sen kirpparilta ja se tuntui olevan aarre. Onko mahdollista karsia niin, ettei yöllä herää hikisenä ja itke eilen hävitetyn rakkaan teoksen perään? Miten elää sen tiedon kanssa, että ehkä juuri se se Kamera-lehden numero, jonka heitin pois, sisälsi elämäni mullistavan vinkin valokuvauksesta?
Mutta vaikka sydämeni vuotaa verta jo pelkästä ajatuksesta, olen tehnyt päätöksen. Osa kirjoista saa lähteä. Ja jotta tämä ei olisi pelkkää tuskaa, olen kehittänyt itselleni muutamia, toivottavasti toimivia, karsintakriteereitä:
Karsintakriteerit, jotka pelastavat (ehkä) mielenterveyden:
"Hengailetko edelleen kanssani, vaikka olemme jo eronneet?": Tähän kategoriaan kuuluvat ne kirjat, jotka luin vuosia sitten, ne olivat mahtavia, mutta nyt niiden paikka on kirjahyllyssä lähinnä nostalgian vuoksi. Ne ovat vähän kuin vanha ystävä, jonka kuvia edelleen säilyttää – ei niitä enää tarvitse. Jos kirjan viesti on imetty kuiviin, ja se on enää vain tilaa vievä muisto, sen on aika lentää.
"Oletko edelleen relevantti, vai oletko jo museotavaraa?": Tämä koskee erityisesti CP/M ATK-oppaita ja 1980 luvun tietolehtiä. Jos kirja käsittelee jotain, mikä on auttamattomasti vanhentunutta (kuten modeemien valintaoppaat tai Windows 95:n asennusohjeet), se on kuin pölyinen VHS-kasetti – joskus hauska, mutta ei enää käytännöllinen. Netistä löytyy kaikki, ja paljon ajankohtaisempaa!
"Oletko edes minun?": Tässä tulee se nolo osuus. Olen huomannut hyllystäni teoksia, jotka olen ehkä saanut tai lainannut vuosia sitten enkä edes muista. Jos kirja ei herätä minkäänlaista tunnereaktiota tai muistoa, ja se on ehkä jopa vähän vieras, se saa luvan lähteä etsimään uutta,kotia.
"Tuotko lisäarvoa elämääni, vai oletko vain säilytys ongelma?": Jotkut kirjat ovat esineitä sinänsä – kauniita kansia, upeita kuvituksia. Ne saavat jäädä, vaikka niitä ei lukisi uudelleen. Ne ovat taideteoksia, jotka piristävät mieltä pelkällä läsnäolollaan. Mutta kaikki "pakko selailla joskus" -kirjat, jotka ovat keränneet pölyä vuosikausia? Ne saavat nyt mahdollisuuden muualla.
"Voinhan ostaa sinut uudelleen (tai kuunnella äänikirjana), jos kaipuu iskee!": Tämä on äärimmäinen hätävarjelun liioittelu, joka rauhoittaa mieltä. Harvemmin sitä tulee ostettua, mutta ajatus siitä, että voisin, auttaa. Ja jos fyysistä kirjaa ei löydy, lähes varmasti sen löytää äänikirja palvelusta – jopa ne vanhat klassikot.
Vaikka karsinta on tuskallista, prosessilla on kirkas päämäärä: saada työhuoneen tila takaisin, mutta myös... uudelle korkeammalle hyllylle! Kyllä, luit oikein. Vaikka karsin, aion ostaa uuden, korkeamman varastohyllyn niille aarteille, jotka selviävät tästä puhdistuksesta, sekä kameroille ja audio-laitteille. Tilaa tarvitaan edelleen, mutta toivottavasti nyt harkitummin täytettynä.
Tämä on matka, jossa tunteet heittelevät naurusta saratteuun. Mutta lopussa toivottavasti odottaa järjestys, selkeys ja tilaa uusille seikkailuille – ja ehkä uusille kirjoillekin. Toivottavasti sinäkin löydät oman tapasi selvitä tilan täyttymisen dilemmasta!
Mikä on vaikea asia, josta sinun on pitänyt luopua?
Tsemppiä urakkaan!🤗
VastaaPoistaVoi miten tämä Postaus kosketti sieluani sillä samanlainen siivous täälläkin menossa, tosin lastenkirjojen muodossa. Olen aikoinaan kuulunut kolmeen lastenkirjakerhoon( ihan kuin 1 ei olisi riittänyt kolmelle lapselle)+ omat lasten ja nuorten kirjat ym. No, aloitin että rikkinäiset kirjat tietenkin hävitykseen,(pienen) osan jo sain kiikutettua kierrätykseen, loput odottaa vielä, raaskinko. Voisin sanoa kun ekan kerran aloin siivoilla luettuja mutta lukemattomia kirjoja että kerranhan se kirpaisee enkä olekaan niitä kaivannut. Kirjavaliot on helppo hävittää sillä ei niitä kukaan huoli. Paksut kirjat voi mennä askarteluun sillä niistä voi tehdä kirjalaukkuja( olen tehnyt kaksi). Yöunet voi mennä mutta helpotuksen huokaus kuuluu sittenkin ja onneksi on Finlandia-kirja josta voit ostaa takaisin. Olen kauhukseni huomannut hamstranneeni sieltä mm. wanhoja Viisikoita joista tiedän ettei jälkipolvi niitä lue ja tuskin heidänkään. Äänikirjat eivät uppoa. Onnittelut matkallesi!
VastaaPoistaKiitos kommentistasi!
VastaaPoistaMukava kuulla, että olet löytänyt luovia tapoja hyödyntää paksuja kirjoja askartelussa
- kirjalaukut kuulostavat persoonallisilta!
- Äänikirjat jakavat mielipiteitä, eivätkä sovi kaikille. Jos painetun kirjan tunnelma on se oma juttu, niin siitä kannattaa pitää kiinni.
Nautitaan lukuhetkistä, kukin omalla tyylillä!
Näin me teemme!
Poista