Äänipäiväkirja. Kuulostaa yksinkertaiselta, eikö? Nappaa puhelin tai muu äänitin käteen, puhu päivän kulusta ja voilà – valmis on. Mutta kun astut syvemmälle tuon näennäisen mutkattoman konseptin maailmaan, huomaat pian, että aivan kuten kaikessa luovassa työssä, myös tässä on kyse suunnittelusta ja pienestä oman sielun penkomisesta. Ja toden totta, se on paljon enemmän kuin vain muminaa tallentimeen. Se on käsikirjoitus, joka auttaa mielen ja mikrofonin välisessä dialogissa.
Ailahtelevaa,
nyt paistaa, kohta sataa.
Pilvinen taivas,
kesä on parhaimmillaan.
Luonto voimia jakaa!
Aluksi kaikki tuntui helpolta. "Tänään söin maksalaatikkoa ja kävin LähiTapiolassa ja sitten kaupassa." Huippua. Mutta mitä jos haluan enemmän kuin pelkän ostoslistan muotoon puetun arjen? Mitä jos haluan tallentaa omia tunteitani, saamiani oivalluksia, niitä pieniä, ohikiitäviä hetkiä, jotka tekevät elämisen mielenkiintoiseksi? Siinä kohtaa astuu kuvaan se kuuluisa apu "käsikirjoitus".
Ensin tutkitaan. Ja tällä en tarkoita Googlen kaivamista tai tieteellisiä artikkeleita. Tarkoitan oman pääni, sieluni ja sydämeni tutkimista. Mitä tänään tapahtui? Mikä jäi mieleeni? Mikä sai hymyilemään, suuttumaan, kiroamaan? Kirjoitan ylös muutaman avainsanan, ajatuksenpoikasen, ehkä haikun tai muun runon. Vähän kuin hakisi aarretta omasta tietoisuudestaan. Ja usko pois, sieltä löytyy kaikenlaista – joskus jopa se mystinen kadonnut harvoin tapaamani kaverin nimi!
Sitten alkaa muokkaus. Ei, ei lauseiden hiomista tai pilkkujen viilausta, ainakaan vielä. Vaan sen päättämistä, mistä laitteeseen puhun. Valitsen ne asiat, jotka tuntuivat tänään merkityksellisiltä. Kenties jokin keskustelu vaimon kanssa, linnun laulu ikkunan takana, tai se turhautuminen, kun laskun maksu myöhästyi. Ne ovat niitä hetkiä, jotka antavat äänipäiväkirjalle syvyyttä ja tekevät siitä kuunneltavan, sitten joskus myöhemmin.
Ja nyt valmistuu varsinainen käsikirjoitus – tai pikemminkin sen luuranko. Muutama ranskalainen viiva, joista jokainen edustaa tärkeää aihetta, tunnetta tai oivallusta. Ei sanoja sanasta sanaan, vaan pikemminkin suuntaviivoja, ajatuskartta mielen labyrinttiin. Se on kuin improvisoida jazzia – on perusrakenne, mutta vapaus löytyy nuottien väliltä, juuri tässä hetkessä syntyvästä melodiasta.
Lopulta mikrofoni telineeseen, ja alan puhua. Aluksi se voi tuntua kankealta. Olenko tarpeeksi mielenkiintoinen? Onko tämä nyt järkevää? Mutta ajan myötä se muuttuu luontevaksi, vähän kuin puhuisi vanhalle kaverille. Sanat soljuvat, ajatukset muotoutuvat puheeksi, ja se on maagista. Se ei ole vain äänen nauhoittamista, se on ajatusten ja tunteiden muuttamista digitaaliseksi muistoksi.
Seuraavan kerran, kun kuulet jonkun puhuvan ääni päiväkirjasta, muista: sen takana on auttava pienen pieni käsikirjoitus, joka on syntynyt ajatusten tutkimuksesta, muokkauksesta ja rohkeudesta sukeltaa oman mielen syövereihin. Ja kuka tietää, ehkäpä sen myötä löytääkin jotain uutta itsestään – ja miksei vaikka sen kadonneen USB-johdon ja samaan laatikkoon kadonneen avaimen. Se on seikkailu, jolla ei ole loppua.
Mitä mieltä olet, voisiko tämä auttaa sinua oman ääni päiväkirjan kanssa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro mielipiteesi!