Juureksia takkaan
Nykyaikainen ihminen on vieraantunut tulesta. Meillä on induktiotasot, jotka piippaavat herkästi kuin loukkaantunut tiaisparvi, ja uunit, joissa on enemmän tietokonekapasiteettia kuin ensimmäisessä kuuraketissa. Mutta kun sähkön hinta nousee tai kaipuu alkukantaisuuden äärelle iskee, katse kääntyy olohuoneen varaavaan Tulikivi-takkaan. Siellä asuu totuus – ja mahdollisesti myös illallinen. Näiden pakkasten aikana poltan pienen pesällisen klapeja joka päivä, mutta samalla hyödynnän takkaa myös ruokien kokkailuun.
Juuresten paistaminen hiilloksella ei ole pelkkää kokkaamista; se on psykologinen peli hapen, ajan ja oman kärsivällisyyden välillä.
Folio on ystävä ja haarniska
Pitää unohtakaa hienostelu. Aloitetaan perunoiden ja porkkanoiden ym. valmistelulla. Pesen ne, jos jaksan, mutta en kuori. Kuori on se, mikä pitää sielun kasassa, kun lämpötila nousee helvetillisesti.
Juurekset folioon kuin ne olisivat lähdössä avaruuslennolle. Käytän kaksi kerrosta. Ei siksi, että olisin epävarma, vaan siksi, että tuhka on petollinen ainesosa. Se tunkee jokaiseen rakoseen kuin hiekka etelän matkalaisen uimahousuihin. Mukaan reilu nokare voita; sellaista, jota sydänlääkäri ei suosittelisi. Minä en suolaa lisää, sillä janottaa jo pelkkä ajatus.
Liekkien tanssi ja hiilloksen hiljaisuus
Suurin virhe, jonka aloittelija tekee, on kiire. Jos heität perunanyytit iloiseen roihuun, saat lopputulokseksi kekäleitä, jotka muistuttavat meteoriitteja: ulkopuoli on mustaa hiiltä ja sisus on edelleen jäistä ikiroutaa.
Odotan. Katselen hehkuvaa hiillosta. Juon lasillinen jotain sopivaa. Kun takassa hehkuu punainen, sykkivä hiillos, kuin sadun uinuva lohikäärme, on hetki koittanut. Nyyteille tilaa hiilloksen reunaan. En hautaa niitä kokonaan, koska en halua leikkiä arkeologia myöhemmin.
Dippi eli pelastusrengas
Sillä välin kun juurekset käyvät läpi muodonmuutostaan, sekoitan dippiä. Se on tärkeää, sillä takka ruoka maistuu aina hieman, no, savulta. Tarvitaan jotain raikasta. Smetanaa, valkosipulia ja loraus hunajaa pelastavat paljon. Jos juurekset kärähtävät hieman, kerro sen olevan "artesaanista hiillytystä". Se on nykyään muotia. Itse tehty suutarinlohi se on myös maistuva lisuke.
Noin 30 - 45 minuutin ja jälkeen pihdeillä suoritetun tökkimisen on totuuden hetki. Avaa folionyytit varovasti – höyry on kuumempaa kuin saunan kiuas. Jos peruna antautuu veitsen alla kuin pehmeä voi, olet voittanut.
Takan edessä istuminen, nokiset sormet ja suussa sulavat, voilla aateloidut perunat saavat unohtamaan, että keittiössä olisi ollut se piippaava uunikin. Mutta tämä on elämää. Tai ainakin erittäin hyvää esitystä siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti