ja sormijumppaa saunan lauteilla
Luin löytämäni artikkelin, ja kuulkaas, elämäni voi muuttua kertaheitolla. Tai ei oikeastaan kertaheitolla, vaan pienissä erissä, aivan kuten neurologi Müller neuvoi. Heitin kuntosalikortin suoraan sekajätteeseen; se olikin vain stressin lähde ja hampaiden kiristelyä. Nyt minä säästän aivojani ja terveyttäni olemalla mahdollisimman tehokkaasti tekemättä juurikaan mitään.
Vaimo katsoi hieman pitkään, kun löysi minut iltapäivällä tuijottamasta kattoon joogamatolla. ”Mitä ihmettä sinä teet?” hän kysyi. ”Minä lekoittelen ja ajattelen sinisiä ajatuksia”, vastasin asiantuntevasti kuin Konsta Pylkkänen. ”Tässä on kuule aivojen puhdistusajo menossa. Kuona-aineet suorastaan virtaavat ulos korvista, kun minä tässä haaveilen. Älä häiritse minua, kun lataan hermoverkkoja.”
Innostus ei suinkaan rajoitu pelkkään laiskotteluun, vaikka se onkin lempiharrastukseni uusi, tieteellinen nimi. Müller sanoi artikkelissa, että käsin tekeminen on poikaa. Joten minäpä kaivoin esiin vanhan kynäkotelon. On aivan sama, mitä kirjoitan, kun teen sen kynällä; pääasia on se totaalinen huomion kaappaus. Olen nyt kirjoittanut pari vihkoa täyteen niin intensiivisesti, että unohdin syödä, maksaa laskut ja hakea postin. Mutta aivoni? Ne ovat loistavassa kunnossa! Stressi ei mahdu pään sisään, kun pitää kytätä ajatuksia.
Sitten on se liike. Neurologi sanoi, että pelkkä sormen nostaminen aktivoi melkein kaikki aivosolut. Tästä innostuneena olenkin kehittänyt uuden treeniohjelman: kaukosäädin-aerobicin. Nosta sormi, paina nappia, vaihda kanavaa. Toista kymmenen kertaa. Tuntuu aivan siltä, kuin koko pääkoppa surisisi uutta energiaa!
Illalla saunassa kokeilin vielä sitä nilkkojen ja ranteiden pyörittelyä lauteilla. Vaimo pelästyi ja luuli minun saaneen jonkinasteisen kohtauksen, mutta rauhoittelin häntä pyörittämällä samalla sormiani. ”Tämä on sormijumppaa. Tällä tavalla minä päivitän muistini ja tehostan oppimistani.”
Nyt odotan taas iltaa, jotta pääsen nukkumaan. Se on kuulemma aivojen energiavarastojen täydentämistä. Olenkin ajatellut pidentää tätä ”tärkeää aivotyötä” ainakin kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa. Jos joku kysyy, miksi en imuroi, voin ylpeänä vastata: ”Minä hoidan aivoterveyttä. Se on hyvin monimutkaista ja vaatii välitöntä lepoa.”
Aivoterveyden edistäminen on helpompaa kuin luulin. Seuraavaksi aion haastaa aivoni tekemällä jotain, mitä en ole pitkään aikaan kokeillut: yritän pysyä hereillä koko päivän ilman nokkaunia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti