Huudan tyhjyyteen ja tyhjyys vastaa:
"Ketään ei kiinnosta"
Oletko koskaan kokenut sitä hengellistä yläpilveä, kun kirjoitat somessa jotain niin viisasta, että pelkäät internetin murtuvan painolastin alla? Minä olen! Ja olen myös kokenut sen välittömästi seuraavan pudotuksen takaisin maan pinnalle, kun ainoa reaktio postaukseen on mekaaninen tykkäys joltain intialaiselta botilta, joka myy kryptovaluuttaa.
On se hienoa olla kirjoittelija. Se on vähän kuin pitäisi luentoa pimeässä kellarissa, jossa ainoa kuulija on viime kesän kuollut ampiainen ikkunalaudalla.
Algoritmin armoilla
Meille on syötetty pajunköyttä siitä, että "laatu ratkaisee". Sallikaa minun nauraa. Jos laatu ratkaisisi, LinkedIn ei olisi täynnä pöhinä-paimenkirjeitä ja Instagram ei olisi pelkkää pastellinväristä unelmahöttöä.
Samaan aikaan kun hion argumentteja tai haikua kuin timanttia, joku naapurin Teppo postaa kuvan puoliksi syödystä näkkileivästä tekstillä "Tänään oli tämmöistä arki siunattu", ja saa välittömästi sata kommenttia. Siinä vaiheessa tekee mieli heittää tämä kone ikkunasta ja muuttaa metsään kasvattamaan kaskinaurista ensi kesänä. Siellä ainakin linnut laulavat takaisin, vaikka niille ei tarjoaisi jyvää tai talia.
Senior-tason hiljaisuus on uusi musta
Olen yrittänyt kaikkea. Olen kokeillut "koukkuja", jotka ovat niin teräviä, että ne viiltävät silmät puhki. Olen kokeillut "A/B-testausta". Olen jopa harkinnut ChatGPT:n pyytämistä kirjoittamaan jotain niin provosoivaa, että minut blokataan vähintään kolmella mantereella, saisin edes vihaisia kommentteja. Sekin olisi edistystä.
Kuka näitä "Senior-tason" tekstejä muka lukee? Kaikki vain skrollaa peukalo verillä etsien seuraavaa dopamiini piikkiä. Jos tekstissäsi on yli kymmenen sanaa ilman emojia, lukijan aivot menevät virransäästötilaan ennen ensimmäistä pistettä.
Uusi strategia: Sosiaalinen itsemurha
Lopetan yrittämisen. Tästä lähtien kirjoitan vain itselleni. Jos kukaan ei kommentoi, se johtuu vain siitä, että olet liian järkyttynyt lukemastasi. Tai ehkä olette kaikki vain nukahtaneet kesken ensimmäisen virkkeen.
Mutta hei, jos satuit pääsemään tänne asti ilman, että keskittymiskykysi suli kuin lumi tänänään helmikuussa, kun oli talven ensimmäinen suoja sää. Onneksi olkoon! Olet sukupuuttoon kuoleva laji: ihminen, joka osaa lukea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti