ja niiden katoava kauneus
Aurinko alkaa jo hiipua horisontin taa, ja kesäillat pimenevät uhkaavasti. Ilmassa on jotain käsinkosketeltavaa, kirpeää ja raikasta, joka lupaa uusia elämyksiä. Syksy on edessä, ja sen huomaa jo joka puolella, varsinkin kun katsoo maahan. Juuri siellä ne ovat, kuvankin esittämät, kullanruskeat, oranssit ja punaiset haavan lehdet, jotka ovat irrottautuneet puista ja aloittaneet syys matkansa.
Istun nyt tässä keittiön pöydän ääressä, katson kuvaa kahdesta kauniista, keltaisesta lehdestä ja mietin, miten lyhytikäinen ja silti niin lumoava luonnon taideteos voi olla. Ne ovat kuin pikkuisia karttoja, joissa suonien verkosto kertoo tarinaa kesän kasvusta ja elämän voimasta. Ne ovat kokeneet tuulet ja myrskyt, auringonpaisteet ja sateet, ja nyt ne ovat valmiita lepäämään. Ehkä teenkin kesän taittumisesta syksyksi kuvasarjan, jonka keskeinen osa voi olla kellastuvat lehdet??
En voi olla vertaamatta näitä lehtiä itseeni. Olenhan minä ja me kaikki osa tätä suurta luonnon kiertokulkua. Kasvamme, kukoistamme, ja sitten koittaa aika vetäytyä. Mutta toisin kuin lehdet, meillä ihmisillä on muisti ja kyky teknisesti tallentaa muistoja. Muistot kesän lämmöstä, iloisista hetkistä ja koetuista seikkailuista eivät katoa tuulen mukana. Ne jäävät elämään sisällämme, ja voimme kaivaa ne esiin aina kun mieli tekee.
Tiedän, että joku saattaa sanoa, että "aihe on kulunut", "syksyn lehdistä on kirjoitettu jo miljoona pakinaa". Ja totta kai, niinhän onkin. Mutta katsokaa niitä tarkemmin! Eivätkö ne ole joka vuosi yhtä upeita, yhtä inspiroivia? Jokainen lehti on uniikki, jokainen värisävy oma tarinansa. Ja juuri siinä on sen kauneus. Ne eivät yritä olla mitään muuta kuin ovat – ainutlaatuisia ja ohimeneviä. Antosyaani sen saa aikaan, mutta mistä sekin tulee?
Ja hei, eipäs unohdeta lehtien antia lapsille! Mikä olisikaan hauskempaa kuin rymytä lehtikasassa, heitellä niitä ilmaan ja tuntea niiden raikas tuoksu? Lehdillä on taikavoima, joka kutsuu leikkiin ja iloiseen nauruun, ja joka saa meidät hetkeksi unohtamaan arjen kiireet. Ne ovat täydellinen muistutus siitä, että joskus yksinkertaisimmat asiat ovat niitä värikylläisen kauniita.
Joten seuraavan kerran kun kävelet metsässä tai puistossa, pysähdy hetkeksi. Kumarru alas ja poimi yksi näistä kullanvärisestä taideteoksista. Tunne sen pehmeys, ihastele sen monimutkaisia kuvioita. Ja muista, että vaikka ne ovatkin valmiita jättämään koti puun, ne jättävät jälkeensä jotain pysyvää: kauneuden ja muiston. Ja se, ystävät, on syksyn suurin lahja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro mielipiteesi!