Sulkakynä ja kamera

Dokumentoinnista tunteeseen

Aiemmin saatoin ajatella valokuvausta pelkkänä dokumentointina: olin paikalla ja tallensin sen, mitä näin. Lukemani sai minut kuitenkin ymmärtämään, ettei kyse ole kohteesta, vaan kohtaamisesta.

Minulle ”Miksi” on se hetki, kun jokin näkymä pysäyttää hengitykseni. Se ei ole vain puu tai lumilyhty; se on se hiljaisuus, jonka kohde minussa herättää. Kun kysyn itseltäni, miksi haluan kuvata juuri tämän yksinäisen koivun autiolla rannalla, vastaus ei löydy kameran asetuksista. Se löytyy siitä, miten tuo yksinäisyys resonoi oman sisimpäni kanssa.

Kultainen ympyrä etsimen läpi

Voimme jakaa valokuvan kolmeen kerrokseen:

MITÄ: Tämä on tekninen lopputulos. Valokuvatiedosto tai paperille vedostettu kuva. Se on pelkkää visuaalista tietoa ilman syvempää merkitystä.

MITEN: Tämä on prosessini. Valitsen tietyn objektiivin, odotan oikeaa valoa tai käytän minimalistista rajausta. Se on taitoa ja kokemusta, mutta silti vasta pintaa.

MIKSI: Tämä on kuvan sydän. Se on tarina tai uskomus, jonka haluan välittää. Se on syy, miksi edes nostin kameran silmälleni. Kun julkaisemme kuvan, välittyykö sinulle se, mitä ajattelin ja miksi kuva syntyi?

Miksi vaalin hiljaisuutta?

Kun katson galleriaani, huomaan toistuvan kaavan: minimalistisia maisemia, yksinäisiä hahmoja ja maaseudun hiljaista hiipumista. Olen kysynyt itseltäni, miksi hakeudun juuri näiden aiheiden pariin.

"Se on minun tapani hengittää tässä maailmassa."

Vastaus on paljastava: Se on tapani sanoa, että pienessä ja hiljaisessa on valtavaa voimaa. ”Miksi” paljastaa sisäisen maailmani, senkin, että olen pohjimmiltani tarkkailija, joka etsii kauneutta sieltä, mistä muut kulkevat ohi.

Valokuvaus ei ole minulle vain harrastus, se on kieli. Ilman tuota ”Miksi”-kysymystä se kieli olisi vain tyhjää puhetta ilman merkitystä.

© 2026 - Pohdintoja etsimen takaa