AJATUKSIA

Toppahousut & Nilkkasukkakevät

Havaintoja helmikuun harmaudesta ja maaliskuun valheesta

Helmikuun talvi

Jos ihminen haluaa säilyttää arvokkuutensa, hänen ei pitäisi koskaan joutua pukeutumaan toppahousuihin. Mutta täällä me olemme, Suomen helmikuun harmaudessa, näyttäen kaikki pyöreiltä michelin-ukoilta, jotka kahisevat mennessään kuin kuivat perunalastut pussissa.

Talvipukeutuminen on nöyryytys. Ensin vedetään jalkaan kerrasto, joka kutittaa niin, että jo eteisessä tekisi mieli perua koko ulkoilu. Sitten tulevat ne varsinaiset – eli toppahousut, joiden vyötärö nousee kainaloihin asti ja lahkeet keräävät näytteen hiekoitussepelistä mukaan.

Kun lopulta olet saanut itsesi verhottua muutamaan kerrokseen untuvaa ja teknistä kuitua, huomaat, että avaimet jäivät taskuun – sinne kaiken alle. Siinä hetkessä, hien puskiessa pintaan ja kahinan täyttäessä eteisen, suomalainen ymmärtää hiljaisuuden merkityksen. Se on rukous siitä, että kumpa tämä kaikki olisi jo ohi.

❄️ / 🌱

Nilkkasukkakevät

Maaliskuu raottaa verhoa, valo on terävä, kylmä ja paljas. Mittari värähtää nollaan, se on suuri valhe, kauniisti tarjoiltu. Kadun diptyykki on valmis: Vasemmalla pilkkihaalarin suhina, raskas saapas ja talven viisaus. Oikealla paljas iho, nilkka kuin huuto lumen keskellä, ohut kangas, joka ei suojaa miltään. Minä seison siinä välissä, kameran runko jäätyy sormiin, jotka ovat jo muuttuneet sinisiksi. Etsimen läpi katson märkää mustaa metsää, valokuvaan uskoa, jota ei vielä ole. ”Onpas lämmin”, me kuiskaamme, vaikka tuuli piiskaa keuhkot aroiksi ja naamaan tuuli puhaltaa vaakasuoraan. Emme peräänny, emme myönnä virhettä. Sillä kevät on tullut, jos ei maahan, niin ainakin meidän itsenäisiin ajatuksiimme.

© 2026 Blogi - Helmikuun ja maaliskuun välissä

```