Maidosta, maasta ja ylikulutuksesta

Vanha sanonta "Parempi maassa kuin jumalattoman suussa" on herättänyt mielenkiintoni. Se on sanonta, joka on säilynyt sukupolvelta toiselle, ja sen merkitys on saattanut muuttua ajan myötä. Alkuperäinen tarina maidosta, joka kaadettiin maahan sen sijaan, että se olisi annettu köyhille, kuulostaa pahalta nykyaikana luettuna.

Mutta miksi tämä sanonta on säilynyt? Miksi ihmiset ovat halunneet toistaa sitä sukupolvelta toiselle? Ehkäpä siinä piilee jonkinlainen totuus ihmisluonnosta. Ehkäpä se kertoo meille jostain syvästä epäluulosta muita ihmisiä kohtaan, jostain pelosta siitä, että hyvät teot voivat kääntyä vastaan. Maahan kaadettu maito happanee ja alentaa maan pH arvoa, joten se voi olla hyväksi alppiruusuille pensasmustikalle tai muille happamasta maasta pitäville puutarhakasveille. Ehkä näin voisi kasvattaa sammalta pihakiven pintaan?

Toisaalta, sanonta voi myös olla osoitus siitä, kuinka helposti ihmiset voivat oikeuttaa omat itsekkäät tekonsa. Jos maitoa ei haluttu antaa köyhille, oli helpompi perustella teko sillä, että köyhät ovat jotenkin "jumalattomia" eivätkä ansaitse apua. 

Nyky-yhteiskunnassa, jossa puhutaan paljon solidaarisuudesta ja tasa-arvosta, maidon kaataminen maahan vaikuttaisi täysin käsittämättömältä teolta. Silti, voimme löytää yhtäläisyyksiä menneisyyden ja nykyisyyden välillä. Ehkäpä emme enää kaada maitoa maahan, mutta tuhlaamme ruokaa valtavia määriä, samalla kun miljoonat ihmiset kärsivät nälkää. Kulutamme luonnonvaroja kohtuuttomia määriä. Keskenään vertailukelpoiset Suomen ylikulutuspäivät viime vuosilta ovat 13.4.2019, 6.4.2020, 18.4.2021, 22.4.2022 sekä 16.4.2023.

Tämä vanha sanonta haastaa pohtimaan arvojamme ja asenteita. Se muistuttaa meitä siitä, ettei hyväntekeväisyys ei aina ole helppoa, ja että meidän on valittava omien etujemme ja muiden tarpeiden välillä. Samalla se myös varoittaa siitä, kuinka helposti voimme oikeuttaa oman itsekkyytemme.

Ehkäpä sanonta "Parempi maassa kuin jumalattoman suussa" onkin enemmänkin varoitus kuin kehotus. Se varoittaa meitä siitä, että ihmisessä asuu aina myös pimeä puoli, ja että meidän on oltava jatkuvasti valppaita sen suhteen.

Mutta toisaalta, sanonta voi myös kutsua parempaan. Se voi olla kehotus siihen, että meidän on uskallettava luottaa toisiin ihmisiin ja tehdä hyvää ilman odotuksia. Ehkä se on kutsu siihen, että meidän on rakennettava yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus hyvään elämään.

Mitä sinä ajattelet tästä sanonnasta? Onko se vanhentunut, vai onko ajatuksessa jotain ajankohtaista?