Löysin ja luin netistä pitkän artikkelin, jonka kirjoittaja on valokuvaaja Don Giannatti. Hän suosittelee
valokuvaamaan myös projekteja harrastuksen ylläpitämiseksi. Minusta hänen pitkässä tarinassaan on jokaiselle meille kameran käyttäjille jotain ajateltavaa ja opittavaa:
Kuinka pienet projektit elvyttävät kuvaajan luovuuden
Monelle pitkään kuvanneelle ammattilaisillekin tai meille harrastajille valokuvaus uhkaa ajan myötä muuttua intohimosta suorittamiseksi. Kun vuodet vierivät, kaluston määrä kasvaa, tuotannot monimutkaistuvat ja suuret odotukset muokkaavat työnkulkua. Samalla kasvaa paine "onnistua" joka kerta. Valokuvaaja Don Giannattin artikkelin ydinajatus on virkistävä vastalääke tähän harmilliseen urautumiseen: usein juuri pienimmät ja yksinkertaiset työt johtavat uusiin luoviin oivalluksiin.
Kokeneen kuvaajan suurin vihollinen ei ole, hänen mukaansa teknisen taidon puute, vaan rutiini ja täydellisyyden tavoittelu. Vallalla on sitkeä myytti, jonka mukaan vain suurilla puitteilla, ja kalliilla valoilla ja muilla laitteilla on merkitystä. Todellisuudessa luova into surkastuu ilman vapaata leikkiä. Giannattin ehdottamat pikku projektit eivät ole vain aloittelijoiden harjoituksia, vaan elintärkeää polttoainetta meille kaikille. Ne pakottavat kuvaajan palaamaan siihen hetkeen, jolloin tartuimme kameraan ensimmäisiä kertoja, eli näkemisen iloon ilman vaatimuslistaa.
Don Gianattin menetelmän voima piilee rajoitteissa. Kun poistat yhtälöstä laitteita, kuvakäsikirjoitukset ja täydellisyyden tavoittelun, jäljelle jää vain valokuvaajan ydinosaaminen: valo, sommittelu ja hetki. Ota esimerkiksi haaste kuvata yhtä arkista esinettä viidellä eri tavalla. Tämä pakottaa silmän etsimään uusia kulmia ja ratkaisuja, joita rutiininomaisessa kuvaajan työssä ei tulisi ajatelleeksikaan. Samoin ”löytyneen valon haaste” tai ”kolmen kehyksen tarina” vaativat kerronnallista tiivistämistä, joka terävöittää visuaalista ajattelua.
Nämä harjoitukset ovat lääkettä luovaan jumiin. Kun aikaa on rajattu vain vähän, yli analysointiin ei ole varaa. On hyväksyttävä, että vähän epäonnistunut kuva on arvokkaampi kuin ottamaton kuva, sillä epätäydellisyys opettaa usein enemmän kuin rutiininomainen onnistuminen.
Gianatti korostaa luottamusta prosessiin. Nämä pienet projektit muistuttavat, että emme tarvitse lupaa tai toimeksiantoa tehdäksemme jotain merkityksellistä. Riittää, että ehkä asetan ajastimen, unohdan lopputuloksen ja annan itselleni luvan vapaaseen leikkiin. Miksi pitäisi olla painetta, vaan uteliaisuus palaa ja juuri uteliaisuus on se voima, joka pitää vanhan harrastuksen tuoreena vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro mielipiteesi!