4.7.24

Muutosten aallokossa: Selviytymisopas

"Muutos on ainoa vakio!" totesi Herakleitos jo n. 2500 vuotta sitten. Ja totta se on: katso vaikka ulos ikkunasta. Sää vaihtelee jatkuvasti, ja ilmastonmuutos uhkaa planeettaamme. Myös galaksit ovat jatkuvassa liikkeessä, ja jopa mustissa aukoissa tapahtuu muutoksia.

Yritysmaailman uutiset tulvivat tietoa muutoksista – pienistä yrityskaupoista valtaviin fuusioihin, ne ovat arkipäivää. Työntekijät ovat näiden muutosten pyörteissä, joutuen sopeutumaan uusiin työtehtäviin ja toimintatapoihin. Itse olen pyrkinyt lähestymään muutoksia myönteisellä asenteella, sillä se helpottaa sopeutumista väistämättömiin uudistuksiin. Vaikka työnkuva saattaa muuttua ja vanhat tavat menettävät merkityksensä, muutoksiin on mahdollista vaikuttaa, jos niitä ei vastusteta jyrkästi. Joustava ja sopeutumiskykyinen ote uuteen on usein avainasemassa, kun työympäristö ja toimintatavat muuttuvat vauhdilla.

Politiikan kentällä, jota seuraan hieman hajanaisesti, tapahtuu melkoisia mullistuksia. Joillakin toimijoilla on vahvoja mielipiteitä myös ulkopolitiikasta, vaikka edes kokenut kenraali ei ilmeisestikään aina ajattele samalla aaltopituudella oman kansan tai suurvaltojen kanssa. Vaikka heidän mielipiteensä voivatkin olla osittain totta, olisi ehkä viisaampaa harkita niitä tarkemmin ennen kuin ne päätyvät median ja kansan tulkittaviksi. Suomi on pieni pelinappula maailmanpolitiikan myrskyisillä vesillä, ja jopa USA:n presidentinvaali voi vaikuttaa maamme kansainvälisiin suhteisiin.

Vanhuus tuo mukanaan muutoksia, joista yksi on kipujen lisääntyminen. Eilen kipeä jalka voi tänään olla entistäkin kipeämpi. Tärkeintä on kuitenkin sopeutua ja pysyä liikkeessä. Paikalleen jämähtäminen pahentaa vain särkyjä, joten nyt on aika nousta ja liikkua! 

Liikunta esimerkiksi jooga pitää kehon notkeana ja auttaa jaksamaan arjen askareissa. Se voi olla myös hauskaa ja sosiaalista, kunhan löytää itselleen sopivan tavan venytellä. Kannustan kaikkia nuoria ja vanhuksia liikkumaan omien kykyjensä ja mieltymystensä mukaan. Se on investointi omaan hyvinvointiin ja parempaan elämänlaatuun.

"PhotoWalk" valokuvakävelyllä asfaltti erämaassa, voi kuvata luonnonkasveja. Rauhallista liikuntaa ja samalla palauttaa mieleen ehkä unohtuneita kasvinnimiä! Kuvassa mm. saunakukkaa, tuota peltojen haitallista rikkakasvia! 


1 kommentti:

  1. Anonyymi4.7.24

    Hyviä ajatuksia! Todellakin joustavuutta, positiivista asennetta ja sopeutumiskykyä tarvitaan niin työelämässä kuin muutoinkin!
    Ja myös liikkeessä on tärkeää pysyä, vaikka vähän kolottaisikin🙂

    VastaaPoista

Kerro mielipiteesi!