15.1.24

Säätilojen seurantaa

 

Vaikuttaako ikä, vai miksi olen tullut säistä riippuvaiseksi? Seuraan säätiedotusta ainakin kerran päivässä, joskus useamminkin. Ehkä ilmastonmuutos ja säiden epävakaus on saanut tarkemman seuraamisen aikaiseksi. Onneksi ne huippu pakkaset ovat ohitse, eikä ainakaan yhtä kylmän kauden toistuminen ole näköpiirissä. Kymmenen päivän ennuste näyttää suhteellisen mukavia talvisäitä, kun vain ensi keskiviikolle on luvassa -27°.

Tammikuu on puolivälissä, joten kevättä kohden mennään ja päivä päivältä on vähän valoisampaa. Helmikuu helistelee, mikä tarkoittaa sitä, että päivällä puihin ilmestyy vesipisaroita, jotka jäädyttyään helisevät aamuisessa tuulenvireessä. Maaliskuu, jo maata näyttää, kun puiden alustoilla alkavat ruohotuppaat näkyä. Huhtikuu sitten jo humahtelee ja toukokuulle saattaa tulla jo hyvinkin lämpimiä säitä.

Minun mustavalkofilmi kuvaus projekti on ollut jäissä, kun on niin kylmää, enkä ole saanut tilaamiani tuotteita Harjun filmipuoti verkkokaupasta. Nyt kun entrasin tilausta, niin se on toimitettu tänään Smart postin kuljetukseen, joten saan kemikaalit ja filmiä tämän viikon aikana. Tuleva viikonvaihde voisi olla säidenkin puolesta hyvää aikaa kuvata talven lumikuvia perinteiseen tyyliin. Millaisia? Se jää nähtäväksi, mutta ainakin varmaa on että pikku projektini lähtee nyt etenemään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi!