Pakina:

Pieni piiri eli kuinka maailma horjuu, mutta lainasin vain kirjoja

Minä olen ryhtynyt vähän kapeammaksi. Ehkä myös fyysisesti, vaikka vyötäröni onkin jo ohentunut , mutta ennen kaikkea henkisesti. En kanna maailmaa harteillani. Tajusin nimittäin, että jotkut käyttävät luvattoman monta tuntia elämästä pohtien kalifornialaisten miljardöörien avioeroja ja sitä, miksi joku  jossain näyttää kuvissa mustelmia.

Mitä minä sillä tiedolla teen? En mitään. Se on mielen täytettä, kuin söisi pelkkää höttöä, joka vie tilaa, mutta ei ravitse, ja lopulta tuo huonoa oloa.

Päätin siis suunnata sinne, missä minulla on todellista valtaa: kirjastoon. Astuin sisään päättäväisenä, selkä suorana, valmiina kohtaamaan vain ja ainoastaan Palokan aluekirjaston todellisuuden.

Hyllyjen välissä kohtasin naapurin Sepon. Seppo on mies, joka tietää kaiken kaikesta, mikä ei hänelle kuulu.

”Kuulitko jo siitä oikeudenkäynnistä?” Seppo kuiskasi hyllyjen välissä niin, että hänen hengityksensä tuoksui hieman liikaa pastillilta. ”Se amerikkalainen talk show -isäntä on kuulemma…”

Nostin käteni kuin liikennepoliisi. ”Seppo, stop. Minä olen nyt huomio dieetillä. En tiedä isännästä, enkä halua tietää. Minun maailmani on tällä hetkellä tasan kaksi kilometriä tästä pisteestä joka suuntaan.”

Seppo katsoi minua kuin olisin juuri ilmoittanut olevani humanoidi, maapallon ulkopuolinen olento. ”Mutta se on suuri kohu! Se on trendannut jo kolme päivää!”

”Seppo hyvä”, sanoin lempeän tiukasti, ”jos se ei auta minua paistamaan rouvalle parempia lettuja tai olemaan kohtelias tuntemattomille, se on minulle turhaa kohinaa. Mitä sinun polvillesi kuuluu?”

Seppo meni hämilleen. Polvi oli jotain todellista. Siitä seurasi viiden minuutin analyysi nivelvaivoista. Se oli tylsää, mutta se oli aitoa. Me olimme molemmat siinä, hyllyjen välissä, kahden ihmisen pienessä piirissä.

Lopulta suuntasin itsepalvelu tiskille mukanani kolme kirjaa. Ne olivat minun uudet ystäväni: yksi  Daniel H. Pinkin “Milloin? Oikealle hetkellä toimimisen taito” (Se on käsinkosketeltavaa), yksi historiasta (koska se on jo tapahtunut, mutta ei  muutu klikki otsikoksi) ja yksi fyysisen kotitreeni opas. Aivojen ja kehon on saatava purtavaa ilman, että kenenkään oikea elämä menee pilalle.

Otin kirjat ja lainauskortin, kuitti tulee sähköpostiin.

”Taitaa tulla rauhallinen ilta?”

”Tulee”, ajattelin ja tunsin, kuinka hartioita ei ole painamassa maailmanpelastajan viitta. 

Minä yritän keskittyä vain asioihin, joita voin koskettaa. Se on kuulemma muotia.

Kävelin autolle ja ohitin lööppi telineen ede vilkaisematta kertaakaan, kuka on eronnut tai kuka on jäänyt kiinni mistäkin. Jos maailma on romahtamassa, se saa tehdä sen ilman, että minä sitä valvoisin.

EM 4.2.2026