Totuuden kolme sävyä:

Fakta, Fiktio ja Valhe

Olen viime aikoina miettinyt näitä kolmea kategoriaa, joihin yritämme tunkea kaiken sen, mitä kuulemme, luemme tai muistelemme: Fakta, Fiktio ja Valhe. Ne ovat selkeitä, mutta ovat tosielämässä yhtä sotkuisia kuin tämä työpöytäni. Fakta on se, mitä me rakastamme, uutisankkurin hymyn takana oleva kova ydin. Sen pitäisi olla totta, todistettavia. Se on kuin puhelinluettelo: tylsä, mutta varmasti luotettava. Tosin nykyään puhelinluettelo on jo harvinainen kirja. Sitten on Fiktio. Ai että, fiktio! Se sanoo rehellisesti: "Hei, minä tarinoin sinulle. Nauti tästä." Se on kuin leikillinen illuusio. Luen aikamatkasta ja tiedän, ettei tulevaisuuteen lennä yhtään vuoro konetta, muuten kuin mielikuvituksen siivin. Fiktiivinen tarina on luova, mutta ei petollinen. Se on avoin sopimus lukijan kanssa: annetaan mielikuvituksen lentää.

Ja lopuksi se mustin varjo, Valhe. Se on kuin fiktio, mutta sen päällä on hienosti kiillotettu tarra "TÄMÄ ON FAKTA". Valhe teeskentelee olevansa totta, ja siinä piilee sen pahuus. Valheen kertoja tietää totuuden mutta valitsee harhauttamisen. Se ei ole taidetta, se on manipulaatiota.

Nykymaailmassa raja Faktan ja Fiktion välillä hämärtyy "vaihtoehtoisten faktojen (taktinen totuus)" ja tosi tarinan mukaan 

Muistelma.  Siinä faktan ja fiktion väliin astuu kolmas, hiljainen tekijä: Muisti.

Muistelman kirjoittaja pyrkii parhaansa mukaan kertomaan "Faktat", mutta on pakotettu täyttämään aukkoja muistin pettäessä. Onko se valhetta, jos muistan keskustelun sävyn, mutta en enää sanasta sanaan sen sisältöä? Tällöin muistelma muuttuu rehelliseksi tulkinnaksi tapahtuneesta  TARINA  on totta tunnetasolla, mutta saattaa käyttää fiktiivisiä siltoja kulkeakseen yli muistin kuilujen. Muistelmat ovat tulkinta eletystä elämästä, eivät koskaan sanatarkka pöytäkirja.

Mutta muistetaan se tärkein:  Onko tarkoitus informoida, luoda vai huijata? Se tekee eron. Ja usein, se on ainoa, mihin voimme luottaa.