Luovuus – onko se oikeasti lahja vai vain hyvä tekosyy sössiä?

Olen aina ihmetellyt sitä, miten jotkut ihmiset saavat aikaan kaikkein mielikuvituksellisempia ideoita. Maalaavat seinille parrakkaita kissoja, kirjoittavat runoja jääkaapin ovista tai keksivät uusia tapoja sitoa kengännauhat. Heitä kutsutaan luoviksi. Mutta onko luovuus oikeasti jokin lahja, jonka jotkut saavat syntymälahjaksi, vai onko se vain hyvä tekosyy sössiä?

Ehkä luovuus on vähän kuin mauste, muuten yksinkertaiseen kaalisoppaan. Liikaa on liikaa, mutta ilman sitä ruoka on mautonta. Liian luova ihminen saattaa päätyä rakentamaan taloa vanhoista merikonteista tai leikkaamaan hiukset pois, mutta ilman ripausta luovuutta maailma olisi aika pliisu. Olen itsekin yrittänyt kehittää luovuutta. Olen osallistunut erilaisiin kursseihin ja lukenut kirjoja, joissa on opetettu tekemään taidetta tyhjästä tai kirjoittamaan haiku-runoja valokuvista. En ole vielä päässyt näyttelyihin, mutta olen oppinut yhden tärkeän asian: luovuus vaatii rohkeutta. Rohkeutta tehdä virheitä, rohkeutta erottua joukosta ja rohkeutta uskoa omiin hulluihin ideoihinsa! 

Karhukivi

Siksi olen tutustunut Scamper-menetelmäänkin. Ehkäpä luovuus ei olekaan niin paljon kyvystä keksiä uusia ideoita, vaan kyvystä uskoa niihin. Ja ehkäpä se on ihan hyvä, että me kaikki emme ole yhtä luovia. Muuten maailma olisi täynnä parrakkaita kissoja tai vihreätukkaisia ihmisiä, eikä kukaan enää tietäisi, mikä on normaalia.

Vakavammin puhuen, luovuus on tärkeä osa jokaisen elämää. Se auttaa meitä ratkaisemaan ongelmia, kehittämään itseämme ja näkemään maailmaa lateraalisemmin, uusin silmin. Vaikka en olekaan mikään taiteilija, olen oppinut, että jokainen meistä voi olla luova omalla tavallaan. Riittää, kun uskaltaa kokeilla ja tehdä asioita vähän eri tavalla.

Mitä mieltä sinä olet?
Onko luovuus siunaus vai kirous? Jaa omat ajatuksesi kommenttikentässä!