Kun aloin kirjoittaa tätä pakinaa, törmäsin aikakauslehden listaukseen, joka lupasi paljastaa totuuden inhimillisestä heikkoudesta. Ja kuinkas kävikään? Huomasin omaavani jokaisen listatun prokrastinaation eli vitkuttelun luonteenpiirteen.
Ennen luulin lykkäämisen olevan vain laiskuutta tai optimistista ajanhallintaa ("kyllä ne 15 minuuttia riittävät siihen projektiin!"). Mutta paljastui, että minussa taitaa ollakin koko prokrastinoivan vitkuttelun peruspaketti. Tässä muutama nosto syvällisestä itsetutkiskelusta:
Impulsiivisuus on tekstin mukaan prokrastinaation pahin ystävä, koska aivot jahtaavat pikapalkintoja. Miten totta! Yritän istua kirjoittamaan, ja kesken lauseen mieleen pälkähtää jokin äärimmäisen tärkeä asia:
"Millainen sää on huomenna?" (Tarkistettava heti.)
"Olenko varmasti nähnyt kaikki ne eilen julkaistut YouTube-videot?" (Yleistiedon kannalta kriittistä.)
"Mitä jos maalaisin keittiön kaapit NYT?" (Sisustus on tärkeämpiä kuin aloittamaton pakina.)
Impulsiiviset aivot eivät malta odottaa sitä suurta "Joulu juhlaa" vaan lelu on saatava heti ! Ja niin se työ jää odottamaan, kun aivot selailevat muiden asioiden kanssa.
Toinen iskevä kohta oli järjestelmällisyyden puute. Jos töihin tarttuu suunnittelematta, määräaika tupsahtaa eteen täysin yllättäen.
Olen tuntenut tämän usein: projekti on mielestäni hyvällä mallilla, koska olen ajatellut sitä. Kunnes eräänä aamuna sähköposti ilmoittaa: "Deadline on huomenna klo 12.00."
Tällöin herää kuuluisa Paniikki hirviö. Se vaimentaa nautintoa hakevan apinan ja pakottaa tekemään viikon työn kolmessa tunnissa. Lopputulos harvoin on täydellinen, mutta se on valmis. Ja juuri siksi kaava toistuu – Paniikki hirviö pelasti minut taas!
Kolmas – ja ehkä syvällisin – havainto liittyy siihen, että helposti huolestuva ihminen prokrastinoi enemmän. Tämä on perfektionismin synkkä puoli: "Jos pelkään muiden mielipiteitä, en aloita työtä ollenkaan."
Sisäinen perfektionisti kuiskii: "Ei se tule koskaan olemaan tarpeeksi hyvä, ei kannata edes yrittää?" Mieluummin teen jotain, joka tuntuu mukavammalta ja on minulla kontrollissa, kuten tietokoneen järjestäminen, kuin jotain, joka joutuu kriittisen arvioinnin kohteeksi. Totta, onhan se koneen järjestäminen tärkeää!
Tämän listan tutkiminen oli lohdullinen diagnoosi: En ole laiska, olen vain impulsiivinen, järjestelemätön ja ehkä hieman neuroottinen. Ja se on inhimillistä.
Päätän aloittaa pienesti. Laitan nyt puhelimen äänettömälle, käännän puolen tunnin tiimalasin ja kirjoitan sen seuraavan lauseen. En tosin ennen kuin tarkistan, saako niitä kaappi maaleja mistään heti tänään?
Vitkuttelu terveisin, Ville Vikas
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti